Kulttuuri
12.03.2009

Elokuvia ihmisistä

Konsumerismia ja maailman epätäydellisyyden ylistystä Tampereen elokuvajuhlilla.

Tampereen vuosittaiset elokuvajuhlat järjestettiin marraskuun alussa jo 39. kerran. Näiden vuosien aikana perusajatus ja toimintaperiaate ovat kuitenkin pysyneet pitkälti samana.
Festivaalien johtajan Jukka-Pekka Laakson mukaan alkuaikojen henki on yhä tallella.
"Pyrimme olemaan edelleen 1960-lukulaisittain radikaaleja."
Festivaaleilla ei ole Laakson mukaan varsinaista yhtenäistä teemaa. Yhteisenä tekijänänä monelle elokuvalle hän näkee sen, että elokuvien tekemisen mahdollisuudet ovat laajentuneet. Teknologia on kehittynyt siinä määrin, että melkein kenen tahansa on mahdollista tehdä visuaalisesti korkeatasoista elokuvaa.
Elokuvajuhlien kotimaisessa ja kansainvälisessäkin kilpailuissa tämä näkyi kilpailutuomariston mukaan tason suurena vaihteluna.
"Maailma ei ole täydellinen ja taiteen tehtävä on näyttää se", summaa Laakso.
Elokuvia maailman epätäydellisyydestä oli, varsinkin kansainvälisessä sarjassa, paljolti.

Espanjalainen Familia 068 edusti kurjuuden kuvaamisen perityyppiä. Se on dokumentti perheestä, joka elää satojen muiden numeroitujen perheiden tavoin Nicaraguan suurimmalla kaatopaikalla, La Churecalla, jossa työskentelee joka päivä yli 2000 ihmistä.
Elokuva kuvaa, miten nämä pari tuhatta ihmistä saavat elantonsa lajittelemalla ja myymällä jätteitä. Muovit pestään käsin ja laitetaan myyntiin. Hylättyjä käyttötavaroita otetaan uusiokäyttöön. Asumukset on kasattu jätteistä. Romunkuljetusvaunun rikkoontuneen pyörän korjaaminen alkeellisesti jätelaudalla kirvoitti näytöksessä epäuskoisen hermostuneita naurahduksia.
Vaikka kaikkein kurjimpien eksploitaatiota on niin elokuvissa kuin muussakin taiteessa kuvattu puutumiseen asti, osoittaa yleisön epäuskoisen levoton ääntelehtiminen, että maailman epätäydellisyyden näyttäminen ei ole vielä tullut tiensä päähän.
"Ottakaa elokuva vakavasti, mutta pitäkää hauskaa", ohjeistaa Laakso.

Huumorin ja vakavuuden yhdistämisessä onnistui festivaaleilla parhaiten kroatialainen animaatio Ona koja mjeri, Hän joka mittaa.
Elokuvassa valmistuu ihmishahmoja, jotka vaeltavat aavikolla levitoivan pellen perässä ostoskärryjä työnnellen ja pellen ulostamia "hyödykkeitä" kärryihinsä keräten. Yksi hahmoista yrittää saada muut lopettamaan pellen perässä kulkemisen.
"Idea elokuvaan syntyi, kun näin jonon ostoskärry­jä pai­kallisen ostoskeskuksen takana. Ne muis­tuttivat orjajonoa, kahlittuna kulutuskoneeseen. Ensin ajattelin toteuttaa teoksen videoinstallaationa tai valokuvasarjana, myöhemmin päädyin kuitenkin lyhytelokuvaan", valaisee ohjaaja Veljko Popovic teoksen syntyä.

Festivaaleilla käytiin paljon keskustelua lyhytelokuvan paikasta maailmassa muun muassa "Kuka tarvitsee lyhytelokuvaa" -seminaarissa. Esiin nousi lyhytelokuvan kinkkisyys taidemuotona: sen tuottaminen ei ole oikein kenellekään taloudellisesti kannattavaa tai muutenkaan käytettyyn aikaan nähden palkitsevaa, koska esitysfoorumeita ja katsojakuntaa on niin vähän.
"Tämän päivän kiireisessä yhteiskunnassa, jossa elämme, uskon, että lyhytelokuvagenrellä on mahdollisuus informoida, haastaa ja tarkastella uudelleen ihmisten näkökulmia ja ideoita", sanoo Popovic lyhytelokuvan mahdollisuuksista.
Tähän peilaten olisi Suomeen ja Finnkinon elokuvanäytöksiin jo aika saada alkukuvaksi esimerkiksi Tampereen festivaaleilla olleita mainioita lyhytelokuvia.

Teksti: Konsta Weber
Kuva: Lehtikuva

Turun ylioppilaslehti 5/2009 (13.3.)