Essee
03.03.2022

Essee: Metaversumin ajatus siitä, että voimme yhdessä omistaa internetin, on söpö mutta epärealistinen

Teksti:
Samuli Tikkanen
Kuvat:
Martin Sanchez / Unsplash

On lokakuun 28. päivä 2021. Vuoden viimeinen kvartaali pyörähtää käyntiin vain muutaman päivän päästä. Mark Zuckerberg tuijottaa kameraan, heiluttelee käsiään ja suu käy. Facebookilla on isoja uutisia. 

Zuckerbergilla on huono omatunto. Sosiaalinen media on mullistanut tavan, jolla ihmiset ovat vuorovaikutuksessa keskenään. Facebookin ja sen omistamien palveluiden, Instagramin ja Whatsappin kautta ihmiskunta on räksyttänyt toisilleen jo vuosikymmenen.

Kädet heiluvat ja tiivis katseyhteys kameraan pysyy Zuckin kertoessa mistä teknologiassa on kyse: ihmisistä, yhdessäolosta ja kanssaelämisestä. Facebookin täytyy tehdä toiminnassaan täyskäännös, siksi vanha nimi menee roskiin. Yritys on nyt nimeltään Meta.

Zuckerberg referoi somehistoriaa. Ensin internet mullisti online-hengailun tekemällä ihmisten väliset pikaviestit mahdollisiksi. Sen jälkeen sosiaalinen media muuttui visuaaliseksi Instagramin kautta.

Sitten seurasi videomuoto. Lopuksi Zuck spekuloi, että internet-yhteyden nopeuden ja teknologioiden kehittyessä seuraava looginen askel on virtuaalinen todellisuus.

Uusi nimibrändi Meta viittaa teknologia-alan kuumaan perunaan, metaversumiin. Metaversumin toivotaan muuttavan täysin sen, miten internetiä käytetään.

Käyttäjä laittaa VR-lasit päähänsä ja hoitaa kaiken nettiostoksista työntekoon ja videopeleistä jumppatunteihin liikutellen omaa digitaalista avatar-ukkeliaan immersiivisessä todellisuudessa. 

Facebookin nimenvaihdoksen ei voi sanoa herättäneen suurta kiinnostusta. Taisin kuulua vähemmistöön, kun edes katsoin julkistusvideon. Mediat uutisoivat, kahvipöydissä saatettiin naureskella hetkellisesti. Metaversumipuhe kuulosti ympäripyöreältä. Vuorovaikutuksen totaalinen muutos jäi ilmaan leijumaan.

 

Virtuaalista todellisuutta määrittää tunne läsnäolosta. VR-lasit huijaavat aisteja niin taidokkaasti, että kehon voi uskotella olevan esimerkiksi painottomassa tilassa avaruusasemalla.

Kun tähän lisätään kolmiulotteista ääntä ja haptisia lisävarusteita, on virtuaalinen todellisuus aika uskottava. Itse meinasin antaa ylen, kun kokeilin ensimmäistä kertaa avaruusasemasimulaatiota.

Pelaamisen lisäksi virtuaalinen todellisuus mahdollistaa sosialiseerauksen ilman tekstimuotoa. Se on kuin Zoom-tapaaminen, mutta ilman tilallisen etäisyyden luomaa vieraannuttavaa tunnetta. Virtuaalisessa todellisuudessa ihmiset tuntuvat ihmisiltä, eivät joltain random jengiltä netissä.

En ollenkaan ihmettele, että VR-ympäristöön ladataan paljon odotuksia. Se tulee varmasti muovaamaan tapaa, jolla käyttäjä on vuorovaikutuksessa muiden ihmisten ja teknologian kanssa.

Tämä onkin se piste, missä teknologiayhtiöiden metaversumiutopiat eroavat omasta arkijärjestäni.

 

Kuten kaikki tulevaisuutta koskeva teknologiapuhe, myös metaversumin idea on epämääräinen.

Mitä enemmän asiaan perehtyy, sitä selvemmäksi käy, ettei yrityksillä itselläänkään ole joko hajua tai halua viestiä ulospäin, millaisia uudet kehitteillä olevat ihmeelliset palvelut oikein ovat.

Metaversumiksi lasketaan ympäristöjä, jotka ovat visuaaliselta ilmeeltään jotain varhaisen Simsin ja Minecraftin tasoa, eivätkä ne aina liity edes virtuaaliseen todellisuuteen.

Tavan tallaajan näkökulmasta ilmiön hahmottamista ei helpota se, että metaversumi ei ole yksi digitaalinen ympäristö. Kyse on teknologiajättien taistosta. 

Digitaaliset ympäristöt ovat markkinoina usein winner-takes-it-all -luonteisia. Kuluttajalle helppo toiminta tarkoittaa usein yhden yrityksen monopoliasemaa, oli kyse sitten ruoan tilaamisesta, nettikaupoista tai sosiaalisesta mediasta.

Yhden yrityksen alusta tulee todennäköisesti jyräämään muut. Siksi metaversumeja on kehitteillä vähintään kymmeniä, kaikki haluavat voittaa.

Meta on lähtenyt toteuttamaan visiotaan tosissaan. Vuonna 2014 Meta osti VR-laseja kehittävän Oculuksen ja nyt se rekrytoi Eurooppaan kymmeniä tuhansia työntekijöitä työstämään pelkästään metaversumia. Investoinnit kertovat kuinka paljon odotuksia virtuaalisen toiminta-alustan fygyntekokykyyn ladataan.

Metapöhinä linkittyy muihin viimeaikaisiin teknologioihin, paljon uutisoituihin kryptovaluuttoihin ja NFT:eihin. NFT:t ovat metaversumin rakennuspalasia ja niiden arvot suhteessa toisiinsa mitataan yleensä Ethereum-kryptovaluutan avulla.

NFT on lyhenne sanoista non-fungible token. Suomeksi ilmaistuna NFT on ainutlaatuinen digitaalinen hyödyke, kuin internetin keräilykortti.

NFT:n erottaa perinteisestä meemikuvasta siihen liitetty omistusoikeus. Omistusoikeus varmennetaan lohkoketjun avulla, sen saman helvetinkoneen, joka pyörittää useimpia kryptovaluuttoja. 

Metaversumin yhteydessä NFT:t mahdollistavat digitaalisen pikselirojun hyödykkeistämisen. Esimerkiksi digitaalinen luksusvene voi maksaa satoja tuhansia euroja, ja sillä veneilyn mahdollisuus on vielä pitkään puhtaan hypoteettinen. Virtuaalitodellisuudessa ilmakin tuoksuu rahalta. 

 

Metaversumin luvataan mullistavan myös työn tulevaisuuden. Ei pelkästään sen, miten työtä tehdään virtuaalitodellisuudessa (etänä, voi saatana), vaan myös sen, mistä maksetaan rahaa. Kuten videopelien pelaamisesta.

Mallia, jossa käyttäjät luovat aktiivisuudellaan arvoa yritykselle, kutsutaan creator economyksi. Se on alustataloutta internetissä. Ihmiset luovat arvon käyttämilleen palveluille. 

Esimerkki: Noin tuhannen euron alkusijoituksella pelaaja voi yrittää hankkia itselleen elannon Pokemonia imitoivassa Axie Infinityssä. Pelissä taistellaan NFT-hahmoilla, joita voi myydä muille pelaajille. Hahmojen hinnat määrittyvät kysynnän ja tarjonnan mukaan, jolloin oman ukkelin arvo voi nousta. 

Axie Infinity on erityisen suosittu peli globaalissa etelässä, jossa pelaajat voivat ansaita amerikkalaista minimipalkkaa™ kilpailemalla nettipelissä työkseen.

Koska tämän kaltaiset pelit vaativat pelaajalta investoinnin yrityksen ympäristöön ennen kuin voi alkaa töihin, on jokainen liittyvä pelaaja automaattisesti pumppaamassa yrityksen kokonaisarvoa suuremmaksi.

Yritysten arvo paisuu entisestään, kun yhtälöön lisätään näiden omat kryptovaluutat ja sijoittajien odotukset arvonnoususta. Siksi alan yritykset ovat toiminnan kokoon nähden päässeet paisumaan hyvinkin arvokkaiksi. 

Esimerkiksi Decentraland-metaversumiyrityksen oman MANA-kryptovaluutan markkinan koko on kirjoitushetkellä vajaa kuusi miljardia dollaria. Decentralandin käyttäjämääriä seuraavan sivun mukaan aktiivisia pelaajia on juuri nyt noin 3000. Se on aika vähän yrityksen arvoon peilattuna.

 

Axie Infinityn kaltaisia pelejä on jo nyt paljon, vaikka ala ottaa vielä ensiaskeleitaan.

Pelaamisella tienaaminen on siltikin vain yksi malli monien joukossa, jolla metaversumiin pumpataan rahaa. Lähes kaikki toiminta on asetettu vapaille markkinoille, jolloin jok’ikisellä pikselimössökuvalla on hinta.

Metaversumiin sisältyy ajatus siitä, että markkinavetoiset ratkaisut ja digitaaliset hyödykkeet tuovat omistajuuden käyttäjille, suurien teknologiayhtiöiden sijaan. Siksi koko metaversumi nojaa hyödykkeistämisen varaan. 

Ideaali ajaa digitaalisenkin todellisuuden tilaan, jossa kaikki tuntuu olevan kaupan. NFT-muodossa voi ostaa luksusjahteja, stadioneja, vaatteita ja tietysti kiinteistöjä. 

Ennen kuin kaikki rynnistämme ostamaan, luoja paratkoon, digitaalista maata, voisimme hetken pohtia, sietäisikö jotkin asiat jättää yhteiseen omistajuuteen. 

Menneisyydessä piraattien ja muiden internetin vapaa-ajattelijoiden utopia oli ilmainen maailma, täynnä vapauksia ja vailla pakoitteita. Metaversumin näkemys omistajuudesta on varsin smithiläinen. Moraalilaki on olemassa omistajaa varten. 

Jos on tosiaan niin, että tulevaisuus rakennetaan hajautettuun internettiin ja erilaisten kryptovaluuttojen varaan vain siksi, että suurten yritysten valtaa voitaisiin horjuttaa, olisi varmaan syytä tarkastella kriittisesti myös omistajuuden kysymyksiä. 

 

Täydellisessä maailmassa metaversumi olisi hyödyllinen muillekin, kuin NFT-apinoiden ja digitaalisten maaplänttien omistajille. 

Tästä syystä ekskursioni teknologiayritysten utopioihin jätti minut ärtyneeksi.

Metaversumin lupaamat utopiat näkyvät yritysten silmissä mahdollisuuksina kopioida nykyinen todellisuutemme metaversumiin, mutta sillä erotuksella, että käyttäjä voi nyt ennakoiden varmistaa itselleen paikan VR-maailman hyperrikkaiden joukosta. 

Metaversumi spinnataan mahdollisuudeksi omistaa pala käyttämiään palveluita: nyt voimme kaikki yhdessä omistaa internetin! Ajatus on söpö, mutta tyhjästä on paha nyhjäistä.

Raha kasaantuu digimaailmassakin aivan samaan tapaan kuin normaalin sijoittamisen piirissä. Ne, joilla on rahaa, ostavat.

Tässä mielessä metaversumi muistuttaa bitcoinin tarjoamaa utopiaa varallisuuden uusjaosta. Teknologialla yritetään lunastaa itselle parempi, taloudellisesti riippumaton tulevaisuus.

Tällöin kriittisen katseen ulkopuolelle jäävät ne todellisuuden osat, jotka aiheuttivat kurjuuden. Sen, jota teknologialla alun perin lähdettiin korjaamaan. 

 

Lue lisää

Essee: Wikipedia on taistellut internetin raadollisuutta vastaan jo yli 20 vuotta, mutta enää kukaan ei puhu ihanteista

Mikael Tuominen avaa, millainen esoteerinen sivusto Wikipedia alkuaikoinaan oli, ja millaiseksi tämä verkkotietokirja on vuosien mittaan kehittynyt. (4/2021)

Pseudohistoria on megasuosittua netissä: ”Moni suomalainen tietokirjakaan ei yllä sellaisiin lukuihin”

Vuonna 2019 puhuttiin näennäistieteellisten historiankertomusten leviämisestä internetissä. Reima Välimäen johtama tutkimusryhmä aikoi selvittää, miten historian huuhaateoriat syntyvät ja leviävät. (4/2019)

Kolumni: Twitterissä toimittajabrändit ovat täyttävinään kaikki poliitisen nelikentän mielipidelokerot, mutta journalismi typistyy ennalta-arvattaviksi hot takeiksi

Helmikuussa 2021 Instagram-meemitili sodoma_talo julkaisi poliittinen nelikenttä -meemin tunnetuista suomalaisista toimittajista. Mistä nelikenttä kertoo? (3/2021)