Essee
25.02.2022

Essee: Sapfo oli antiikin Kreikan kuuluisimpia runoilijoita, jota epäiltiin myös kulttijohtajaksi ja opettajaksi – kuka suomentaisi hänen töitään?

Teksti:
Ida-Maria Manninen
Kuvat:
Ida Iivonen

Oodi Afroditelle on runo, jota on käännetty väärin vuosisatoja – luultavasti myös tahallaan.

Se sisältää yhden sanan, joka on aiheuttanut erimielisyyttä kääntäjien keskuudessa. Kyseessä on naiseen viittaava pronomini, joka kuitenkin käännettiin pitkään mieheksi. 

Viimeisimmät kääntäjät hyväksyivät lopulta sanan tarkoittavan naista tuhansia vuosia runon alkuperäisen kirjoitushetken jälkeen, 1960-luvulla. Syy on luultavasti se, että kyseessä on naisen kirjoittama runo rakkaudesta naiseen.

Oodin Afroditelle on noin 600–500 vuotta ennen ajanlaskun alkua kirjoittanut Sapfo, runoilija, josta on mystisyydessään tullut henkilönä aivan kuin osa antiikin Kreikan mytologiaa.

Platon kuvaili hänet kuolevaisena, kymmenentenä muusana, rinnastaen hänet myyttisiin yhdeksään muusaan, musiikin, laulun, tanssin ja runouden jumalattariin. 

Kun Seneca puolestaan mainitsee Sapfon teksteissään, hän nostaa esille erään historiankirjoittajan spekulaatiot siitä, oliko Sapfo huora vai ei.

Sapfosta on muodostettu useita erilaisia versioita riippuen aikakaudesta ja siitä, kuka häntä kuvailee. 

Hänen on sanottu olevan kulttijohtaja, joka johtaa naisista koostuvaa Afroditea palvovaa uskonnollista yhteisöä. On esitetty, että hän olisi tyttökoulun opettajatar, joka opettaa nuoria naisia avioliittoa varten. 

Erään kirjoittajan mukaan hänen suhteensa naisiin oli “sokrateellinen”. Useiden kirjoittajien mukaan hän rakastui antiikin mytologian hahmoon Phaoniin, kalastajamieheen, ja heittäytyy kalliolta, kun ei saa tämän rakkautta. 

Häntä pidetään huorana, sillä hänellä on useita suhteita miesten kanssa. Sudassa lukee, että hänen suhteensa naisiin on antanut hänelle häpeällisen rakkauden maineen.  

Eri versiot hänestä elävät vuosisatoja hänen jälkeensä miesten kirjoittaessa siitä, kuka Sapfo oli, ketä hän rakasti ja millainen suhde hänellä oli naisiin, joista hän kirjoittaa runoissaan. 

Eri aikakausien tulkinnat Sapfosta ovat kuin erillinen narratiivi, erillään Sapfosta itsessään henkilönä ja runoilijana.

 

Nykyään tutkijat pitävät todennäköisenä, että Sapfo oli vain runoilija, joka esitti runojaan ystäväpiirilleen niin kuin muutkin aikalaisensa.

Kultista, tyttökoulusta ja kalastajamiehestä ei ole tutkijoiden mukaan todisteita tai luotettavia lähteitä, mutta ne ovat pitkään olleet osa historiankirjoituksen muodostamaa narratiivia hänestä. 

Historia onkin prosessi, kuin tulkintojen vyyhti, jota ei välttämättä voi täysin purkaa alkutekijöihin. Sen muodostamien vääristymien olemassaolon voi kuitenkin myöntää, kuten myös sen, että vääristymät ovat ihmisten tekemiä. 

Todennäköiseltä vaikuttaa, että tarinat Sapfosta ovat pyrkineet selittämään pois hänen runoissaan esiintyvää rakkautta naisiin tai muuttaa sen muotoa.

Kuka Sapfo sitten oli? Hän oli runoilija, joka esitti runojaan juhlissa laulamalla ja säesti lauluaan lyyralla. Osa tutkijoista arvioi, että runoja esitti myös kuoro hänen itsensä lisäksi. 

Muinaisten lähteiden mukaan hän keksi plectronin, instrumentin, jolla näppäillä lyyraa, pektiksen, joka oli tietynlainen lyyra, sekä muinaiskreikkalaisen miksolyydisen sävellajin, jota runoilijat käyttivät traagisessa runoudessa. 

Sapfo myös kehitti sapfisen säkeistön, jota on käytetty myös hänen jälkeensä. Hän eli Mytilenen kaupungissa Lesboksen saarella noin 600–500 vuotta ennen ajanlaskun alkua ja oli hyvin arvostettu antiikin maailmassa. 

Kreikkalaisille Homeros oli Runoilija ja Sapfo Runoilijatar. He vaikuttivat olevan yhtä tärkeässä asemassa, tasa-arvoisesti.  

Sapfo oli niin tunnettu, että hänestä tuli näytelmien henkilöhahmo.  Oppineet keräsivät hänen runojaan yhdeksän kirjan verran Aleksandrian kirjastoon, joka valitettavasti paloi. 

Hänen runonsa ovat eläneet vuosisatoja hänen jälkeensä myös muiden kirjoittajien siteeratessa häntä, eli henkilöhahmona hän on säilynyt pitkään osana kulttuurillista muistia, olivat sitaatit sitten oikeasti peräisin häneltä tai eivät.

Hänen vaikutuksensa on yltänyt runoilijoihin eri aikakausilla kauan hänen jälkeensä.

 

Keskiajalla Sapfon runoja ei säilytetty hyvin ja ne katosivat lähes kokonaan. Joidenkin tarinoiden mukaan kirkko olisi myös polttanut Sapfon runoja. 

Kaikki, mitä Sapfon runoudesta on enää jäljellä, on lähinnä vain fragmentteja papyrusrullilla, kun taas Homerokselta on jäljellä massiiviset kaksi eeposta. Osa fragmenteista on suhteellisen pitkiä, mutta osa niistä on vain yhden sanan mittaisia. Mikä on säilyttämisen arvoista?

Sapfo oli runoilija, joka tulkitsi antiikin maailmaa hänen ympärillään.  Hän lauloi häistä, morsiamista ja tytöistä, joilla on orvokkeja sylissään. 

Hän lauloi tähdistä, hänen veljistään ja vanhenemisesta. Hän lauloi Troijan sodasta, rakkauden jumalatar Afroditesta ja kuusta. Hän lauloi maanpaostaan Sisiliaan, tyttärestään ja kumppaneistaan. 

Hänen runonsa kertovat hänestä, mutta myös maailmasta hänen ympärillään, olennaisen. Ne ovat myyttisiä ja maallisia, henkilökohtaisia ja kollektiivisia, täynnä kauniita kielellisiä yksityiskohtia ja tunnetta, vaikka ne ovat nykyään vain sirpaleita siitä kokonaisuudesta, joka oli joskus Sapfon tuotanto. 

Oodi Afroditelle on ainoa nykypäivään säilynyt runo, joka on kokonainen. Voisi katsoa, että siitäkin on tullut sisällöltään täysin kokonainen vasta 1960-luvulla, kun viimeisetkin kääntäjät hyväksyivät sen todellisen sisällön. 

 

Tuoreimmat suomenkieliset käännökset Sapfon runoudesta on tehty 2000-luvulla. Uusin käännöksiä sisältävä julkaisu lienee Poesian julkaisema, Pieta Päällysahon esseistinen teos Huomioita Sapfon runoudesta (2021). 

Uusin runo on puolestaan löydetty vuonna 2014 ja se vahvisti Sapfon kahden veljen olemassaolon hänen mainitessaan heidät itse nimeltä runossaan. Sapfon runoja voidaan siis edelleen löytää unohduksista. 

Tunnetuin suomennos on Pentti Saarikosken, mutta sitä ei voi suoraan sanottuna pitää oikein hyvänä. 

Lukiessa sitä siitä paistaa läpi se, miten kyseessä on Saarikosken oma tulkinta ja tyyli, eikä niinkään pyrkimys alkuperäisen tekstin esille tuomiseen. 

Kääntäminen on aina jonkin verran tulkintaa, mutta Saarikosken teoksessa kääntämisprosessia ja siinä tehtyjä valintoja ei ole myöskään avattu lukijalle. 

Käännöksen lukemiselle suuren kontrastin asettaa esimerkiksi Anne Carsonin englanninkielinen käännös, jossa kääntäjä avaa sivukaupalla historiallista ja kulttuurillista kontekstia, tekstissä mainittuja henkilöitä, sekä sitä, mitä muut ovat kirjoittaneet Sapfosta. 

Carson avaa myös muinaiskreikan kääntämisprosessiaan ja on sisällyttänyt jokaisesta runosta alkuperäiskielisen muinaiskreikan version itse teokseen englanninkielisten käännösten rinnalle. 

Historiallisen kontekstin tuominen esille lukijalle luo kokonaan uuden ulottuvuuden runojen ymmärtämiselle. 

 

Suomessa olisi kyllä asiantuntijoita, jotka pystyisivät tekemään erittäin ammattitaitoisia käännöksiä muinaisista teksteistä, jos sille olisi halukkuutta ja rahoitusta. 

Hyvin merkittävää vanhojen aikakausien kirjallisuutta ei pitäisi jättää vain akateemisen maailman tai englannin kielellä käsiteltäväksi, vaan niiden pitäisi olla saatavilla kaikille myös suomeksi, sillä ne ovat historiallisesti ja taiteellisesti arvokkaita ja osa ihmisyyttä.

Jättämällä osan näkökulmista ulos historiasta, jättää samalla osan ihmisyyttä historian ulkopuolelle.

Anne Carsonin käännöksen johdanto alkaa sanoilla “Sapfo oli muusikko”. Yhtään hänen sävellyksistään ei kuitenkaan ole säilynyt, joten emme voi luultavasti koskaan tietää, miltä ne kuulostivat. 

Se, mitä Sapfosta on jäljellä, on hänen runoutensa. Se on itsessään säilyttämisen arvoista.

 

Juttua oikaistu 3.3.2022 klo 10: Jutussa väitettiin aiemmin, että Sapfon runoudesta olisi tehty suomenkielisiä käännöksiä viimeksi 1960-luvulla. Todellisuudessa käännöksiä on tehty esimerkiksi vuosina 2001 ja 2021.

Asiavirheen vuoksi tästä tekstistä on oikaisun yhteydessä poistettu virkkeet, joissa kysytään, miksei Sapfon runoudesta ei ole tehty uusia käännöksiä ja ovatko ainoastaan länsimaisen kaanonin suurmiesten teokset kääntämisen arvoista klassikkokirjallisuutta Suomessa. Samoin tekstistä on poistettu väite, että Sapfon runoudesta ei ole olemassa yhtään ajan tasalla olevaa suomennosta. 

 

Lue lisää

Nykyrunoilija on myös esiintyjä

Turun yliopistossa yleistä kirjallisuustiedettä opiskeleva runoilija Sami Lehtinen ja runoilija Veera Kivijärvi kertovat, mistä runojen tekemisessä on kyse. (11/2012)

Istahda esitykseen ja nauti runosta!

Kirjallisuuden opiskelijat Jani Virta ja Veera Kivijärvi toivat vuonna 2010 runouden linja-autoihin. (10/2010)