Kulttuuri
22.10.2009

Etnoloinen: Ba?lama-luuttu

Turkkilaisen kansanmusiikin tärkein kielisoitin on ba?lama-luuttu, jota kutsutaan myös nimellä saz. Soittimen tunnistaa ohuesta pitkästä kaulasta, sidotuista nauhoista ja kolmesta kieliparista. Otelauta on jaettu itämaiselle skaalalle ominaisesti epätasaisiin intervalleihin.

Ba?laman alkuperä on tuntematon. Sen tiedetään kehittyneen kopuz-luutusta, joka on saattanut olla muinaisturkkilaisten šamaanien pyhä väline. Anatolian alueen ozanit eli runoilija-trubaduurit ovat käyttäneet ba?lamaa runonlaulun säestimenä. Menneiden aikojen suuret ozanit kiertelivät maata, lauloivat kansastaan ja pääsivät kansantarinoihin ja myytteihin saakka.

Ba?lama-trubaduurin uudempi arkkityyppi on a?ik. Arabian kielen runoilijaa tarkoittava sana juurtui Turkkiin islamin saapumisen myötä, ja nykyään sillä tarkoitetaan arkikielessä paitsi runoilija-trubaduuria myös rakastunutta. Trubaduuri elää jatkuvassa hurmioituneessa tilassa ja kertoo rakkaudestaan Jumalaan, elämään ja ihmisiin.

Nykyään a?ikit ovat suuria konserttisaleja kiertäviä supertähtiä, joiden harrasta sanomaa kuunnellaan ja arvostetaan laajalti. Musiikki käsitetään yhdeksi uskonnon manifestaatioksi. Muusikolla on hallussaan kyky päästä ihmisten sieluihin.

Myös populaarimusiikki on ottanut ba?laman omakseen. Turkin kansallissoitinta kuulee rockissa, popissa ja jopa teknossa. 1970-luvun proge- ja funk-aalto, etunenässä legendaariset Orhan Gencebay, Erkin Koray sekä Mo?ollar-yhtye, tekivät luutusta armottoman rock-pyssyn.

Luuttua voisi suosion perusteella luonnehtia "Turkin kitaraksi". Sen soittaminen on lopetettava vain viiden päivittäisen jumalanpalveluksen ajaksi. Tällä puolen Eurooppaa kehotus tuntuisi vieraalta paitsi minareettien puutteen, myös sen vuoksi, ettei kukaan koskaan soita mitään.

Teksti: Jantso Jokelin