Kulttuuri
21.07.2021

Festariraportti: Koronatunnollinen Lieveilmiö ei onnistunut saamaan yleisöään sekaisin – riskitietoinen nuoriso saa vielä odottaa, että pääsee toden teolla riehumaan

Teksti & Kuvat:
Samuli Tikkanen
  • Lieveilmiö järjestettiin Rettigin tehtaan sisäpihalla 15.–18.7.2021.

Päivätyö vituttaa. Mihin ihmeeseen käytetyt paristot tulee viedä? Jäikö liesi päälle? Olenko kasannut koko elämäni väärien asioiden varaan?

Tällaiset asiat eivät tule hyvän festivaaliviikonlopun aikana mieleen. Festari voi parhaimmillaan repiä arjen hajalle monen päivän ajaksi. Kyse on eräänlaisesta rajatilan kokemuksesta.

Rajatilassa ihminen toimii osana yhteistä rituaalia. Arki ei ole läsnä ja suuri osa normaaleista sosiaalisista rooleista ja säännöistä on hetkellisesti poissa pelistä. Pelle voi kuvitella olevansa päivän ajan kuningas ja antaa mennä.

Festivaalien lisäksi on toki olemassa paljon muitakin asioita, joiden avulla ihminen voi astua hetkeksi ulos elämästään ja tuulettua.

Tai oli ainakin vielä puolitoista vuotta sitten. Suljetussa Suomessa on saanut tuijottaa oikein antaumuksella omassa sielussaan ammottavaan tyhjyyteen. Niin paljon, että mietin, osaanko enää edes nauttia kokoontumisajoista.

Nyt olen kuitenkin menossa tapahtumaan, jota sen järjestäjät uskaltavat väittää (mini)festivaaliksi. Kyseessä on Rettigin tehtaan sisäpihalla järjestettävä nelipäiväinen Lieveilmiö.
 

Missä ihmeessä se alue on? Harhailtuani korttelin ympäri sisäänkäynti löytyy. Rettigin tehtaan sisäpiha onkin ennalta täysin tuntematon. ”Ensimmäistä kertaa tällainen yleisötapahtuma täällä” vastaa portsari ihmettelyyni.

Festivaalialue tuo mieleen kaukaisen Kesärauhan. Vanhojen tehdasrakennusten ympäröimän sisäpihan nurkassa tönöttää pieni, ryhdikäs esiintymislava. Ensimmäinen kosketus elävään musiikkiin on jonkinlainen hyönteistä imitoiva pörinä. Sisäpihan ohi jatkuvan kujan päässä on DJ-lava ja taideinstallaatioita.

Hankittuani yllättävän kohtuuhintaisen huurteisen, parkkeeraan itseni penkille istuskelemaan ja pyrin uppoutumaan musiikkiesityksiin. Aurinko porottaa niin että pintahiiva nousee yleisön otsalle.

Paikalla on vain parikymmentä ihmistä, joista osaa epäilen eläkeläisiksi. Muutkin vaikuttavat työssäkäyviltä aikuisilta. Tunnen oloni lapseksi kaikkien näiden suoraselkäisten kansalaisten keskellä.

Säpsähdän ajatuksistani, kun lavan suunnasta kuuluu äännähdys, jota epäilen kissantappovideon musiikilliseksi vastineeksi. Nuori naishenkilö huutaa kurkku suorana mikrofoniin; HUUMEITA JA ANIMEE!!!

Hikoilen kauhusta, mutta olen lopullisesti myyty, kun esiintyjä uhoaa syövänsä auringon ja paskovansa ulos aamun. Yritän katsoa esiintyjää, mutta päädyn tuijottamaan haltioituneita eläkeläisiä, jotka ovat sattuneet todistamaan juuri tämän kauniin hetken.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Toimittaja teltassa.
Toimittaja meni telttaan, joka olikin suosittu kuvauspaikka.
 

Täydelliseen festarikokemukseen kuuluu jollekulle tiedottomassa tilassa musiikin tahtiin vellominen, toiselle arvokasta on lempiyhtyeen keikkasetin ruotiminen ja kolmas haluaa päästä nautiskelemaan kesäsäästä paikkaan, jossa ihmisiä on kerrankin enemmän kuin hyttysiä.

Hämärän laskeutuessa Lieveilmiön tilukset täyttyvät pienistä seurueista, mutta alue näyttää yhä melko tyhjältä. Jokaiselle päivälle onkin ollut tarjolla vain 400 lippua.

En kuitenkaan muista milloin olisin viimeksi todistanut vastaavan väkijoukon. Tilanne ei silti herätä suuria tunteita, tässä ollaan.

Tampereelta matkustaneen tanssiorkesterin keikan aikana yleisö alkaa vailla kehotusta keinumaan kuin Tanhuhovissa konsanaan. ”Entä voisitko sä hurmata hänet mun puolesta?” Neuvottelee vieressäni istuva mies kaverinsa kanssa. Tästä tilanteesta puuttuvat enää hevoskaupat.

Illan viimeiseen esitykseen mennessä olen laskenut nähneeni viisi dramaattisesti kaatuvaa oluttuoppia.

Yleisön laaja-alainen kyvyttömyys pidellä juomiaan pystyssä pahenee entisestään keikan aikana, mutta silti juuri kukaan ei ole näkyvästi humalassa. Tai ehkä juuri siksi. Kai tästä jo joutaa kotiin.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Taidetta lieveilmiössä.
 

Festivaalipäivä herätti minussa itsessäni ristiriitaisia tunteita. Nautin yksittäisistä musiikkiesityksistä, mutta en osaa sanoa olinko nauttinut sen kummemmin kuin kotona istuessani. Miksi en osaa viihtyä? Olenko lipsunut korona-ajan myötä vielä entistäkin tylsempään suuntaan?

Tahdon syyttää asiasta tietenkin jotain muuta kuin itseäni.

Rajatilan kokemiseen liittyy ajatus kynnyksen ylittämisestä. Ryhmäpaineen täytyy olla riittävän suuri, jotta poikkeava käytös leviäisi joukossa. On vaikea heittäytyä, jos kukaan muukaan ei tee niin. Siksi minun ja epäilemättä monen muunkin olemus vaikutti olevan paikan päällä kuin sonnassa tököttävän tikun.

Ehkä tämä on syynä sille, miksi säyseä festivaalikäyskentely turhauttaa minua. Tarvitsisin rajatapauksia, esimerkkejä siitä, että kyllähän täällä voi itsensä hetkeksi kadottaakin. Onkin nostettava hattua niille yksittäisille, jotka tanssivat illan pimetessä kuin viimeistä päivää.

Toisaalta ehkä oma tunnelmani voi liittyä myös siihen, että vaikka kulttuuritapahtumia saa taas järjestää, ei niistä oikein osaa vielä nautiskella puhtain mielin. Eletäänhän tässä edelleen poikkeusaikaa.

Laittomia reivejä ja muita menoja on järjestetty läpi korona-ajan ja nyt mietin, lieneekö se väestönosa painunut lopullisesti maan alle; tällaista uhmakasta kansaa ei festivaalilla nimittäin näy.

En tahtoisi vetää armottomia johtopäätöksiä tapahtumien kävijäkunnista, mutta esimerkiksi parjatusta Himos Juhannuksesta näkemieni video-otosten perusteella Lieveilmiö oli mallikansalaisten tapahtuma.

Se on tietysti hyvä asia. Mutta kokemuksen kannalta mietin, olisiko vain kannattanut jättää tapahtuma välistä.
 

Lue lisää

Festariarvio: Pienien asioiden Ilmiö on seikkailumaa täynnä tutuntuttuja ja lämmintä fiilistä

Toimittaja Vy Tram tutustui Ilmiö-festarin kirjavaan artistivalikoimaan sokkona ja haastatteli Nihkeetä Akkaa. (5/2019)

Luovat nurkanvaltaajat

Kaupunkitapahtumat muokkaavat käsitystä kaupunkitilasta. Tekijät uskovat, että Turun kaduilla ja puistoissa on vielä paljon lunastamatonta potentiaalia. (5/2016)