Fiktio
13.12.2019

Fiktio: Closed on Sunday

Teksti & Kuvat:
Vy Tram

Joka ikinen yö oon huutanut ”kuuluuko?” joka ikisen turkulaisen parvekkeen alla. Eikä kukaan ole mulle vieläkään vastannut.

Mä olen aika samantekevä tyyppi, sillä tavalla mitäänsanomaton, että kun mua katsotaan suoraan silmiin, niin mä olen seuraavasta silmänräpäytyksestä unohdettu. Mussa ei ole makua, väriä eikä eloa. Mä en ole jättänyt tänne mitään jälkeä.

Tilasin viimeisillä penneillä aurinkoisesta Kalifornian enkelten kaupungista elämälle tarkoitus -aloituspaketin. Olin lukenut niistä ylistäviä arvioita. Sumuisena perjantaina se saapui vihdoinkin perille tänne synkkään harmaantuneeseen Turkuun. 

Turkuelämä voi olla joskus kuin elokuvaa, mutta tosi elämänkaltaista sellaista. Öisin täällä ihmiset nukkuu. Aamuisin ne aikaisin herää. Päivisin ne rullaa arjen tahdissa. Iltaisin ne piiloutuu asuntoihinsa. 

Sunnuntaina avaan paketin. Sieltä löytyy Christian Genius Billionaire Kanye Westin Jesus Is King -vinyyli, itse artistin suunnittelemat crocsit, beiget kollarihousut ja -paita. Puen päälle ylisuuret uudet kuteet ja laitan sähkönsinisen levyn pyörimään. 

Laula joka tunti, minuutti, sekunti, joka ikinen millisekunti, kuulu käsky. 

/Sing ’til the power of the Lord comes down/
/(’Cause when we sing the glory of the Lord comes down, down)/

Laulan ja musta alkaa jo tuntua siltä, että tuun kuulluksi. Ehkä elämällä onkin joku merkitys. Ehkä mullakin voisi olla joku merkitys. Pyhä ei oo koskaan ennen tuntunut näin siistiltä.

Kristus mä sanon kädet ristissä. Anna joku merkki ja tästä lähtien mä oon kahlittuna jokaiseen sunnuntaihin. 

Horroksessa mä kuljen metsässä tuntemattomassa. En tiedä, miten tai mistä tänne päädyin. Lehdettömät puut ovat niin korkeita, etten edes taivasta erota. Rämmin pilkkopimeässä ympyrää horjahdellen juuriin valtaviin. 

Edessäni näen kammottavan valkoisen leijonan. Sen karjunta saa mut vapisemaan. Puristan nyrkkiä niin, että sormien välistä pursuaa silkin sileää pedon harjaa. Mä ratsastan sen selässä korkeammalle. 

/Every time I look up, I see God’s faithfulness/
/I can’t keep it to myself, I can’t sit here and be still/

Maanantaina mä astelen kampaamoon. Käsken parturia vaalentamaan mun pikimustan tukan valkoiseksi. Se sanoo, että se voisi koitua mun kuolemaksi, mutta mä en huoli. Sen hieroessa värinpoistoainetta mun hiuksiin, oon varma, että oon oikealla tiellä.

Myrkyn imeytyessä mun kalloon, tunnen kuinka kutina leviää korvista niskaan. Kaksitoista purkkia happokemikaaleja myöhemmin mun tukka on poltettu lumivalkoiseksi. Mä olen valo pimeydessä.
 

Päänahassa viillon kaltaiset haavat kirvelee jyskyttäen kuin niihin kaadettaisiin suolaa. Takaraivosta puskee muhkuroita. Hiustupsut varisee olkapäille. Turvonneiden silmien läpi mun on vaikea nähdä eteen. 

Ulkona raivoisa tuuli pyörittelee mädäntyneitä lehtiä ilmassa. Tummemmat pilvet levittäytyy perässä kaupungin ylle, juuri kun luulin, ettei voisi olla pimeämpää. Mun täytyy päästä korkeimmalle vuorelle. 

/Get your family, y’ll hold hands and pray/
/Watch out for vipers, don’t let them indoctrinate/

Kävelykadulla mä tartun vastaantulijoita hihoista. Huudan niille ”Tulkaa, meidän täytyy kiivetä!”. ”Päästä irti!” ne huutavat takaisin reuhtoutuen irti mun otteesta, lukittautuen sisälle. 

”Maailma loppuu! Maailma loppuu! Seuratkaa!!!” mä huudan ja hakkaan nyrkillä ovia niin, että niihin jää jälki mun verestä. 

/I’m not tryna  lead you to Visas/
/But if I try to lead you to Jesus/
/We get called halfway believers/

Trumpettien tahdissa nousen ylös vuorta, vaikka mun täytyy kulkea rinteen läpi yksin. Ulvon kuin koira rankkasateen piiskatessa selkää. Perääntyä mä en enää voi. Jokaisella kerralla kun katson alas, vesi on noussut entisestään, se ulottuu jo polviin asti.

 Pää pysyy pinnalla enää sinnitellen. Ylemmäs ei pääse kuin uiden. Vettä imeneet kollarit painaa mua syvemmälle. Tunnen kuinka kloori puhdistaa mua kuin sade kevään. Potkaistessani tuonelaa, veden läpi mä näen heijastuksia tähtien. 

/Listen to the words I’m sayin’, Jesus saved me, now I’m sane/
 

Siteeratut kappaleet Kanye Westiltä 

”Every Hour”, ”Closed on Sunday”, ”God is” & ”Hands on”.