Kulttuuri
05.11.2014

Hakukonepeli

Teksti:
Wilhelmiina Palonen
Kuvat:
Konsta Hormia

Googlen mielestä kirja ei enää riitä. Tarinasta on tehtävä klikattava. 

Twitter-profiilinsa perusteella australialainen Alice Ulapala vaikuttaa tavalliselta teinitytöltä. Hän jakaa hassuja Youtube-linkkejä ja vaikuttaa tviittaavan kesken baari-illan. Luen epäuskoisena, kun hän kiittää parasta ystäväänsä aamuisen McDonald’s-aterian jämien jakamisesta.

Minä tiedän, ettei Alice Ulapalaa ole olemassa. Australialaistytön tilin taustalla on harvinaisen iso koneisto. Ulapala on hahmo Endgame-kirjassa, jonka ovat kirjoittaneet James Frey ja Nils Johnson-Shelton. Se julkaistiin lokakuun alussa 30 eri maassa samaan aikaan. Suomessa kirjan julkaisi WSOY, mutta kustantajan lisäksi kanteen on painettu 20 Century Foxin logo. Yhtiö on tekemässä kirjasta jo elokuvaa. 

Vierestä löytyvät Niantic Labsin ja Caesars Palacen logot. Ensiksi mainittu on Googlen mobiilipelejä valmistava yritys, joka julkaisee Endgame-multimediapelin. Caesars Palace taas on Las Vegasissa sijaitseva kasino, jonka aulassa on lasisessa arkussa kultakolikoita. 

Kultaa on puolen miljoonan dollarin arvosta. Palkinto on sille, joka löytää kirjan vihjeiden avulla arkun avaimen. Oikeastaan Endgame on siis peli. Sen takia minäkin etsin kirjan hahmoja Twitteristä.

KOKO MAAILMAA HAPUILEVA KIRJA

Kirja on täynnä vihjeitä. Kolmannen sivun jälkeen harkitsen Excelin avaamista, koska teksti vilisee lukuja. Pelaajien iät esimerkiksi ilmaistaan kahden desimaalin tarkkuudella. Sanojen perässä yläindeksissä on roomalaisia numeroita, joiden avulla viitteistä löytyy lähes sata linkkiä. 

Kirja tuntuu laskelmoidulta vyörytykseltä, mutta linkit ovat koukuttavia. Osa vie vuosia vanhoihin videoihin aurinkotulista, jostain löytyy yksittäinen kirjansivu Odysseiasta. Moni vie kuviteltujen pelaajien Google-tilien profiileihin.

Nuorille aikuisille suunnattua, pitkälle konseptoitua kirjallisuutta kutsutaan englanniksi young adult -kirjallisuudeksi. Tyylilajiin kuuluu, että tarina suunnitellaan valmiiksi sarjaksi ja paketoidaan näyttävästi. Endgame on oikeastaan lajityypin tähänastinen huipennus. Se on jo nimensä puolesta lähellä edellistä kansainvälistä menestystä, Suzanne Collinsin Nälkäpeliä. Endgamen kirjoittaneen Freyn mukaan kirjailija on tulevaisuudessa vain pieni osa tehtaassa, joka kokoaa tarinasta sopivan mediakokonaisuuden kuluttajille.

Erityistä Endgamessa on tapa, jolla sen konsepti on viety mahdollisimman pitkälle. Yleisön suosiota ei odotella, vaan lukijat osallistetaan heti rahapalkinnon avulla. Sarjan seuraavista osista on luvassa vielä suuremmat palkinnot. 

Kirjan pelaajahahmoja on 12 ja heidän sukunsa kattavat jokaisen mantereen. Mistä tahansa kotoisin oleva lukija voi siis ajatella yhden kilpailijoista edustavan häntä. Tosin alusta asti juoneen punoutuu kahden amerikkalaisen rakkaustarina. Se osoittaa minkä varaan globaalissa viihteessä lopulta lasketaan. 

Tapahtumapaikkana kirja hyödyntää niin Kiinaa kuin Irakiakin. Se kuorruttaa juonensa röyhkeästi kaikkien tuntemilla nähtävyyksillä Terrakotta-armeijasta Stonehengeen.

TURRUTTAVA GOOGLAAMINEN

Endgamen pelaaminen on käytännössä googlaamista. Pelaajaksi pitää rekisteröityä verkkosivulla, johon piirtyy hiljalleen kirjan symboli. Sekin on yksi arvoitus. 

Olen tuskin ainut, joka avaa heti Googlen. Hakupalvelun avulla löydän nopeasti myös muut pelaajat. Vihjevideoiden näyttökerrat ovat niin vaatimattomia, että maittain aarretta ei jahtaa kuin kourallinen ihmisiä. Eikä määrä tunnu viikkojen aikana juurikaan lisääntyvän. Suomesta löytyy yksi blogi aiheesta.

Muutaman viikon pelailun jälkeen turruttaa. Ratkaisut päivittäisiin arvoituksiin löytyvät heti ensimmäisistä kommenteista. Pelin on arvioitu ratkeavan aikaisintaan kesällä. Pauhaava retoriikka Endgamen todellisuudesta uuvuttaa, ja juonen ympärille raavittu historia on köykäistä. 

Google-sukupolvi avaa hakukoneen helposti. Sen äärellä ei kuitenkaan välttämättä pysytä kuukaudesta toiseen. Ei vaikka kulta-aarre miten kiiltelisi web-kameran ulottuvilla.