Kulttuuri
07.10.2013

Herran nuhteessa

Vuosi on 1939. Malli Cajander on vielä tulevaisuudessa, mutta asenneilmasto jo ehtaa sota-ajan demokratiaa.

ELOKUVA. Ulrika Bengtsin Oppipoika (2013) alkaa veneestä, joka lähestyy saarta. Vire tehdään selväksi synkeitä sävyjä peilaavalla musiikilla.

Hitchcock-pastissi Shutter Islandin (2010) alkukuvat mieleen palauttava ensimmäinen kohtaus ei suinkaan ole viimeinen kerta, kun Bengts nojaa genren tunnustettujen mestareiden temppuihin.

Kyse on suomalaisittain audiovisuaalisesti sekä persoonallisesta että ennen muuta harvinaisen elokuvallisesta kokemuksesta. Erityisesti käsivarakuvauksessa on käytetty poikkeuksellista luovuutta.

Yksilön sortoa ja karsinointia korostaneet järjestelmät olivat Euroopassa muotia 1930-luvulla. Majakkamestari Hasselbond (Niklas Groundstroem) ylläpitää saarellaan yhtä tällaista viiden hengen alistusyhteiskuntaa.

Oppipoika on arkikauhua. Samaa lajityyppiä ovat viime vuosina edustaneet muun muassa Winter's Bone (2010) ja An American Crime (2007).

Toisin kuin mainitut esimerkit, Bengtsin elokuva jää kuitenkin jumiin pintatasolle tunnelman pauloihin. Tärkeintä viiman lailla viiltävän ilmapiirin ylläpitäminen.

Kun temaattiset siemenet eivät idä ja jännite joutuu sykkimään vain kuvallisten ratkaisujen tahtiin, menetetään väistämättä tehoja. Se on sääli, sillä tallaisenaankin Oppipoika on piristävä esimerkki suomalaisen genre-elokuvan mahdollisuuksista.

***

Jouko Luhtala

Oppipoika (Suomi, 2013)

O: Ulrika Bengts

N: Erik Lönngren, Patrik Kumpulainen, Niklas Groundstroem, Amanda Ooms