Kulttuuri
12.05.2014

Hulvaton sukufarssi

Teksti:
Marissa Mehr
Kuvat:
Into

Elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja Pavel Sanajevin esikoisteos julkaistiin Venäjällä jo vuonna 2003. Kirja oli suurmenestys, eikä ihme: Haudatkaa minut jalkalistan taakse sekoittaa tuttua ja rajoja rikkovaa kuvaa venäläisestä elämänmenosta sekä perhedynamiikan stereotypioista.

Kirjan päähenkilö, Saša Saveljev, on pieni sairaalloinen poika, jonka kaikkea muuta kuin pullantuoksuinen babuška Nina tunkee täyteen lääkkeitä. Sašan diagnoosi on pidempi kuin Siperian talvi: on koliitti, krooninen poskiontelo- ja haimatulehdus, astma ja kaiken lisäksi kullanvärinen stafylokokki.

Ninan mukaan poika mätänee sisältä ja kuolee kuusitoistavuotiaana. Sašan äiti Olga taas edustaa tuttua huonon naisen kuvastoa. Hän on ”vaihtanut lapsensa kääpiöön” ja muuttanut Sotšiin.

Sašaa retuutetaan kuin jyväsäkkiä. Hän saa kirjaimellisesti pelätä henkiriepunsa puolesta isoäidin huomassa. Rangaistavien tekojen listalla ovat muun muassa hikoileminen, vaatteiden riisuminen ja rakennustyömaalla leikkiminen.

Sanajevin pienoisromaani rikkoo venäläisille lähes pyhäksi muodostunutta isoäitikulttia raivoisasti, ja meno on hulvatonta. Ninalla ei ole hermoja nimeksikään, ja hänen uhkauksensa lähenevät taidetta: ”Minulla on lääkärintodistus siitä, että olen psyykkisesti sairas. Voin vaikka tappaa, eikä minua tuomita siitä. Jos te menette MATIin, niin muista tämä juttu, jookos?”

Kirjan isoäiti ei jää yksiulotteiseksi riehujaksi, vaan Sanajev avaa hahmoa menneisyyden avulla. Myös isovanhempien ja vanhempien välistä suhdetta hän kuvaa useasta eri näkökulmasta. Teoksen hahmot muuttuvat kameleonttimaisesti sen mukaan, kuka kenestäkin laukoo mielipiteitä.

Saša imee milloin toisen ja taas toisen näkökulman. Kapean minäkerronnan vuoksi teos ei kerjää sääliä, vaan poika ennemmin toimii ilmapuntarina ympärillä elävien ihmisten keskellä: ”Tuossa äiti pyytää palauttamaan hänelle turkin, ja mummo kiljaisee ’Tässä on sinulle Olja turkki!’, kääntyy selin ja pudottaa salaatinväriset housunsa, niin että ällistys on jotain muodottoman suurta ja vaaleanpunertavaa.”

On sääli, että Pavel Sanajevin kaunokirjallinen tuotanto on jäänyt yhteen romaaniin. Jos Venäjän nykykirjallisuus ei ole tuttua, Sanajevin pienoisromaani on nappi esimerkki siitä, millaista tämän vuosituhannen venäläinen kirjallisuus parhaimmillaan on.

 

Pavel Sanajev:

Haudatkaa minut jalkalistan taakse (Pohoronite menja za plintusom).

suom. Kirsti Era.

Into 2014. 207 s.