Kulttuuri
06.09.2012

Jylhästi soivaa ryhtimusiikkia

Levy. Vuodesta 2004 asti yhtä pitäneen turkulaisnelikon yhteensoitto on ehtinyt hioutua monenlaisen keikan, demoilun ja EP-julkaisun myötä. Debyyttilevyllään The Hands that Held up the Sky Half Apple esittelee tyylillisesti kirjavan ja itsetietoisen yhtyeen.

Levyn aloittava, tarttuva The Sun Comes Up sekä kitaravetoinen Confusion luovat väistämättä mielenyhtymiä tanskalaiseen Mewiin. Half Apple vetää kuitenkin omat kortensa suhteellisen nopeasti esiin karistaen muutkin esikuvansa taka-alalle.

Kappaleilla Moments ja Freedom yhtye näyttää kykenevänsä risteilemään niin brittipopin, jazzahtavan neoprogen kuin konemaisenkin soundin maastoissa. Jylhästi soivalla The Spirit of the Timesilla varsinkin rumpali Ville-Pekka Vaaralahden rytmityöskentely on oivaltavaa ja sovitusta ryhdittävää.

Laajaa tyylipalettia esittelevän levyn heikoimmaksi lenkiksi jääkin soundin tekninen toteutus, joka nousee ilmi etenkin Strange Figuren puuroutuneessa miksauksessa, paikkaansa hakevassa laulusoundissa ja valitettavan dynaamittomassa masteroinnissa.

The Hands that Held up the Sky onnistuu kuitenkin asettamaan tärkeän lähtöviivan ilmeisen nälkäiselle yhtyeelle, jolla on kaikki rahkeet tähdätä vielä entistä eheämpään materiaaliin ja mielikuvituksellisempaan ilmaisuun.

NAWRAS ODDA

Half Apple:

The Hands that Held up the Sky

Precence Records 2012