Kulttuuri
20.09.2018

Kandista syntyi näytelmä - nälkä ajaa susinartuiksi haukutut punakaartilaiset taistoon sisällissodan Turussa

Teksti:
Heta-Maria Pyhäjärvi
Kuvat:
Juha Laurila
  • Näytelmässä nälkä ja vimma ajavat punakaartilaisia äärimmäisiin tekoihin. Keskellä agitaattoria näyttelevä Jenni Ali-Keskikylä harjoittelee monologia.

Suomen sisällissodasta on tänä vuonna kulunut sata vuotta. Tositapahtumiin perustuvassa Suden nälkä -esityksessä turkulaiset opiskelijat kertovat paikallisen punakaartin naisten vaiettuja tarinoita.

Ensi-iltaan on tasan kuukausi, kun Jo-Jo Teatterilla harjoitellaan Skam-sarjasta tutun 5 Fine Frøkner -bailubiisin tahtiin. Meneillään on kohtaus, jossa Karoliina Illin näyttelemä Anna Helander ja Noora Happosen näyttelemä Toini Saarijärvi esittelevät Turun punakaartin uusia hihamerkkejä kuin muotinäytöksessä. Liisi Vaarin esittämä Hilja Kallio tarkkailee tilannetta sivusta.

Suden nälkä on tarina kolmesta turkulaisen Barkerin puuvillatehtaan kutomon naisesta, jotka nousevat barrikadeille sisällissodan Turussa vuonna 1918. Esitys pohjautuu tositapahtumiin.

Näytelmän nimi muotoutui sanaleikin kautta. Punakaartiin kuuluvia naisia haukuttiin aikanaan ”susinartuiksi”.

“Viittaamme nimellä Suden nälkä sekä konkreettiseen nälkään että vallankumoukselliseen voimaan ja tarmoon, jonka avulla ihmiset kulkivat eteenpäin”, ohjaaja-käsikirjoittaja Vilja Lehtonen kertoo.

Alun perin idea näytelmään tuli Koiraselta, joka käsitteli sivuaineensa poliittisen historian kanditutkielmassa Turun naiskaartiin liittyviä valtiorikosoikeuden asiakirjoja. Valtiorikosoikeus oli väliaikainen oikeuselin, joka kuulusteli ja tuomitsi punakaartilaisia.

Luodessaan esitystä Lehtonen ja näytelmän toinen ohjaaja-käsikirjoittaja Sara Koiranen perehtyivät punakaartin naisten tarinoihin useiden lähdeteosten avulla.

Etenkin vankileirien mikrohistoriaan, eli yksilöiden kokemuksiin, painottuva lähdemateriaali oli Koirasen mukaan karua luettavaa. Leireillä nähtiin nälkää, ja osa vangeista kuoli aliravitsemukseen. Puute ajoi epätoivoisiin tekoihin.

“Esimerkiksi leirialueen puiden kuoret ja lehdet syötiin, ja ravintoa etsittiin ulosteen seasta riukukuopista”, Koiranen kertoo.

Dokumentaarisen teatterin esittämiseen liittyy myös kysymys vastuusta. Vaikka henkilöhahmot ovat fiktiivisiä, näytelmän työryhmä pyrkii kertomaan vankileirien oloista mahdollisimman totuudenmukaisesti – ja sensitiivisesti.

“Esityksessä ei käytetä kerronnan keinona konkreettista väkivaltaa”, Koiranen täsmentää.

Tutkimusmatka sukuhistoriaan

Vajaan parikymmenpäisen työryhmän lähes kaikki jäsenet ovat opiskelijoita. Avoimella haulla valikoituneet seitsemän näyttelijää esittävät lavalla itsensä ikäisiä henkilöhahmoja, mikä ei aina harrastajateatterissa ole itsestäänselvyys.

Myös näyttelijät perehtyivät lähdemateriaaliin, minkä lisäksi heidät laitettiin tekemään eräänlaista sukututkimusta sisällissodan muistoista.

“Haastattelimme elossa olevia sukulaisia asioista, joista ei ole puhuttu”, Liisi Vaari kertoo.

“Sisällissota on perheissä aika vaiettu asia”, Noora Happonen jatkaa.

Hän toivoo, että näytelmä antaisi katsojille tavan avata keskustelua oman suvun historiasta ja että sisällissodan tapahtumista tietävät sukulaiset kertoisivat muistojaan eteenpäin.

Karoliina Illi, Vaari ja Happonen kertovat, että esityksen tekoprosessi sekä naisiin keskittyvä näkökulma ovat avanneet heille Suomen sisällissodan historiaa eri tavalla kuin kouluopetus.

“Tämän myötä tuli katkeruus historianmaikkoja kohtaa siitä, miten näin iso asia on sivuutettu”, Illi toteaa ja jatkaa:

“Kouluissa ei ole tarpeeksi käsitelty sitä, miten paljon vankileireillä kuoli punaisia. Erään tilaston mukaan valkoisia kuoli punaisten vankeina neljä, kun punaisia kuoli valkoisten hallussa yli 11 000. Ero on järkyttävä.”

Vilja Lehtonen kuitenkin painottaa, että esityksessä kyse on pohjimmiltaan ihmisyydestä, ei vain punaisista ja valkoisista.

“Inhimillisyyttä on niin monenlaista – joskus se on myös raakaa ja kauhistuttavaa.” 

Korjaus 24.9.2018 klo 10:55: Jenni Ali-Keskikylän nimi korjattu kuvatekstiin.

 

Lue lisää:

Punavankileiristä kampukseksi – sisällissodan kaiut Sirkkalassa

Sirkkalan alue on luovinut tiensä köyhyyden, sodan ja kuoleman keskeltä tutkimuksen täyteiseksi kulttuuriperintökohteeksi. (1/2018)

Teatteriarvio: Entä jos pohjalla ei olekaan mitään?

Turun kaupunginteatterin draama riippuvuudesta kantaa upean pääroolin avulla eikä tarjoile helppoja vastauksia. (9/2018)

Nyt puhuvat Turun ylioppilasteatterin näyttelijät: ”Syrjintä ei ole aikaisemmin tullut näin vasten kasvoja”

Turun yliopiston opiskelijat Nuppu Ervasti ja Elisa Kinnunen eivät kelvanneet klassikkonäytelmän tähdiksi. (3/2018)