Kulttuuri
14.04.2011

Kellarikulttuurin karu kehto

  • Taiteilijat Heikki Hautala ja Anne Salmela maalasivat yhdistyksensä nimen Anniksen seinään.

Pori on Länsi-Suomen jäyhä pääteasema, jossa sanonnan mukaan "viihtyy vain kateus ja keuhkotauti". Iltaisin kaduilla ei näy ristin sielua eikä kaupungista pääse julkisilla pois. Miten voi olla, että täällä tehdään Suomen mielenkiintoisinta kulttuuria?

On keskiviikkoaamu. Harmaaksi värjäytynyt lumi- ja sorakasat somistavat autiota Kauppatoria. Vain satunnainen työmatkalainen polkee uneliaana aukean poikki. Joku mesoaa jo maailmantuskaansa Pub Jussikan edustalla.

Nyt ollaan Porissa, siitä ei ole epäilystäkään. Satakuntalaisuus iskee kasvoille kuin kimpale raakaa lihaa.

Pori on edelleen mielikuvissa rakennemuutoksen runtelema entinen teollisuuskaupunki, jonka jäyhästä mentaliteetista ja sisäänpäin lämpiävyydestä puhutaan kautta maan.

Eivätkä mielikuvat täysin metsään mene. Porissa on toisinaan suomalaisellekin mahdollista kokea lievä kulttuurishokki, kun kahvilan pitäjä kivahtaa: "Ai sä haluut vielä maitoakin?"

Porin kovan kuoren alla piilee kuitenkin yllättäviä asioita. Kuten vilkas ja omaperäinen kulttuurielämä, joka persoonallisuudellaan pesee useimpien kaupunkien tarjonnan kättelyssä.

Tapaan Porin ylioppilasteatteri ry:n puheenjohtaja Liisa Remeksen sekä varapuheenjohtaja Antti-Jussi Marjamäen aamukahvilla. Eräs kaupungin erikoisuuksista on poikkeuksellisen aktiivinen teatterimaailma, jossa kaksivuotias ylioppilasteatteri on uusi tulokas.

"Porissa on paljon ruohonjuuritoimintaa. Täällä pääsee tekemään ilman, että hirveästi kysellään meriittejä", Remes pohtii.

Useimmat harrastajaryhmät toimivat huimilla graffiteilla kirjaillun vanhan panimorakennus Anniksen tiloissa. Anniksella toimii jo lähes kymmenen erilaista lasten, nuorten ja aikuisten teatteriryhmää.

Lisäksi on vapaa ammattiteatteri Rakastajat, Cont'akti-teatteri sekä tietysti kaupunginteatteri. Joka vuosi järjestetään vapaan teatterin festivaali Lainsuojattomat.

Tästä huolimatta tilaa ja tekijöitä on riittänyt vielä uudelle Porin ylioppilasteatterille.Yleisömäärätkin ovat kasvaneet reippaasti uusien esitysten myötä.

"Teattereiden välillä on yllättävää solidaarisuutta. Tavarat ja tekijät kiertää projektien mukaan", Marjamäki kertoo.

Toinen huima näyte paikallisesta teatterista on Teatteri Modernin Kanuunan produktio Samurai Rauni Reposaarelainen. Tarinassa vanha japanilainen tarina yhdistyy satakuntalaisiin maisemiin. Bändi soittaa tyylipuhtaasti Kiinasta itse tuotuja perinnesoittimia.

Tekemisen henkeä huokuvan samurainäytelmän rinnalla kaupallinen Jadesoturi-elokuva alkaa näyttää sieluttomalta Bratz-nukelta.

"Onhan muuallakin erilaisia yhteisöjä, mutta ehkä yhteyksiä muihin ei vaalita niin aktiivisesti. Täällä muusikot ovat yhteydessä kuvataiteilijoihin ja teatterilaiset tekevät yhteistyötä muusikoiden kanssa", Remes kertoo.

Porin aktiivinen kuvataidejengi on oma lukunsa. Yhdistykset pitävät ruohonjuuritason toimintaa yllä galleriatoiminnalla, ekskursioilla ja järjestämällä jokavuotista performanssifestivaalia.

"Porissa on halpa asua, hyvät verkostot ja helppo toteuttaa. Täällä on hyviä mahdollisuuksia tehdä ja ihmisiltä löytyy tahtoa etsiä", luonnehtii taiteilijaseura NYTE ry:n varapuheenjohtaja Anne Salmela.

NYTE ry on toiminut Porissa jo yli 20 vuotta ja toimii vuorovaikutuksessa taiteilijayhdistys T.E.H.D.A.S. ry:n kanssa.

TaiKin Porissa toimivan yksikön valtaamassa A7-galleriassa on juuri meneillään uuden näyttelyn avajaiset. Pimeässä sivuhuoneessa soi kokeellinen musiikki, johon kävijä voi osallistua soittamalla vahvistimeen kytkettyä sormipianoa.

Toisessa installaatiossa pääsee seuraamaan 15 kilometrin kävelyretkeä Hong Kongin lähiöistä ydinkeskustaan. Vaihtoon tullut Chow Yik tutkii taiteessaan perifeerisyyttä ja kaupunkitilaa.

"Hong Kongissa on ahdasta, eikä kukaan kävele mihinkään. Kun kysyin neuvoa kuvausretkelläni, kaikki ohjasivat bussiin tai metroon", Chow selittää.

"Porissa pidän ihmisistä ja välimatkasta ihmisten välillä. Täällä on tilaa liikkua."

Mika Rättö on istunut koko päivän hiljaisessa keskustakaksiossaan kirjoittamassa uutta teostaan, jota hän luonnehtii mysteerinovellien kokoelmaksi. Tarinoissa liikutaan tyhjässä kirkossa, yhden miehen valtiossa ja odotushuoneessa. Novelleja yhdistää "henkinen autius", joka muistuttaa etäisesti porilaista mielenmaisemaa.

"Pori on vähän tällainen päätepysäkki. Jotain toista täällä voisi ahdistaa, mutta minua ei ole masentanut. Täällä saa kypsyä rauhassa", Rättö pohtii.

Mieleen tulee tarina trubaduuri Ville Leinosesta, joka humaltui paikallisesta musiikkiskenestä niin paljon, että muutti kesällä 2005 Poriin asumaan. Syksyn saavuttua kadut tyhjenivät ja pikkukaupungin loskainen pimeys tihkui esiin. Seuraavana vuonna Leinonen muutti Helsinkiin.

"En ole kovin riippuvainen sosiaalisen ympäristön jatkuvista virikkeistä. Periaatteessa on ihan sama missä kirjansa kirjoittaa. Budapestissa työskenteleminen voi jopa ahdistaa enemmän kuin vapauttaa", Rättö summaa.

Renessanssineroksikin tituleerattu Rättö on monessa mukana. Samurainäytelmä on hänen käsialaansa lavasteita myöten. Hän on julkaissut itse kuvittamansa lastenkirjan sekä kymmeniä levyjä eri kokoonpanoilla.

Porin omaleimaisin kulttuurin olomuoto onkin 2000-luvulla ollut vaihtoehtorock. Viimeisen reilun kymmenen vuoden ajan Porista on säteillyt runsain mitoin muun muassa seuraavien bändien musiikkia: Circle, Magyar Posse, Kuusumun profeetta, Eleanoora Rosenholm sekä Rättö ja Lehtisalo.

Viidestä bändistä Rättö on mukana neljässä.

Keskimäärin näin korkealuokkaisia yhtyeitä ei tule mistään muusta Suomen kaupungista. Jos musiikillista luovuutta mitattaisiin PISA-testeillä, japanilaiset tulisivat Poriin ihmettelemään, miten tällaisia huipputuloksia voi syntyä yhdessä pohjoisessa pikkukaupungissa.

Bändit menestyvät ulkomailla ilman, että sitä juuri Suomessa huomataan. Hollywood-ohjaaja Wim Wenders valitsi Magyar Possen kappaleen uuteen 3D-elokuvaansa Pina. Ruotsalaislehti Dagens Nyheter on julistanut Circlen maailman parhaaksi bändiksi "jokaisella osa-alueella".

Kukaan musiikkijengissä ei kuitenkaan vaikuta ylimieliseltä tai maailmanmaineesta humaltuneelta. Tyypit pelaavat xBoxia, käyvät välillä vetämässä lärvit olohuoneen kokoisessa irkkubaarissa ja palaavat taas soittimen tai kirjoituskoneen ääreen.

Rättö ei edes muista Circle-yhtyeen julkaisemien levyjen lukumäärää. Yli kolmekymmentä niitä joka tapauksessa on. Miten tällainen tahti on mahdollista?

"Joskus sävellämme biisejä, mutta toisinaan meno on todella spontaania. Levy voi syntyä yhtä hyvin päivässä kuin vuodessa", Rättö selittää.

Lopuksi hän esittelee xBox-pelinsä ja kertoo silmät kiiluen, kuinka mahtavaa on räiskiä pimeässä.

Lienee turhaa etsiä kokonaisteoriaa sille, miksi juuri Porista tulee tätä kaikkea. Joitakin huomioita on kuitenkin mahdollista tehdä.

Porilaisten taideskene toimii ensinnäkin omasta yhteisöstä ulospäin. Jos on syntynyt Suomen Poriin, se on luissa istuva realiteetti, jolle ei voi mitään. Sen sijaan, että surkuttelisi, kuinka Berliinissä on sitä ja tätä, tekijät toimivat inspiroituneina omasta ympäristöstään.

Toiseksi Porissa kulttuuri kasvaa alhaalta ylöspäin. Se on harvinaista maassa, jossa tarvitaan taiteilijan hattu, ennen kuin oman ideansa pääsee toteuttamaan. Muun muassa Suomen kulttuuripääkaupunki katsoo enemmän ylhäältä alas, eikä siitä ole seurannut paljoakaan hyvää.

Kolmanneksi Porissa ei teeskennellä, vaan tehdään. Circlen ja Possen kanssa samalla treenikämpällä soittavat glamrock-teinit vetävät talvipakkasellakin uskollisesti bootsit ja huivit päällä. Ketään ei katsota kieroon, jos homman kanssa on tosissaan.

Pori ei olekaan ironisen indie-skeneilyn tyyssija. Nahkaleggingsit vetävät päälle vain alan totisimmat ammattilaiset.

Teksti: JANTSO JOKELIN

Kuvat: LAURI HANNUS