Kulttuuri
01.11.2012

Kieleen kätketty salaisuus

"Oli miten oli: näistä kuulusteluista ja keskusteluista ja todistuksista ja vaikutelmista ei saa yhtenäistä kuvaa – ei totisesti! – vaan jonkinlaisen luonnoksen mahdollisesta tapahtumain kulusta, olettamuksen, monin paikoin täynnä aukkoja ja ristiriitaisuuksia ja kysymysmerkkejä. Se on jonkinlainen lähtökohta."

KIRJA. Tuntuu kohtuuttomalta, jotenkin läpensä kierolta, arvioida Monika Fagerholmin tasoisen kirjoittajan tekstiä pelkkään suomennokseen nojautuen. Fagerholm kun lukeutuu niihin kirjailijoihin, joiden ilmaisun poikkeuksellista, kokonaisvaltaista sävykkyyttä edes erinomainen käännös ei välttämättä onnistu kahlitsemaan.

Tällainen olo myös Lola ylösalaisin -romaanista jää. Liisa Ryömän käännös on toki itsessään nautinnollisen hienoa kieltä ja epäilemättä paras mahdollinen tulkinta ruotsinkielisestä alkutekstistä. Ja yhäti tuntuu siltä, kuin suomea ei vain olisi luotu tavoittamaan Fagerholmin tekstin liikettä, limittymisiä ja kimurantteja nivellyksiä, lauseen suvereenia tanssia. Painokseen eksynyt panovihreiden legioona ei auta asiaa yhtään.

Vaikka mistäs minä virkamiesruotsini läpi kompuroinut mitään tietäisin. Käännöksen varassa mennään ja Lola ylösalaisin on kaikesta huolimatta silkkaa lukemisen juhlaa. Tarinassa on painajaismaista imua, henkilöhahmot ovat häiritsevästi vinossa ja tekstipinnan alla liikkuu koko ajan jotain muodotonta, ylimääräistä, pelottavaa.

Amerikkalaisen tyttönsä (2006) ja Säihkenäyttämönsä (2009) lukeneille teoksen maailma voi vaikuttaa turhankin tutulta. Kerronta on mutkistaan huolimatta ehkä aavistuksen aiempaa suoraviivaisempaa, tarinavetoista. Rönsyjä on tipahdellut matkalla ja on lukijan mieltymyksistä kiinni, miten ratkaisuun suhtautuu. Itse tykkäsin ja en tykännyt.

Yhtä kaikki, tuttua asetelmaa piisaa: pieneen suomenruotsalaiseen yhteisöön sijoittuva murhamysteeri rakentuu kerronnallisesti aavistuksenomaisten jännitteiden ja tarkoituksellisen hämärien vihjausten varaan. Näkökulmat vaihtelevat, sama tapahtuma kuvataan usein monesta eri vinkkelistä.

Kahteen eri aikatasoon jaetun tarinan keskiössä irvistää vanha nappisilmäinen Lola-räsynukke, joka tekstissä toistuvan fraasin mukaan "kätkee salaisuuden". Näitä juttuja ei lueta yksin kotona, kun ilta pimenee ja oksat koputtelevat ikkunaan.

Omaleimainen, rajusti aksentoitu symboliikka ja Fagerholmin tuotannossa toistuva leikkimotiivi jättävätkin kosolti tilaa esimerkiksi psykoanalyyttisille tai performatiivisille mehusteluille, keitä tällaiset tulkintalinjat nyt sattuvat vielä kiinnostamaan.

Yhtä aikaa aukkoisen säästeliäs ja kieleltään täysi kerronta mahdollistaa onneksi myös muunlaisia lähestymistapoja. Hienovireisen tekstin kaikkia reikiä ei ole mikään pakko selittää umpeen ja hyvästä kirjallisuudesta lienee toisinaan lupa nauttia myös sellaisenaan.

MIIKKA LAIHINEN

Monika Fagerholm:

Lola ylösalaisin.

Suom. Liisa Ryömä.

Teos 2012. 497 s.