Kulttuuri
25.09.2015

KIELIMUURIN LÄPI

Teksti:
Susanne Salmi

Valtaosa maailman parhaista asioista tulee tunnetusti Ranskasta.

Populaarimusiikin suhteen Gallia on kuitenkin merkillisen irrallaan muusta Euroopasta. Daft Punkin ja Airin kaltaisia jättiläisiä lukuun ottamatta ranskalaisartistit jäävät oman kielialueensa vangeiksi.

Se on sääli, sillä räppäri Nekfeun kaltaiset lahjakkuudet ansaitsisivat tulla kuulluiksi muuallakin. Taiteilijanimen taakse kätkeytyy Etelä-Ranskassa varttunut Ken Samaras, jonka vaivaton flow ja mustasta musiikista ammentavat taustat tuovat mieleen itse Kendrick Lamarin.

Feu on 25-vuotiaan Samarasin debyyttialbumi, mutta kotimaassaan hänet tunnetaan lisäksi lukuisista rap-kollektiiveista. Yhtyeidensä myötä artisti on noussut jättiläismäiseen suosioon. Se kuuluu sanoituksissa paitsi itsevarmuutena, myös maineen lieveilmiöiden aiheuttamana turhautumisena.

”Ils filment mes concerts au lieu de les vivre”, Nekfeu räppää Égérie-singlellään ja tiivistää nykymuusikolle tyypilliset tunnot: on ankeaa räpätä livenä, kun yleisö keskittyy lähinnä ottamaan kuvia. Yltiöinnokkaista ihailijattarista ja kopiokissoista suivaantunut teema toistuu läpi albumin.

Sen sisäistäminen käy tietenkin haastavaksi, ellei kuulija hallitse ranskan kieltä. Keskivertosuomalaisen onneksi Feu on kuitenkin niin sanottua kertsiräppiä parhaimmillaan: taidokkaasti tuotetut biisit on kruunattu vastustamattoman melodisilla koukuilla. Niistä on lupa nauttia, vaikkei ymmärtäisi sanoituksista tuon taivaallista.

Komea äänimaisema kuljettaa puolihuolimattomasti tunnetilasta ja ääripäästä toiseen. On verra elektronisine nostatuksineen syleilee maailmaa niin lämpimästi, ettei sitä ymmärtääkseen tarvitse olla kummoinenkaan kielivelho. Nique les clones puolestaan on paitsi vihainen vuodatus, myös mainio tekninen taidonnäyte. Nekfeu sylkee riimejä suustaan tahdilla, jollaisesta suomalaisräppärit voivat ainoastaan haaveilla.

Kendrick Lamarin, Draken ja G-Eazyn ystäville Nekfeun debyytti tarjoaakin kiehtovan hypyn tuntemattomaan – sanakirjan kera tai ilman.

****½

Nekfeu: Feu. Seine Zoo, 2015.