Kulttuuri
19.02.2010

Kirjat eivät lopu lukemalla

Lukupiireissä avarretaan näkökulmia ja jaetaan kokemuksia

Kirjan lukeminen loppuun on uuden alku. Johanna Materon, Ritva Hapulin ja Nina Koskivaaran oma lukupiiri kantoi hedelmää kirjan muodossa.

OPISKELIJOIDEN LUKURINGIT, Kirjan talon klassikkolukupiiri, Amnestyn lukupiiri, puolueiden lukupiirit... Turusta löytyy lukupiirejä moneen lähtöön: virallisempien lukupiirien ohessa toimii lukemattomia pienimuotoisia kaveriporukoita, joissa pureskellaan yhdessä kirjallisuuden heittämiä haasteita.

Puhumattakaan verkon foorumeista ja ajatustenvaihdoista kirjojen parissa.

Näyttäisi siltä, että lukupiirit eivät ole hetkeen jäämässä historiallisiksi jäänteiksi. Lukupiirikirjan mukaan ei pitäisikään olla. Sen takakannessa väitetään lukupiirien olevan paikkoja, joissa pirstaloituneessa nykymenossa "yhteiset kertomukset löydetään uudelleen".

Päätin yrittää ottaa selvää lukupiirien viehätyksestä.

Nina Koskivaara on yksi Lukupiirikirjan toimittajista. Hän kyseli kirjaa toimittaessaan harrastajien suurimpia motiiveja lukupiiritoimintaan:

"Kirja itsessään avaa uusia horisontteja, lukupiirien kautta niihin saa vielä uusia maailmoja, sellaisia seikkoja ja tulkintoja, joita ei ole itse huomannut", Koskivaara kertoo.

"Se tavallaan räjäyttää ne horisontit vielä avoimemmiksi."

HISTORIANSA AIKANA lukupiirit ja lukeminen ovat olleet vastarinnan ja valistuksen voimavara. Erityisesti naisille ja työväenluokalle kirjojen lukeminen on antanut välineitä maailmanhahmotukseen, oman paikan etsimiseen – sekä unelmiin sen parantamisesta.

Ei siis ihme, että lukemiseen on suhtauduttu varauksella: Jo aikaisesta romaaniperinteestä – muun muassa Gustave Flaubert'lta – löytyy kirjoihin hurahtavan nuoren neidon varoittava esimerkki, jota niiden maalailemat unelmakuvat johtavat harhaan ja lopulliseen rappioon. Vasta myöhemmin julkisen keskustelun solmukohtina toimineet lukupiirit hyväksyivät naislukijat osaksi kriittistä keskustelua.

Vastapainoksi on huomautettava, että Koskivaaran laskujen mukaan nykypäivän suomalaiset lukupiirit ovat voimallisesti naisten kansoittamia.

KOSKIVAARA KERTOO pitävänsä feminististen ja muiden tiedostavien lukupiirien olevan "kertakaikkisen kannatettavia". Niissä tiivistyy ajatus siitä, ettei kirjallisuus ole vain itseensä viittaavaa sanataidetta, vaan kannanottoja ja kritiikkiä maailman tilasta. Samalla piirit toimivat samanhenkisten ihmisten kohtauspaikkoina, joissa pohditaan astetta etäämpää kirjojen herättämiä tunteita. Parhaimmillaan varsin kriittiseksi yltyvä yhteisö on kaukana kirjoja viihteenä ahmivista yksittäiskuluttajista tai yksipuolisen propagandan uhreista.

Koskivaara kannustaakin omien lukupiirien järjestämiseen. Kynnystä ei Suomessa juuri ole.

"Kirjallisuus on demokraattinen alue: lukutaito riittää ja kirjoja piisaa, koska meillä on hirveän hyvä kirjastolaitos. Voi kutsua kokeeksi pari kaveria puhumaan kirjasta, jonka sai joululahjaksi, niin ei tiedä mihin se johtaa. Meidän kohdalla se on johtanut uusiin kirjoihin – ihan konkreettisestikin."

Teksti: Petri Rautiainen

Kuva: Kai Jokela