Kulttuuri
28.10.2010

Kirjat: Tarina josta tehdään totta

Neljä vuotta sitten Riikka Pulkkinen nousi suomelaisten tietoisuuteen esikoisellaan Raja. Uuden Totta-romaanin oli määrä ilmestyä jo vuosi sitten, mutta julkaisua lykättiin. Kypsennysaika kannatti, sillä uutukaisessa jokainen pala loksahtaa paikalleen.

Esikoisteoksen tavoin Totta käsittelee rakkautta ja kuolemaa. Keskiössä on syöpää sairastava isoäiti Elsa, jonka lähestyvä poismeno panee syvät ajatukset liikkeelle perheessä. Elsan mies, tytär ja tyttärentyttäret valmistautuvat uuteen elämänvaiheeseen ilman rakasta ihmistä. Useat kertojanäänet eivät hajota teosta, vaan rakentavat muistojen kautta monipuolisen kuvan henkilöhahmoista.

Perheen lisäksi tarinassa on yksi ulkopuolinen henkilö, lastenhoitajaksi palkattu Eeva, jonka kohtalona on olla särö muuten niin sievässä tarinassa. Särö, joka tekee tarinasta kertomisen arvoisen.

Eevan tarina vie nykyhetkessä viihtyvän kerronnan uudistusmieliselle 60-luvulle. Eeva ei kavereidensa tavoin seiso mielenosoitusten etujoukossa, vaan tahtomattaan rakastuu varattuun mieheen. Eeva "antaa rakkaudessaan kaiken ja saa koko maailman". Yhteiskunnalliset muutokset ovat jossain taustalla, kun Pulkkinen nostaa yksittäisen ihmisen tarinan kaikkine suruineen tärkeimmäksi.

"Kuoleman läheisyydessä puhutaan enemmän lauseilla, jotka ovat totta", miettii Elsan taiteilija-aviomies. Poismenonsa lähestyessä Elsa kertoo vaietun tarinan tyttärentyttärelleen Annalle, joka mieluummin kuuntelee muiden tarinoita kun kertoo omaansa. Annan isoisän ja Eevan tarinan kautta myös Annan oma tarina tulee kuitenkin kerrotuksi.

Pulkkinen punoo juonia ja tarinoita taitavasti yhteen. Kolmen sukupolven kautta kirjailija kuvaa sitä, miten aika muuttaa ihmistä ja rooleja. Lapsesta tulee aikuinen, tyttärestä äiti ja hoivaajasta hoivattava. Sukulaisuudesta tai rakkaussuhteesta huolimatta läheisintäkään ihmistä ei tunne läpikotaisin. On muistoja ja tapahtumia, kuvitelmia ja totuuksia, jotka eivät kuulu kaikille.

Mikä lopulta on totta, unta, valveunta tai keksittyä? Pulkkinen nostaa ajatuksen ilmaan, mutta loppujen lopuksi vastauksella ei ole merkitystä. Tärkeintä on tarina. Vaikkei tarinaa kerrottaisi, on se silti totta. Vaikka rakkaus on vain sana, on se silti totta.

Pulkkisen romaani ei liiku hilpeissä tapahtumissa, mutta sitäkin painavammissa. Tunnelma ei ole ahdistava, sillä kirjailijan lauseet ovat herkkiä ja kauniisti sointuvia. Muutama klisee mahtuu mukaan, mutta niin mahtuu kai elämäänkin.

KATI SAONEGIN

Riikka pulkkinen:

Totta

Otava 2010