Kulttuuri
17.04.2019

Kommentti: Mulan-kopiointia, kung fu -pilailua ja hyperseksuaalisuutta: Hybridispeksi oli iso Aasia-stereotypia, ja yleisö rakasti sitä

Teksti:
Vy Tram & Hai Nguyen
Kuvat:
Sanna Launiainen
  • Tuotantotiimin mukaan Hybridispeksiin otettiin vaikutteita Disneyn Mulan-animaatiosta, mutta lohikäärmesisaruksien sankarillisuus jää toissijaiseksi Mulaniin nähden.

Viimeinen lohikäärmeisku -speksi on hyvä esimerkki siitä, että suomalaiset yliopisto-opiskelijat eivät ole välttämättä tietoisia orientalismista ja sen tuottamien stereotypioiden ongelmallisuudesta, kirjoittavat Vy Tram ja Hai Nguyen.

Mystinen Kiina kärsii barbaarien aiheuttamista tuhoista. Rohkeaksi kuvailtu nuorukainen Kim Mo (Otso Lauerma) haluaa pelastaa Kiinan löytämällä legendaariset lohikäärmesisarukset, joilla on mystisiä taikavoimia. Tämä on lähtökohta Turun yliopiston luonnontieteiden ja tekniikan tiedekunnan opiskelijoiden hybridispeksille Viimeinen lohikäärmeisku.

Valojen syttyessä lavalle huomio kiinnittyy ensimmäisenä lavastukseen. Lavastustiimi on pyrkinyt tuomaan Kiinaa esille epämääräisesti valituilla kiinalaisilla merkeillä, punaisilla lyhdyillä, riisikoreilla ja jade-kivillä. Bändin soittajien hiuksiin on tungettu syömäpuikkoja, ikään kuin teeman alleviivaamiseksi.

Stereotyyppisiltä hahmoilta ei vältytä. Lohikäärmesisaruksista aggressiivisin, Ra Mo Na (Annoora Ahokas), on perustanut salaisen kylpylän, jossa hän laulaa, kuinka ”käden käänteessä tyydyttää omia halujaan”. Ra Mo Nan alamaiset ovat vähintäänkin huumatun oloisia ja seksuaalisesti virittäytyneitä.

Speksin edetessä käy selväksi, että nuorukaisesta, Kim Mosta, on haluttu tehdä päähahmo – vaikka olisi odottanut, että sankarillisia toimijoita ovat taikavoimalliset lohikäärmesisarukset. Sen sijaan heidät esitetään avuttomina naisina, jotka eivät osaa käyttää taikavoimiaan Kiinan pelastamiseksi ilman Kim Moan apua.

Juonessa päädytäänkin siihen, että lapsenomaiselle Kim Molle pyritään siirtämään Ra Mo Nan voimat.

Näyttelijöihin ja heidän rooleihin on vaikea suhtautua: He näyttelevät kiinalaisia pukeutumalla Wuxia-henkisiin asuihin ja imitoivat pilaillen kung fu -liikkeitä, mutta samalla hahmojen nimet on yritetty humoristisesti ”valkopestä” suomalaisiksi.

”Whitewashing”-ilmiössä muista kulttuureista otettujen sankaritarinoiden tilalle laitetaan päähahmoksi yleensä valkoinen, sillä se on koettu samaistuttavammaksi länsimaiselle yleisölle.

Myötähäpeä on väkevästi läsnä koko speksin ajan, vaikka takana istuva katsoja ei malta pysyä paikoillaan: ”mä en kestä, tää on niiin hyvä!”.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen

Otso Lauermon (vas.) näyttelemä Kim Mo esitteli kung fu -pilailuliikkeitä.

”Oikeanlainen tunnelma”

Kysymme hybridispeksin tuottajalta Maria Niemiseltä speksiä varten tehdystä taustatyöstä. Hän mainitsee, että inspiraatiota etsittiin lähinnä verkosta, mutta korostaa puvustustiimin laajaa taustatyötä. Puvustusvastaava itsekin kuulemma harrastaa taijia ja viettää paljon aikaa ihmisten kanssa, jotka ovat kiinnostuneita kyseisestä kulttuurista.

”Tarinamme teemaksi valittiin ”Muinainen Kiina”. Siihen on otettu vaikutteita lähinnä Mulan-elokuvien tyyppisestä maailmasta. Valitsimme itämaisen teeman oikeanlaisen tunnelman luomiseksi ja koska halusimme mukaan kung fu -elementtejä”, Nieminen perustelee teeman valintaa.

Hybridispeksin tuotannossa on ollut mukana yli sata ihmistä. Eikö kukaan kyseenalaistanut teeman valintaa?

”Ainakaan alussa ei minun korviini kantautunut varsinaisesti mitään kritiikkiä. Ainoastaan, että saattaa olla hieman tulenarka teema; joku saattaa loukkaantua aiheesta, joten kannattaa miettiä tarkkaan, mitä tekee”, käsikirjoittaja Matilda Lintunen kertoo.

Viimeinen lohikäärmeisku on hyvä esimerkki siitä, että suomalaiset yliopisto-opiskelijat eivät ole välttämättä tietoisia orientalismista ja sen tuottamien stereotypioiden ongelmallisuudesta, eivätkä ymmärrä, miksi aihe voi olla ”tulenarka”.

Stereotypioiden jatkuva vahvistaminen on rasite ihmisille, jotka joutuvat kantamaan niistä aiheutuvat seuraukset. Aasialaiset naiset ymmärretään länsimaissa edelleen alistuvina, heikkoina sekä hyperseksuaalisina, ja he joutuvat näin kohtaamaan stereotypioiden motivoimaa seksuaalista häirintää ja rasismia.

Lopulta on myös kyse siitä, kuka representoi – eli kuka esittää kenet, miten ja miksi. Tässäkin tapauksessa Hybridispeksi on uusintanut Disneyn Mulan-animaation luomaa orientalistista fantasiaa, jossa orientti nähdään eksoottisena, irrationaalisena, barbaarisena, mystisenä, langenneena ja erilaisena.

Palestiinalaisyhdysvaltalaisen kirjailijan Edward Saidin mukaan orientalismi on länsimaalaisten tapa hahmottaa ja sitä kautta määritellä orienttia eli Lähi- ja Kaukoidän yhteiskuntia, kulttuuria, ihmisiä ja kieliä.

Orientalismissa keskeistä on toiseuttaminen: lännen ja idän, meidän ja muiden, välille muodostetaan kaksijakoinen suhde. Itä esitetään homogeenisena ja yhtenäisenä kulttuuris-maantieteellisenä alueena. Eroja korostetaan ja huonommiksi nähdyt piirteet liitetään orienttiin.

Historiallisesti orientalismilla on pyritty esimerkiksi oikeuttamaan eurooppalaista imperialismia korostamalla eurooppalaisten paremmuutta ja maskuliinisuutta. Näin orientalismi tulisi ymmärtää alistamisen ja sortamisen välineenä.

Käsikirjoitustiimi olisi voinut paneutua enemmän siihen, miksi teemasta varoiteltiin ja miksi sitä pidettiin ”tulenarkana”. Vastalauseiden sivuuttaminen ei tee niitä mitättömiksi.

Voiko Aasiaa käsitellä speksissä?

Voiko hupailuun keskittyvässä speksissä sitten käsitellä muita kulttuureja? Kukaan ei voi varsinaisesti kieltää tai estää sitä, eikä se välttämättä olisi kestävä ratkaisu. Syitä käsittelemiseen tulisi kuitenkin miettiä.

Miksi halutaan käsitellä Kiinaa tai ylipäänsä Aasiaa? Halutaanko teemaa käsitellä juuri sen ”eksotiikan” vuoksi? Vahvistetaanko vain olemassa olevia, orientalistisia stereotypioita ja pönkitetään samalla niiden voimaa?

Mikäli näiden kysymyksien pohtimisen jälkeen koetaan vieläkin välttämättömyydeksi käsitellä jotain Aasian maata ja sen kulttuuria, tulisi hakeutua lähteille, joissa aasialaiset ovat saaneet itse määritellä itsensä.

Stereotypioista voisi ottaa selvää ja niiden toistamista tulisi välttää. Tämän lisäksi voisi kysyä neuvoa ja mielipiteitä henkilöiltä, joilla on jonkinlaista varteenotettavaa asiantuntemusta aiheesta.

Hybridispeksin kohdalla ymmärrys Kiinasta on ollut hyvin kapea: sitä on määritelty lähinnä ulkopuolelta, amerikkalaisen populaarikulttuurin kautta.

Orientalismi on juuri sitä, etteivät orientiksi nähdyt saa edustaa itseään, vaan länsimaalaiset tekevät sen heidän puolesta – esimerkiksi kirjoittamalla heistä ja näyttelemällä heitä.

Lue lisää:

Arvio: Hybridispeksissä visuaalisuus ja energia ovat kohdillaan

Hybridispeksi on tasaisen varmaa opiskelijateatteria, joka nojaa erinomaisiin näyttelijänsuorituksiin, kirjoittaa Helmi Henell arviossaan. (3/2019)

Blackface – Miksi tumma kasvomaali teemabileissä on huono idea

”Ei kasvojen maalaaminen mustaksi ole rasistista!” Väärin. Keräsimme somesta blackface-väitteitä ja vastasimme niihin. (5/2018)