Kulttuuri
25.09.2009

Kulkulupa madalsi kuvataiteen kynnystä

  • Sanna Brunilan hääkakkuveistoksia Manillalla.

Kahdeksatta kertaa järjestetty Kulkulupa-tapahtuma avasi yleisölle ovet kuvataiteilijoiden työtiloihin. Tylkkäri jalkautui uteliaiden kävijöiden sekaan kyselemään ja kurkistelemaan.

"Täällä tapahtuu maalaustaidetta ja grafiikkaa", puhelias Helena Ruusulaakso-Norima esittelee työhuonettaan Eerikinkadun Artagon-tiloissa. Huoneessa työskentelee myös 2006 valmistunut Joel Sievers.

"Me tykätään olla tässä niinku cityssä."

Kaksikon keskeneräisten ja valmistuneiden töiden täyttämä valoisa huone on yksi monista Artagonin työtiloista. Käytävän toisella puolella tehdään animaatiota, viereisessä työtilassa yleisö saa ottaa muotokuvia.

Muun muassa Artagonissa ihmisillä oli viikonlopun ajan lupa kysellä taiteilijoilta kysymyksiä, joita gallerioissa ei uskalla tai yksinkertaisesti voi kysyä. Samalla vierailijat pääsevät näkemään keskustelua herättäneet työtilat sekä kokeilemaan itse materiaalien työstämistä kohti valmista taideteosta.

Vierailijat ovatkin hyödyntäneet erityisvapauttaan.

"Ihmiset ovat kyselleet kaikkea: mitä me tehdään, viihdytäänkö me tässä, onko meillä valoa tarpeeksi, kauanko ollaan oltu ja kauanko saadaan olla", Ruusulaakso-Norima luettelee.

Kulkulupa tarjosi avoimien ovien lisäksi myös muun muassa opastettuja kierroksia gallerioiden ja työpajojen pariin. Näissä vieraillut Oona Parviainen kiitti tapahtumaa kierroksen jälkeen:

"Opastettu kierros oli paras kimmoke lähteä, yksin ei varmaan olisi tullut kyseltyä ja kuultua niin paljon kuin nyt oppaan turvin. Oli kiva päästä kurkkaamaan taiteen takahuoneisiin, nähdä erilaisia työhuoneita ja tekijöitä kuvien takana."

Avoimuudelle on kysyntää. Taiteeseen jos johonkin liitetään ylevän elitistisiä mielikuvia. Ylhäässä yksinäisyydessään teoksia itsestään ammentava taiteilijaneron hahmo on omiaan luomaan muuria kuvitteellisten rahvaan ja taidetta ymmärtävän kerman välille.

"Monesti taiteilijat voidaan kokea myyttisiksi ja omituisiksi hahmoiksi", tapahtumaa järjestävän Varsinais-Suomen Taidetoimikunnan Milla Järvipetäjä toteaa.

"Kun heidät kuitenkin näkee työhuoneella juomassa kahvia, lapset pyörimässä jaloissa, niin he paljastuvat tavallisiksi ihmisiksi. Toisin kuin galleriassa, työhuoneella taiteilija voi helpommin sanoa: tästä teoksesta tuli tällainen, kun mä lopetin sen kesken tavallaan viisaudenhammasleikkauksen takia."

Vaikka taiteilijoista saattaakin siis paljastua luontevissa työskentely-ympäristöissään normaaleja ihmisiä, ei myyttisen kehän himmeneminen suinkaan johda taiteen arvostuksen katoamiseen. Päinvastoin: taideteosten eri luonnosten, versioiden ja työlään syntymisprosessin nähdessä ymmärtää miten paljon taitoa ja panostusta teoksiin uppoaa.

"Vaikka luominen saattaa tuntua aika vaivattomalta, niin työtilassa näkee sen, miten monta eri asiaa pitää hallita ja miten pitää olla aika erikoisia tarvikkeitakin", Järvipetäjä kertoo.

"Esimerkkinä Linnankiinteistön Teija Lehto, joka tekee puupiirroksia. Olen itse kokeillut kerran tehdä niitä ja se on hirveän vaikeaa saada puusta lovettua sellaiset palat kuin haluaa. Ja Lehto siis tekee monimutkaisia, jättimäisiä puupiirroksia. Voi kuvitella kuinka monta kertaa sillä on veitsi livenny ja se on joutunut aloittaamaan alusta."

Vieraiden joukossa oli ensimmäistä kertaa myös taidekuraattoreita Pariisista ja Chicagosta. Ulkomailla avoimien ovien päivät ovat nousseet erityisen tärkeiksi tulonlähteiksi osallistuville taiteilijoille.

"Se on ollut oikeastaan porkkana taiteilijoille", tapahtuman tiedottaja Niina Tanskanen kertoo. "Ollaan hyödynnetty sitä ajatusta, että taiteilijat laittavat Kulkulupaa varten portfoliotaan hiukan kuntoon ja siivoavat sitä työhuonetta kävijäystävällisemmäksi."

Teksti: Petri Rautiainen

Kuvat: Lauri Hannus