Kulttuuri
27.11.2013

Kusipää ei vain tajua

Mustan komedian huumorille on jopa pelottavaa nauraa.

Täytyy myöntää, että näin Laurina hieman pelotti mennä katsomaan ylioppilasteatterin tuoretta näytelmää.

Lauri on paska! mainostaa itseään mustana komediana pieleen menneestä parisuhteesta. Näytelmä kertoo Heidistä, joka 17-vuotiaana ihastuu itseään huomattavasti vanhempaan Lauriin. Heidän rumaa suhdettaan seurataan läpi vuosien. Lavalla tuntojaan purkaa 13 naista ja yksi mies. Kaikki Lauri-nimiset on päätetty päästää katsomaan näytelmää ilmaiseksi.

Näistä lähtökohdista mietitytti, millaiseksi ulostekikkareeksi sitä itsensä yleisössä istuessaan tuntee.

Pelko oli turhaa. Näytelmä ei ole miesten tai edes Laurien haukkumista, eikä sukupuolirooleilla ylipäätään ollut lopulta valtaisaa merkitystä. Suurimmassa osassa kohtauksia Laurin ja Heidin asemat olisivat helposti kääntyneet myös toisin päin.

Kokonaisuus ei ole kepeää viihdettä, vaikka pikimustaa ja erittäin toimivaa huumoria viljelläänkin runsaasti.

Näytelmässä Heidin ja Laurin suhde on alusta alkaen epätasapainoinen, mutta luisuu jatkuessaan yhä synkemmäksi. Heidi antaa mitä vain anteeksi, ja tilaisuus kasvattaa Laurista kusipään.

Alati huononeva suhde kuvataan pelottavan hyvin. Sami Sainion mainiosti näyttelemä Lauri on hahmo, jonka tekoja katsoja tahtoo ymmärtää. Lauri ei yksinkertaisesti tajua satuttavansa toista eikä kykene muuttamaan käytöstään.

Toteutus on kokonaisuudessaan hyvä. Sainio on näytelmän ainoa näyttelijä, jolla on tulkittavanaan vain yksi rooli. Heidiä näyttelee pääasiallisesti Maija Hartikainen, mutta kaikki naisnäyttelijät viivähtävät roolissa ainakin hetken. Muilta osin he miehittävät näytelmän monipuolista sivuosakaartia. Sivurooleista esiin nousee erityisesti Mariella Nikkasen esittämä Laurin kaveri Esa, joka parhaansa mukaan paikkailee ja peittelee ystävänsä mokailuja.

Toteutuksessa erityismaininnan ansaitsee näytelmän minimalistinen lavastus. Valkea lattia ja esiintyjien valkeat vaatteet tahriutuvat esityksen kuluessa kosteana kiiltävään ruskeaan saveen, joka taipuu eri tilanteissa monenlaiseksi rekvisiitaksi ja näyttää… no, jokainen tajuaa, miltä.

Ja vaikka näytelmän mieshahmoa kuinka yritti ymmärtää, niin olihan se Lauri paska. Ihan oikeasti.

Teksti: Lauri Miikkulainen

Kuva: Jouni Kuru

Turun ylioppilasteatteri: Lauri on paska! Käsikirjoitus ja ohjaus Heini Vahtera, lavastus Heini Vahtera ja Maria Peltoniemi. Esitykset 20.12. asti, liput 12 / 6 euroa, Laurit ilmaiseksi.