Kulttuuri
12.03.2009

Kuusumun Profeetta takahuoneessa

Monitaiteellinen yhtye piiloutuu takahuoneeseen.

On lauantai ja seuraan Klubin takahuoneeseen Suomen progressiivisen rockin edelläkävijää – Kuusumun Profeettaa. Tässä Porissa vuonna 1994 perustetussa yhtyeessä yhdistyvät 1960-luvun psykedeelinen rock, metalli- ja elokuvamusiikki sekä runous aaltoilevaksi kokonaisuudeksi.
Kuusumun Profeetta viliseekin monilahjakkuuksia. Tästä esimerkkinä on yhtyeen laulaja ja kosketinsoittaja Mika Rättö, joka on ohjannut, käsikirjoittanut ja näytellyt teatterissa, maalannut, tehnyt musiikkia ja julkaisee nyt satukirjan.
Rättö vaikuttaa kuitenkin viihtyvän niin hyvin takahuoneessa, että haastatteluun tulevat yhtyeen basisti Mikko Elo ja saksofonisti Irina Niemelä. Pakkohan on kysyä, mitä yhtyeen takahuoneessa tapahtuu.
"Kuusumun Profeetalle takahuone ei ole huumeita, bändäreitä tai juhlia varten", Mikko toteaa.
He ovat tähän kuulemma liian tosikoita. Takahuoneista mieleen jäävät huonot paikat, kuten ne joissa ei mahdu vaatteita vaihtamaan, ja hyvät paikat kuten Jyväskylässä Lutakko ja pieni mutta ilmapiiriltään hyvä Klubi Turussa. Henkilökunta ja pienet asiat vaikuttavatkin takahuoneen ilmapiiriin, joka näkyy heti keikalla.
"Meille takahuone on paikka rauhoittua ja piiloutua", kertoo Irina.
Siltä se myös näyttää, kun yli puolet yhtyeestä viihtyy koko haastattelun ajan takahuoneessa. Mitään tiettyjä rituaaleja yhtyeellä ei ole, joskin jonkinlaista hengennostatusta on usein ennen keikkoja. Usein rituaalit ovat yksilöllisiä, kuten Mikolle erityisesti viisarittoman vanhan taskukellon "papan sotakellon" laittaminen kaulaan.
Missä on Kuusumon Profeetan lavalla sekä musiikissa esiintyvä mystinen mielikuvitus?
Pieni ripaus siitä saadaan, kun kyselen yhtyeen ideoita Turun kulttuuripääkaupunkivuodelle.
"Rakennettaisiin spektaakkeli rämään rakennukseen, jonka huoneissa olisi eri teemoja", Irinaa sanoo.
"Kuten vuoristo tai viidakko", Mikko lisää.
Vuoristo ja viidakko avautuvat myös eteeni paria tuntia myöhemmin katsellessani yhtyeen hypnoottista keikkaa ja ajattelen: kuinka erilainen takahuone voikaan olla itse näytelmästä.

Teksti: Rami Kolehmainen
Kuva: Jussi Vierimaa

Turun ylioppilaslehti 5/2009 (13.3.)