Kulttuuri
31.03.2011

Läpikulkumatkalla orgioissa

City-lehdestäkin tunnettu Walter de Camp kertoo matkakirjassaan Hekumallinen Berliini tutustumisestaan Berliinin heteroseksuaaliseen alamaailmaan. Hän kiertää niin julkiset sekasaunat, pornoteatterit, orgiat kuin SM-klubitkin, sekä perehtyy mm. kaupalliseen tantriseen hierontaan. Kokemusten ja kuvausten seassa on pitkiä, huolellisesti kirjoitettuja osuuksia Berliinin dekadenssin historiasta, varsinkin kiihkeältä 1920-luvulta.

Lupaavan alun jälkeen kirjan anti jää kuitenkin hyvin ohueksi. De Camp vaeltaa tapahtumien läpi kuin silmät auki oleva kiimainen turisti, joka ei kunnolla osallistu mihinkään. Kun hän liikkuu yksin, hän lähinnä tirkistelee, paria pientä poikkeusta lukuun ottamatta. Kulloisenkin naisystävänsä kanssa hän myös toimii, mutta kuin muista erillisenä saarena: SM-klubilla ei kokeilla sadomasokismia, eikä swinger-bileissä parinvaihtoa tai ryhmäseksiä. Rohkeinta, mitä tehdään, on julkinen parisuhdeyhdyntä, jota sitäkin seuraavat pohdinnat virheajoituksesta ja huonosta suunnittelusta. Esikuvana toimineen Christopher Isherwoodin intensiivisyydestä jäädään kovin kauas.

De Campin kyky havainnoida on toki tarkka, ja kirjan ahmii hetkessä läpi. Päällimmäiseksi mauksi jää kuitenkin lievä pettymys. Se on pikemminkin matkaopas muille, kenties de Campia rohkeammille, kuin kiinnostava matkakertomus – toimiva gonzo-journalismi vaatisi joko suurempaa heittäytymistä mukaan tai sitten kattavampaa kerrontaa muista. Pelkkä rivo kielenkäyttö ja tapahtumapaikkojen huolellinen esittely eivät riitä. Parissa kohdassa (mm. maksullinen seksi pornoteatterissa) päästään hyväänkin tehoon, mutta ne ovat poikkeuksia.Tirkistely ei jaksa kiinnostaa kauaa, varsinkaan jos teksti toistaa itseään.

Hekumallinen Berliini ruokkii uteliaisuutta, mutta ei sen enempää. Se ei ole takakantensa lupaama sukellus Berliinin babyloniseen riettauteen, ainoastaan snorklausta lähellä pintaa.

J. TUOMAS HARVIAINEN

Walter de Camp: Hekumallinen Berliini

Like

2011