Kulttuuri
09.09.2013

Lapsuuden rauniolla

Peter Franzénin esikoisohjaus on tärkeä elokuva vain Peter Franzénille.

ELOKUVA. Aviomies lyö vaimoa. Lapset näkevät. Äiti ja lapset ryömivät isovanhempien luo turvaan. Kuluu päiviä, ehkä viikko. Perhe palaa yhteen. Sitten kuvio toistuu. Uudelleen ja uudelleen.

Peter Franzénilla on meneillään jonkinlainen keski-iän kriisi. Osin omaelämänkerrallinen Tumman veden päällä on yhtä aikaa sekä esikoisromaani että -ohjaus.

Aloittelijan epävarmuus näkyy ensikuvista lähtien. Franzén ei luota kuvaamaansa materiaaliin. Täysin turhaan lukuisat arjen kuvat, myös ne pelkistetyn koskettavat, on puuteroitu päällekäyvällä piano- ja viuluvalituksella.

Sivuroolin tekevä ohjaaja uskoo kuvallisesti näyttelijöitä halaaviin lähikuviin ja tilan paljastaviin yleisotoksiin. Jälki ei lavastusta ja valaistusta lukuun ottamatta juuri eroa saippuaoopperasta.

Elokuvakielen pökkelyyttä lavennetaan lapsen näkökulmalla. Haaveet ja todellisuus leikkaavat mallikkaasti ristiin.

Lapsuuden kriisejä on käsitelty kotimaisissa elokuvissa viime vuosina taajaan. Franzén ei tuo sinällään kiehtovaan ydinperheen helvettiin merkittävää lisäpanosta.

Lapsen selviytymiskeinoja pyörittelevässä optimistisessa tragediassa on paperilla voimaa, mutta sen esiintuonti on väljähtänyttä. Tunteellinen keskiö kadotetaan vähän väliä.

Toisteinen tapahtumakulku jää temaattisesti yksitoikkoiseksi kokoelmaksi anekdootteja väkivaltaisen mustasukkaisuuden ja heikon päätöskyvyn lamaannuttavasta yhdistelmästä.

**

Jouko Luhtala

Tumman Veden Päällä

(Suomi, 2013)

O: Peter Franzen

N: Olavi Angervo, Samuli Edelman, Matleena Kuusniemi