Kulttuuri
23.03.2016

Lyö tyhjää

Teksti:
Ilkka Hemmilä

Opiskelijan lompakossa 15 euroa on paljon rahaa. Kun leffalippuun sijoittaa kympin ja puolet päälle, haluaa luonnollisesti saada rahoilleen vastinetta. 

Sisällön kaipuuseen vastaa Batman v Superman: Dawn of Justice. Matsileffa on kuin supersankarisovitusten buffet-lounas, jossa katsojalle tarjotaan monen sarjiselokuvan sisältö yhden lipun hinnalla. 2,5-tuntisessa rutistuksessa pääroolin saa peräti kolme sankaria, ja leffan reunoilla pedataan vielä toisen trikootrion esiinmarssia. 

Käytännössä määrä ei korvaa laatua, sillä sankarit ja yksitoikkoiset sivuhahmot syövät aikaa toisiltaan. Juonesta toiseen hätäisesti poukkoilevasta elokuvasta puuttuvat niin luonteva hahmonkehitys kuin vetävä toiminta.

Elokuvan myyntivalttina on Teräsmiehen ja Lepakkomiehen yhteenotto. Kun viittahemmot pääsevät nujakoimaan kahden tunnin hajanaisen odottelun jälkeen, on kohtaus yhtä antiklimaattinen kuin väkinäinenkin. Lattea tynkätappelu päättyy sopuun, kun selviää, että sankarien äideillä on sama etunimi. 

Surullisella tavalla Batman v Superman on nykymuotoisen supersankarielokuvan kasvot. Se on sekä jatkoa kolmen vuoden takaiselle Man of Steelille että petausta ensi vuonna ilmestyvälle, vieläkin isommalle tiimielokuvalle Justice League. Tuoteperhettä palveleva leffa on pelkkä välietappi: seuraavan elokuvan ylipitkä traileri, jolle ei riitä omaa mielekästä sisältöä. 

Elokuvasta julkaistaan kotilevitystä varten vielä puoli tuntia pidempi versio. Ehkä siihen on mahtunut mukaan uskottava juonenkulku ja loogiset esittelyt hahmojen motiiveista. 

Epätodennäköistä pelastusta odottaessa ”Kryptonin pojan ja Gothamin lepakon välinen gladiaattoriottelu” on pitkäveteinen viritelmä kahden muun elokuvan välillä. Jos haluat aloittaa supersankarielokuvien katselun ilman aikaisempaa kokemusta, koskaan ei ole ollut tarjolla huonompaa hetkeä. 

Batman v Superman: Dawn of Justice O: Zack Snyder K: Chris Terrio, David S. Goyer N: Henry Cavill, Ben Affleck, Amy Adams, Jesse Eisenberg, Gal Gadot Yhdysvallat 2016 153 min