Kulttuuri
27.11.2015

Miksi nuori tekee massamurhan?

Teksti:
Jouko Luhtala

Vuosien 2007 ja 2008 koulusurmat pysäyttivät koko Suomen. Luoteja paenneet puhuivat hiljaisista ja älykkäistä, omissa oloissaan viihtyneistä tappajista. Aselakeja tiukennettiin. Hallitus lupasi petrata turvallisuustilannetta.

Arto Halosen elokuva Valkoinen raivo (2015) ei niele ajatusta ”yksittäistapauksista”. Se pohjaa argumentaationsa pitkälti Laurin (nimi muutettu) tarinaan. Hänestä kuultiin ensimmäistä kertaa Suomen kuvalehden artikkelissa vuonna 2008.

Dialogittomiin kuviin nojaava kerronta on tunteikasta, subjektiivista ja hiljentävää. Valkoisella raivolla on samanlaista valistusarvoa kuin Reindeerspotting pako Joulumaasta (2010) -huumekurimuksella.

Taidokkaasti arkistopätkiä ja näyteltyjä kohtauksia yhdistelevässä elokuvassa on päiväkirjamaisuutta. Muistojen sivuilta paljastuu hyvinvointivaltio, joka on vasta heräämässä sisällään myllertävään syöpään.

Lauria kiusattiin. Lauri alkoi vihata. Lauri halusi kostaa. Lauri aikoi toteuttaa koulusurman. Joukkoteurastuksen suunnittelu sujui akateemisen metodologisesti, vaihtoehtoja punniten ja ratkaisuja järkeillen.

Musta raivo pimentää ihmisen pääkopan. Silloin toimitaan impulsiivisesti, ajattelematta. Lauri ajatteli. Hän oli valkoisen raivon vallassa.

Koulusurmat kielivät yhteiskunnan epäonnistumisesta. Vaikka Laurin luotettavuudelle kertojana ei ole takeita, peilaa hänen tarinansa Gerdtin, Auvisen ja Saaren elämänkertoja.

Niitä elämänkertoja, joissa YouTubeen ladatut ammuskeluvideot ja Nietzsche-kiinnostus eivät valtaa kaikkea tilaa. Puhutaan vakavasta masennuksesta, tragedioista ja jatkuvasta kiusaamisesta.

Laurin ääni antaa koulusurmaajille ihmisen kasvot.

”Minuakin kiusattiin, enkä minä silti ketään ampunut”, moni sanoo. Suurin osa ei koskaan ammukaan. Mutta kuinka pitkään mutu-argumentaatioon ja musiikkimaun kaltaisiin selityksiin nojaten voidaan ummistaa silmät toisinaan tappavia seurauksia saavalta pahoinvoinnilta?

 

Valkoinen raivo
Suomi, 2015, kesto 73 min

Kuvaus & ohjaus: Arto Halonen