Kulttuuri
29.02.2012

Mitä kuuluu, russk?ja liter?tur??

Venäläistä kirjallisuutta julkaistaan enemmän kuin koskaan. Vai julkaistaanko?

Käännöskirjallisuuden saralla tapahtuu kummia. Vuoden sisään julkaistaan kaksi Venäjän kirjallisuushistoriaa ja kustantajien katalogit pullottavat itänaapureiden teoksista. Onko Suomen vallannut Venäjä-buumi?

Kääntäjä Jukka Mallinen korjaa mielikuvan heti kättelyssä.

"Itse asiassa 1960–80-luvuilla käännettiin paljon. Tosin suuri osa siitä edusti virallista neuvostokirjallisuutta, joka ei ollut kaunokirjallisesti kovin korkeatasoista."

Notkahdus tapahtui vasta perestroikan aikana.

"Kun kirjamarkkinat vapautuivat, odotukset kirjallisuuden suhteen olivat kovat. Paradoksaalisesti kääntäminen tyrehtyi lähes täysin."

Miksi näin kävi? Vastaus tulee kuin kaupan hyllyltä.

"Kustantajien mielestä venäläinen kirjallisuus ei myy."

Mallinen selittää tätä kysynnän ja tarjonnan välisellä kohtaamattomuudella.

"Maan kirjallisuus ei enää tuota tiiliskivimäisiä bestsellereitä. Kustantajat etsivät sellaista, mitä ei enää ole."

Kirjallisuudentutkija Tintti Klapuri selittää käännösbuumia julkaisujen sattumanvaraisella kasautumisella. Kyse on lumipalloefektistä: joku kuulee jonkun tekevän jotakin ja intoutuu tekemään toista.

"Kun pitkään työn alla ollut Venäjän kirjallisuuden historia saatiin lopulta markkinoille ja tieto keväällä ilmestyvästä nykykirjallisuuden artikkelikokoelmasta tuli, kustantajat intoutuivat julkaisemaan kaunokirjallisuutta".

Dystopia ja

uusi realismi

Mikäli venäläinen kirjallisuus ei myy, on paras katsastaa, mitä se pitää sisällään. Tapetilla 2000-luvulla ovat uudet genret. Myös dystopioiden näyttävä paluu värittää vahvasti maan nykyproosaa.

"Ilmiö on hassu. Dystopioita ei ole juuri julkaistu sataan vuoteen ja yhtäkkiä niitä tulee todella paljon", Klapuri sanoo.

Venäjällä kirjailijat ovat olleet yhteiskunnallinen omatunto, ja dystopioiden nousu yhdistetään poliittisen pysähtyneisyyden uhkaan. Dystopiaproosaa edustavat muun muassa Vladimir Voinovitš sekä paljon suomennettu Viktor Pelevin.

Muita vallitsevia suuntauksia ovat maaginen realismi ja niin sanottu uusi realismi.

Uusi realismi syntyi vastareaktiona 90-luvun postmoderneille virtauksille. Tyyli ammentaa 1970–80-lukujen mustasta proosasta, jossa käsiteltiin naturalistisella otteella yhteiskunnan negatiivisia lieveilmiöitä, kuten perheväkivaltaa ja alkoholismia.

Klapurin ja Tomi Huttusen toimittamassa Kenen aika? -artikkelikokoelmassa on huomioitu myös viihde- ja lastenkirjallisuus.

"Kokoelman antama kuva nykykirjallisuudesta ei olisi realistinen, jos sieltä puuttuisi viihdekirjallisuus. Koska sitä Venäjällä luetaan", Klapuri perustelee.

Monipuolistunut käännösvalikoima

Vaikka vuotta voi sanoa venäläisen kirjallisuuden juhlavuodeksi, se ei tarkoita että käännöstilanne olisi hyvä tai sen laatu ihailtavaa.

"Hienointa on, että käännetään paljon suomalaislukijoille uusia kirjailijoita. Vanhemman sukupolven tekijöistä Sergei Dovlatov on ehdottomasti tärkein ja uusista Mihail Šiškinin teos Sinun kirjeesi keskeisin", Klapuri summaa.

Mallinen huomauttaa, että käännettävä kirjallisuus on ennen kaikkea sattumanvaraista, mutta myöntää, että Dovlatov-suomennokset ovat iloinen uutinen.

"Suurin osa näyttäisi olevan joko uusintapainoksia tai sitten viihteellistä nykykirjallisuutta. Haasteellisia kirjailijoita, kuten poliittisesti aktiivisia Eduard Limonovia ja Viktor Jerofejevia, ei enää käännetä. Se nykykirjallisuus, jossa aito polemiikki käydään, jää meiltä täysin pimentoon", Mallinen toteaa.

Hän mainitsee runouden ja subjektiiviset esseet, joissa käsitellään nykyajan ongelmia.

"Avantgardistinen runous avaa uusia uria maan kirjallisuuteen. Jos halutaan tietää missä älymystö menee, täytyisi kääntää runoilijoita, kuten Hamdam Zakirovia."

Mallisen mukaan käännösvalikoimaa rajoittaa se, että kirjailijan on menestyttävä kansainvälisillä markkinoilla.

"Ensin täytyy lyödä lännessä läpi, vasta sitten suomalaiset kustantamot kiinnostuvat."

Teksti: MARISSA MEHR