Kulttuuri
26.10.2011

Mitäänsanomaton multimediasekamelska

Islantilaisen avantgarde-poppari Björkin ura on ollut pitkä ja hieno mutta jo vuosia tasoltaan ailahteleva. Artistin kahdeksas studioalbumi, Biophilia, ei tarjoa valoa tunnelin päähän.

Biophilia ei ole konventionaalinen levytys, vaan moniulotteinen multimediateos. Muun muassa live-keikkoja, interaktiivisia opetustyöpajoja ja iPad-sovelluksia sisältävän kunnianhimoisen kokonaisuuden musiikillinen anti kompastuu kuitenkin kokeilevuuteensa.

Björk tasapainotteli aikanaan tyylikkäästi mainstreamin sekä musiikillisesti epäsovinnaisten ratkaisujen välillä, ja artistin tuotanto pysyikin nokkelana aina vuonna 2004 ilmestyneeseen Medullaan saakka. Viimeiset seitsemän vuotta Björk on ollut pahasti sotkeutuneena eksperimentaalisuuteensa.

Paljoa ei ole jäljellä siitä ainutlaatuisesta sovituksen- ja melodiantajusta, joka teki Björkistä aikansa mielenkiintoisimman artistin. Ainoastaan tavaramerkiksi muodostunut harhaileva sopraano ja ihmisluonnon monimuotoisuutta kuvaavat lyriikat ovat säilyneet albumilta toiselle, myös Biophilialle.

Tuntuu, että Björk pyrkii jälleen kerran käsittämättömillä tahtilajin muutoksilla ja toinen toistaan kummallisimpien instrumenttien käytöllä naamioimaan yksitoikkoiset tekeleensä jonkin sortin kokeelliseksi taiteeksi. Kohtalaisen lupaavan alun jälkeen kiinnostus lopahtaa nopeasti ja kolmivarttinen valuu yhdentekevänä tekotaidemeluna toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Lisäominaisuuksien ensisijainen tehtävä vaikuttaa olevan kuulijan huomion herpaannuttaminen siitä olennaisesta - musiikista, joka ei ole Biophilialla kaksista.

JOEL HAAPAMÄKI

Björk:

Biophilia

One Little Indian 2011