Kulttuuri
24.04.2013

Modernin ylistys

  • Joni Seppänen, Paltsa-Kai Salama (takana), Lauri Lyytinen ja Onni Nieminen ovat Black Lizard.

Kauniita melodioita, nyrjähtänyt yleisilme. Black Lizardin psykedeliarock ei mahdu valmiisiin raameihin.

"Siinä on mageeta estetiikkaa. Ilkeetä ja synkkää", perustelee kitaristi-kosketinsoittaja Joni Seppänen yhtyeensä nimivalintaa.

"Mieti, jos nimessä olisi vaikka yellow. Siitä tulisi mieleen sadetakki."

Helsinkiläisen Black Lizardin muodostavat Seppänen, kitaristi-laulaja Paltsa-Kai Salama, basisti Lauri Lyytinen ja rumpali-perkussionisti Onni Nieminen.

Arvostettu indielafka Soliti julkaisi bändin nimeä kantavan debyyttialbumin huhtikuun alussa. Keikkapaikat Tavastiasta Kuudes aisti -festareihin on koluttu, ja nyt käynnissä on levynjulkaisukiertue ympäri Suomea.

Miltä kasvava suosio yhtyeen jäsenistä tuntuu?

"Edessä on keikkoja paikkakunnilla, joilla emme ole ennen soittaneet. Siellä me vasta nähdään, miten ihmiset meihin reagoi ja tuleeko kukaan katsomaan", Salama toppuuttelee.

"Nythän työt vasta alkaa."

Ahtaan paikan kammo

Paljon on kuitenkin jo tapahtunut. Debyyttialbumin takakannesta löytyy kiinnostava yksityiskohta: songs 2, 6, 7 and 9 mentored by Anton Newcombe in Berlin. Kuinka parivuotias bändi on päätynyt levyttämään The Brian Jonestown Massacren legendaarisen keulakuvan studiolle?

"Tutustuimme Antoniin ollessamme bändin Tavastian-keikalla lämppärinä", Seppänen kertoo.

"Hän on tosi sosiaalinen ja kova puhumaan. Mielikuvituksellinen ja erikoinen tyyppi. Ja se studio oli aivan huippu", Salama kuvailee.

"Olihan se ihan mahtavaa tutustua ihmiseen, joka on ehdottomasti ollut itselle suurimpia musiikillisia vaikuttajia. Kyllä The Brian Jonestown Massacre on suurin syy siihen, miksi Black Lizard on olemassa."

Molemmat bändit soittavat psykedeelistä rockia. Black Lizard ei kuitenkaan ole mikään yksiulotteinen pastissi menneestä. Vaikka psykedelia mielletään Suomessa helposti 60- ja 70-luvun musiikiksi, liskobändin jäsenet eivät koe soittavansa vintage-rockia.

"Teemme 2010-luvun musiikkia. Tai jos mahdollista, kurotamme tulevaisuuteen päin", Nieminen kuvailee.

Suomalaisissa arvioissa Black Lizardin debyytti on usein haluttu mahduttaa kapeaan lokeroon, jossa psykedelia pauhaa ja The Jesus and Mary Chain musisoi kaltaisilleen. Yhtyeen jäseniä tällainen brändäyspakko ärsyttää. Toisaalta heiltä heruu myös ymmärrystä toimittajaraukkoja kohtaan: bändin musiikkia on vaikea kuvailla suomalaisyleisölle, sillä vastaavaa ei maassamme juuri ole tehty.

Ahtaasta lokerosta Black Lizard haluaa kuitenkin pois.

"Olen kiinnostunut siitä, miten psykedeliaa voi tehdä ilman sen joutumista automaattisesti mihinkään marginaaligenreen. Kyllä tällaistakin musiikkia voi soittaa radiossa", Salama pohdiskelee.

"Mitä tahansa voi sattua"

Berliinin-reissu ei ole jäämässä ainoaksi merkkipaaluksi Black Lizardin uralla. Ahkerasti keikkaileva yhtye esiintyy tulevana kesänä Flow-festivaaleilla – samana päivänä muun muassa erityisesti Lyytisen hehkuttaman My Bloody Valentinen kanssa.

Kotimaankeikkojen lisäksi syyskuussa lähdetään jo toista kertaa Lontooseen, eikä muidenkaan maiden valloitusta ole poissuljettu.

Black Lizard pyrkii esiintymään aina keikkapaikassa vallitsevan fiiliksen mukaan. Settilistoja yhtye ei käytä.

"On kiva ajatella, että mitä tahansa voi sattua. Jos ihmiset ei jaksa kuunnella, ei mekään jakseta soittaa kovin pitkään. Toisaalta keikka voi yllättää ihan täysin", Salama mietiskelee.

Samanlainen mentaliteetti ohjailee Black Lizardin tekemisiä muutenkin.

"Hommat yllättää ja mielikuvitus virkistyy koko ajan. Mikään ei mene normien, haaveiden tai suunnitelmien mukaan, ja se on ainoastaan hienoa", Nieminen fiilistelee.

TEKSTI: SUSANNE SALMI

KUVA: INA MIKKOLA