Kulttuuri
18.09.2013

nautittavaa hiippailua

On kesäkuun alku vuonna 1995. Katie saapuu lentokentältä perheensä luokse Portlandiin, Oregoniin matkailtuaan vuoden ympäri Eurooppaa. Vanhemmat ja pikkusisko ovat muuttaneet tällä välin uuteen kotiin, syrjäiseen kartanoon kaupungin laitamilla. Yllättäen kotiverannalla ei ole vastassa ketään. Ulko-ovessa on käsittämätön lappu siskolta, puhelinvastaajassa vielä kuuntelemattomana Katien viesti paluulennon ajankohdasta, ja koko talo vaikuttaa kuin tulipalokiireessä hylätyltä.

Näistä lähtökohdista yhdeksän peliä kymmenestä kääntyisi toimintakauhuksi öisessä kartanossa, mutta Gone Home tekee jotain muuta. Se ottaa lähtökohdaksi mysteerin, ja alkaa sitten kertoa tarinaa perheen kuluneesta vuodesta uudessa kodissa. Pelaajalle annetaan vapaat kädet penkoa nurkkia niin paljon kuin jaksaa, ja samalla tarjoutuu mahdollisuus löytää pitkiäkin tarinoita perheen elämästä.

Vivahteikas peli on samalla rakkaudentunnustus 90-luvulle. Zinentekonurkkaus, riot grrrl -bändin treenikämppäkasetit, Super Nintendo -pelit, ja suttuiset muistiinpanot vaikkapa Chun-Lin erikoisliikkeistä on toteutettu huomattavalla pieteetillä.

Yksityiskohdat ovat niin runsaita ja eläviä, niin täynnä fiilistä ja huumoria, että ne kuljettavat vaivattomasti kertomusta menneestä. Myrsky-yönä oudossa kartanossa hiippailu on myös itsessään sopivan kuumottavaa puuhaa. Uuteen huoneeseen mennessä tulee aina etsittyä ensimmäiseksi valokatkaisijaa. Gone Home on tunnelman ja tarinan liikuttava täysosuma. Se sopii harvinaisesti myös yhdessä illassa, kerralla nautittavaksi.

Gone Home saatavilla Steamistä tai kotisivuilta gonehomegame.com.

Risto Mikkonen

Gone Home (PC/Mac)

The Fullbright Company