Kulttuuri
22.10.2009

Näyttelyt: Uskonnon kokemuksia ja kuolonkuvia

  • Marita Liulua: Pyhä puu (2007).

Kristinusko tervehtii kullanhohtoisin sävyin katsojaa heti näyttelyn alussa. Teoksessa voi aistia yhtä aikaa monta uskontoa. Se onkin multimediataiteilija Marita Liulian (s.1957) Choosing my religion – Uskontoja jäljittämässä -näyttelyn kokoava teema. Pohjimmiltaan kaikissa uskonnoissa on paljon yhteistä. Taiteilija esittelee maailman yhdeksän pääuskontoa yhdenvertaisina, vailla keskinäistä taistelua. Myös tapauskonnollisuus on poissa, kuolemaakaan ei juuri näy. Tilalla on kauniita kuvia ja niitä on paljon.

Choosing my religion – Uskontoja jäljittämässä on kaunis kooste miljardeja ihmisiä erottavasta ja yhdistävästä asiasta. Yli viidessäkymmenessä maassa matkanneen naisen näyttelyssä on valokuvia, dokumenttielokuvaa, huonekalu- ja esineinstallaatioita, maalauksia ja erillinen näyttely Tarot. Taiteilija ei peittele naisnäkökulmaansa. Hän kuvaa itseään sekä naisen että miehen rooleissa, sijoittaen itsensä myös rooleihin, joissa naista ei näy. Miehet ovat perinteisesti hallinneet uskontojen maailmassa. Mustavalkoinen maalaus Musta kivi, jossa naisen sukupuolielimet ja Kaaban musta kivi muodostuvat harmoniseksi kokonaisuudeksi, on yksi havahduttavimmista kannanotoista.

Näyttelyssä kiinnostavinta ovat lähes impressionistiset akryylimaalaukset, koska ne ovat multimediataiteilijan uusinta tuotantoa. Liulia oli maalaamatta kaksikymmentä vuotta. Vahvoin ja suurin siveltimenvedoin ja käsin maalaamalla hän kertoo kontrolloivan mielensä olevan poissa. Käden jälki näkyy, mikä on kuin raikas tuulahdus muuten niin kontrolloitujen teostensa joukossa.

Kun kuoleman koskettaa

Toista kaikkia ihmisiä koskevaa teemaa, kuolemaa voi käydä tutkimassa Titanik-gallerian näyttelyssä Exitus, jossa valokuvataiteilija Minna Havukainen (s.1969) käsittelee ihmiselämän päättymistä.Havukainen on työskennellyt surevien ja hautajaisia valmistelevien omaisten ja kuoleman parissa toimivien ammattilaisten kanssa. Omainen kukkavihko sylissään kuvassa Eerik ja kukkalaite äidille kuvaa surun saavuttamaan ihmistä. Surevalla omaisella ei ole muuta mahdollisuutta, kuin antaa tunteen kulkea ja mielen työskennellä, sillä kyllä surukin joskus helpottuu. Gallerian takahuoneessa on videodiptyykki vainajan tuhkauksesta ja vainajan valmistamisesta viimeiselle matkalle. Videoteoksessa Viimeinen merkki tässä ajassa, krematorion savu leviää taivaalle kesäisten kumpupilvien keskelle. Polttohautaus on Havukaisen mielestä ekologisesti parempi vaihtoehto ja maatumisprosessina hautaamista nopeampi. Lopputulos on molemmissa sama.

Valokuvataiteilijan edellinen näyttely, Gravitest (2004) + Puerperium (2006), käsitteli syntymää. Kuolema ja syntymä ovat hänen mukaansa toistensa mahdollistajia. Ei olisi syntymää, ellei olisi kuolemaa, eikä välissä elämää, jota elämämme nyt.Näyttelyssä ei ole mitään suoranaista viittausta uskontoon, vaikka kuolemaan liittyy usein uskonnollisia rituaaleja. Havukainen toteaa, että kuolemassa ja syntymässä olemme ainakin jossakin määrin tasavertaisia ja tosia. Kuolema on kaikille sama riippumatta rodusta, uskonnosta tai yhteiskuntaluokasta.

Teksti: Paula Kangasniemi