Kulttuuri
15.09.2011

Paljon mölyä tyhjästä

  • Ylioppilasteatterin Vastarinta MY ASS -näytelmässä kysytään, tuleeko taiteen aina olla poliittista.

Vastarinta MY ASSissa huudetaan, vastustetaan, kiroillaan ja kritisoidaan järjestelmää. Jukka Kittilän ohjaus on kouluesimerkki ylioppilasteatterista.

Jukka Kittilän käsikirjoittama ja ohjaama Vastarinta MY ASS on juuri sellainen näytelmä, jota ylioppilasteatterilta sopii odottaa. Mellastetaan. Ylinäytteleminen on muotia ja viesti menee parhaiten perille, jos huutaa oikein lujaa.

Vastarinta MY ASS on vierailu kaksijakoiseen maailmaan, jossa vastustetaan äänekkäästi kaikkea, myös vastustamista itseään. Pyyhitään takamus niin aatteilla kuin aatteettomuudellakin, kiroillaan, närkästytetään ja pilkataan niitä, jotka korjaavat epäkohtia, samoin kuin niitä, jotka eivät.

Näytelmän keskiössä on Anna Ulrika (Sini Lahdenperä) eli AU. AU:n äiti (Linda Tavio, joka tekee yhden parhaista roolisuorituksista useissa hahmoissaan) on kiireinen toteuttaessaan kansanmurhan toisensa jälkeen aatteiden sokaisemana ja niiden levittäjänä. Sisko (Anette Rantala) on sulkenut silmänsä ympäröiviltä epäkohdilta, eikä siksi ansaitse edes nimeä.

AU puolestaan on saanut nimensä vastarinnastaan tunnettujen naisten, Anna Ahmatovan ja Ulrike Meinhofin mukaan, muttei näiden tavoin ole järkkymätön. Hän etsii vaihtoehtoja, siirtyy ääripäästä toiseen eikä aina tiedä, mitä pitäisi tiedostaa. Vielä vaikeampaa on päättää, mitä pitäisi vastustaa.

Tähän asti juonessa pysyy mukana: Aatteita ja yhteiskunnan järjestelmiä kritisoidaan niihin henkilöityneiden hahmojen kautta. Liikehditään aatteesta toiseen, etsitään oikeutusta itsen ja ympäröivän maailman olemassaololle sellaisella ailahtelevaisuudella, johon vain nuori kapinallinen pystyy. Mutta mitä sitten tapahtuu?

No huudetaan. Ollaan kommunisteja, sitten sadisteja. Käsitellään Jumalan ja ihmisten suhdetta lesboihin.

Entä mitä tällä kaikella halutaan sanoa? Että idealismi on ajanhukkaa, sillä se hiipuu ennen pitkää väistämättä näytelmän yhteiskunnan ehtoihin? Vai että on elintärkeää, että jokainen, joka ei etsi itseään aatteiden suosta on aivotonta karjaa, ja että vasta tuosta suosta kömmittyään saa oikeuden olla olemassa?

Täytyykö taiteen aina olla poliittista? Sitä Vastarinta MY ASS:kin kenties pohtii. Ehkä näytelmä onkin parodia siitä, minkälainen taide ei muuta maailmaa.

Huumori on kuitenkin toitotusta tehokkaampaa, ja onnistuu Vastarinta MY ASS monesti naurattamaankin. Keskeisiksi vuorosanoiksi muodostuvat "Ei vittu". Kaksi sanaa kuvaa asenteita vastarintaa ja -rinnattomuutta kohtaan. Ne sanotaan lannistuneesti, turhautuneesti, ironisesti, huvittuneesti ja riemastuneesti.

Sanotaan ne nyt vielä kerran tälle ylioppilasteatterin näytelmälle, vivahteidensa koko kirjossa.

Ei vittu.

Teksti: KAROLIINA KERPPO

Kuva: TURUN YLIOPPILASTEATTERI

Vastarinta MY ASS

Ohjaus ja käsikirjoitus:

Jukka Kittilä.

Esitykset 10.9.?15.10

Liput: 6/12