Kulttuuri
23.11.2011

Paratiisin orjat

  • Paratiisissa halutaan helppoja ratkaisuja vaikeiden kysymysten äärellä.

Ylioppilasteatterin näytelmässä pohditaan, mikä on saanut ihmisen kautta aikojen tavoittelemaan paratiisia, ja miksi tuo pakkomielle ei ole luonut paljonkaan hyvää.

Tuukka Jukolan ohjaama Paratiisi koostuu yhdeksästä käsiohjelmassa nimetystä kohtauksesta, joista kukin kertoo oman tarinansa diktatuurista, suljetuista yhteiskunnista ja kauhutekojen historiasta. Jotkut kohtauksista ovat tunnistettavissa todellisten kansanryhmien kuvauksiksi, toiset ovat pelkistyksiä maailman ilmiöistä.

Paratiisi kertoo siitä, kuinka vaikeiden kysymysten edessä halutaan helppoja ratkaisuja. Oikeudenmukaisuus on vaikeaa, ja siksi on helppoa hyväksyä johtajien tarjoamat yksinkertaiset, väkivaltaisetkin ratkaisut, joiden turvin jatkaa olemassaoloaan samoin kuin ennen. On helpompaa eristää pahuus itsestä vieraaksi kuin ottaa vastuuta.

Näytelmän alku ja loppu ovat visuaalisuudeltaan samankaltaisia, hitaita ja tanssillisia. Alun tunnelma on raskas, puhumattomien hahmojen liikeradat ovat vertauskuvia ihmisten kaavoihin kangistuneille ongelmanratkaisumuodoille. Seesteisessä lopussa taas on kypsytty ymmärtämään, ettei diktatuuri ole oikea hallintamuoto.

Keskivaiheilla tunnelma muuttuu ja esitys kuoriutuu minimalismistaan. Varsinkin episodit Suljettu alue, Kansansa hylännyt vanhus ja Diktaattoripeli ovat yhteiskuntakriittisyydestään huolimatta sangen hilpeitä menneiden höyrypäiden ja nykyisten kiihkoilijoiden parodioita.

Seikkailijoina kertomuksissa ovat muun muassa Muammar Gaddafi, Urho Kaleva Kekkonen, Margaret Thatcher ja Adolf Hitler. Vallanhimoiset diktaattorikilvan osanottajat kaatuvat yksi toisensa jälkeen aiheuttamansa väkivallan kierteeseen, mutta sitä ennen heidän karikatyyrimäinen koikkelehtimisensa on ehtinyt kirvoittaa katsojan naurun kyyneliin.

Kekseliään lavastuksen avulla osoitetaan muun muassa, että hirmuvaltiaat ja perusteitta luodut johtajamyytit pysyvät jaloillaan ainoastaan niin kauan kuin niiden valtaan suostutaan uskomaan. Myös musiikki ja lauletut julistukset toimivat tehokeinoina.

Vaikka näytelmä koskettelee vakavia aiheita, se ei ole tuomitseva. Se lähinnä havainnoi: tällaisia me ihmiset olemme. Jukola ei pyri antamaan kritisoimiensa kaltaisia yksinkertaisia vastauksia ihmiskunnan vaikeisiin kysymyksiin. Enemmänkin olisi voinut problematisoida Paratiisia myös henkisenä tavoitteena.

Kuten käsiohjelmassa luvataan, Paratiisi on vain näytelmä, ja sellaisena sitä saa katsoa. Mutta se on myös pieni toive siitä, että ihmisoikeustaistelu joskus tuottaa tulosta.

Teksti: KAROLIINA KERPPO

Kuva: LENSE PRODUCTIONS

Paratiisi

Turun ylioppilasteatteri

Ohjaus: Tuukka Jukola

Käsikirjoitus: Jukola ja työryhmä

Esitykset 17.12. asti aina klo 19.

Liput 12/6€