Kulttuuri
09.04.2014

Pastisseista parhain

Bruce Springsteen, Bob Dylan, Tom Petty... The War on Drugsia verrataan amerikkalaiseen rock-kaanoniin ärsyttävän usein. On totta, että yhtye ammentaa esikuvistaan poikkeuksellisen röyhkeästi. Samalla se tekee parempaa musiikkia kuin yksikään heistä vuosikausiin.

Tuoreella mestariteoksellaan Lost in the Dreamilla philadelphialaisnelikko keskittyy olennaiseen. Niin ikään mainiota edellislevyä Slave Ambientia tylsistäneet instrumentaalitunnelmoinnit ovat vaihtuneet majesteettiseen moottoritie-americanaan. Avausanthem Under the Pressure ja upeasti polveileva An Ocean In Between the Waves havainnollistavat tyylin vaikuttavimmin. Kohokohtia ovat myös New Jerseyn suuntaan kumartavat Red Eyes ja Burning. Synamaalailut, kitaraefektit ja saksofonit soivat synergiassa yhtyeen päivittäessä faijarockin 2010-luvulle.

The War on Drugsin nerokkuus piilee juuri nostalgisoinnissa. Alussa mainitut suurmiehet ovat lopulta vain pieni osa bändin kierrättämästä materiaalista. Lost in the Dreamilla 70-luvun krautrock ja ambient lyövät kättä 80-luvun stadionrockin ja 90-luvun kitarasurinan kanssa. Paradoksaalista kyllä, nelikko on onnistunut jalostamaan lainapaloista kootun soundinsa perin omanlaisekseen.

Suurenmoinen Lost in the Dream kuulostaa samanaikaisesti sekä eiliseltä että tältä päivältä. Viimeistään sillä The War on Drugs osoittaa olevansa yksi aikamme kiinnostavimmista yhtyeistä.

Joel Haapamäki

The War on Drugs: Lost in the Dream

Secretly Canadian, 2014