Kulttuuri
02.11.2017

Paula Vesala: ”Ei ole mitään tekosyytä jatkaa kolonialistisia ja rasistisia representaatioita taiteessa”

Teksti:
Nella Keski-Oja
Kuvat:
Viivi Huuska/Warner Music Live

Perjantaina Turussa esiintyvä Paula Vesala ruotii, mikä toimii Los Angelesin ja mikä Helsingin teatterikoulutuksissa – ja milloin suomalaisen taidekentän on syytä hävetä.

Renessanssinero Paula Vesalan, 35, saavutukset eivät mahdu enää yhdelle mantereelle. Menestyksekästä musiikkiuraansa artisti jatkaa Suomessa, mutta teatteriin hän keskittyy tosissaan Yhdysvalloissa.

Jo ensimmäinen vuosi maineikkaassa Kalifornian yliopiston (UCLA) taiteen maisteriohjelmassa kantoi hedelmää. Vesalan opinnäytetyö English Lesson voitti lyhytnäytelmien sarjan yhdysvaltalaisessa Theatre Masters -kirjoituskilpailussa.

Nyt näytelmäkirjailijan opinnot ovat loppusuoralla. Los Angelesista on kertynyt takkiin pitkiä päiviä ja huipputason oppeja.

”Amerikkalainen draamantaju on jo muroissa syöty taito. Ala-asteella analysoidaan protagonistin ja antagonistin taivalta ja käänteitä. Draaman opetus on rautaista”, Vesala kertoo.

Eroihin kotimaiden välillä törmää niin opetuksessa kuin arjessa. UCLA:n säälimättömät professorit vaativat järkähtämätöntä sitoutumista, mutta kyselevät vastapainoksi opiskelijoiden ajatuksia ja kuulumisia. Teatteriesitysten puitteet ovat Suomea riisutummat, mutta luennoitsijoiksi saadaan tähtiohjaajia. 

Epäkohtiin puuttuminen opiskelijoiden harteilla

Esimerkiksi kehon ja sukupuolen kysymyksistä kiinnostuneen Paula Vesalan mukaan naiskuva on Yhdysvalloissa Suomea ahtaampi. Uutisankkureiksi tai elokuvien ja mainosten kasvoiksi valitaan lähinnä mallinkauniita naisia, joiden kautta määritellään, millainen ulkonäkö on ”hyväksyttävä”.

”Ulkonäkökeskeisyys on ihan älyttömän paljon raakalaismaisempaa Yhdysvalloissa kuin täällä. Siellä pidetään rohkeampana, jos ulkoinen habitus ei ole samasta naisellisesta muotista kuin jokin stereotypia.”

Sama asenneilmasto jyllää myös UCLA:ssa. Vesalan mielestä yliopiston teatteri- ja elokuvaopinnot mukautuvat liikaa yhteiskunnan odotuksiin ja vaatimuksiin. Toisin on Helsingissä sijaitsevassa Teatterikorkeakoulussa, josta moniosaaja on valmistunut dramaturgian kandiksi.

”Taidekorkeakoulun pitäisi olla aina edelläkävijä. Teatteri- ja elokuvataiteen saralla taideopiskelu UCLA:ssa ei ole ihan terävintä kärkeä, mitä tulee alan uudistamiseen”, Vesala sanoo ja jatkaa:

”Siinä, missä meillä kannustetaan anarkiaan ja omaan ajatteluun sekä yritetään herätellä opiskelijat pois opitusta kaavoista, siellä tuli törmäyksiä siitä, miten näytelmiä roolitetaan ja ketkä saavat tehdä mitäkin.”

Vesalan opintojen aikana Kalifornian yliopistossa käytiin isoja keskusteluja rasismista, kun eräs ohjaaja oli valinnut päärooleihin vain valkoihoisia ja roolittanut tummaihoiset palvelijoiksi, sekä ulkonäköpaineista, kun naisopiskelijalle oli sanottu, miten ”ulkomaailmassa et pääse tekemään näitä asioita”.

”Koulussa pitäisi uskaltaa tehdä todeksi sitä, minkä tulevaisuudessa unelmoi olevan toisin – eikä viljellä sitä samaa vanhaa, mikä pitäisi itse asiassa uudistaa. Samaan törmää myös suomalaisessa Taideyliopistossa, mutta Yhdysvalloissa oli opiskelijoiden vastuulla, että asiasta väännettiin.”

”Käsittämättömän rasistinen teko”

Vaikka Teatterikorkeakoulussa on Paula Vesalan mukaan UCLA:a enemmän tulevaisuudentajuisia opettajia, haastettavaa riittää myös Suomessa. Esimerkiksi Vesala nostaa Suomenlinnassa viime kesänä nähdyn Seitsemän veljestä -näytelmän, jossa Ryhmäteatteri passitti lavalle kaksi rasistisesti stereotyyppistä romanihahmoa.

Brownface on aivan käsittämättömän rasistinen teko. Ei ole mitään tekosyytä jatkaa tällaisia kolonialistisia ja rasistisia representaatioita taiteessa. On syytä hävetä, jos asiaa ei ole ottanut vakavasti, ja ottaa selvää, missä mennään. Sama koskee sulkapäähinekohua ja saamelaisperinteen ryöstöviljelyä.”

Kun valtakulttuuri ryöstää vähemmistöiltä symboleita ja elementtejä ymmärtämättä niiden merkitystä, puhutaan kulttuurisesta omimisesta.

”Myös saamelaisista on riittävästi viljelty kaiken maailman stereotypioita valtamediassa ja viihdeohjelmissa ja hyödynnetty samoja kliseitä turisteille myytäväksi.”

Vesala pohtii, annetaanko sellaisille taiteilijoille, joiden ääni olisi tärkeää saada kuuluviin, tarpeeksi mahdollisuuksia.

”Olisi kiinnostava tutkia, millaiset tekijät saavat apurahoja: otetaanko niissä huomioon, kenen työtä pitäisi etunenässä mahdollistaa? En osaa sanoa.”

Vesalan konserttisalikiertue päättyy Turun Logomoon perjantaina 3.11. 

Lue lisää:

Artistit Gabriel Lion ja Adam Tensta nousivat lähiöistä listoille

"Mulla ei ole mitään tarvetta todistella aitouttani vain sen takia, että olen kotoisin Varissuolta. Ei mun tarvitse olla mikään freestylejä tiputtava huudi-jäbä”, muusikko Gabriel Lion tykittää. (10/2017)

Viina virtaa, räppi on mahtavaa

"Olen vaivaannuttava. Selviää, että artisteja Paperi T, Tippa-T ja Sairas T ei ole varoitettu haastattelusta etukäteen. Lyö tyhjää. Ilmassa on katastrofin ainekset." (5/2015)

Läskeistä ja ihmisistä

”Hetki sitten media hehkutti 'dad bodya'. Että on tosi ihanaa, jos miehellä on vähän mahanröllykkää. Mutta milloin olisi puhuttu 'mommy bodysta' – että on ihan ok, jos on vähän riipputissit, raskausarpia mahassa ja selluliittia siellä täällä, että semmoinen naisen pitää olla? Eihän sellaista tapahdu”, toimittaja Jenny Lehtinen vertaa. (9/2016)