Kulttuuri
16.01.2013

Pirteä korsettitragedia

Häikäisevän kaunis ja sukkela Joe Wrightin ohjaus Anna Karenina tuulettaa pukudraamojen traditioita.ELOKUVA. Korsetin suhinaa täynnä olevat pitsijäykistelyt ovat usein teemoiltaan pöyristyttävän homogeenisiä elokuvia. Säätyläisyhteiskunnan kritiikkejä kuvataan lisäksi pääasiassa häpeilemättömän näkemyksettömästi.

Joe Wrightin Ylpeys ja ennakkoluulo (2005) kokosi genren hyveet ja paheet yhteen koriin. Ohjaajan uutukainen Anna Karenina osoittaa Wuthering Heightsin (2012) tapaan, että rohkeus palkitaan.

1800-luvun venäläisen eliitin pistävä kuvaus on kuin musikaali ilman laulua. Ulkoasua ja mainetta painottava yhteiskuntajärjestys analysoidaan kuvien kautta. Protokolaan hirttäytyminen ja naisen asema ovat läsnä ilman tiedostavan kartanonisännän juhlapuhettakin.

On virkistävää nähdä liikkuva, visuaalisesti tanssahteleva pukudraama. Yksin jäävän Annan (Keira Knightley) elämän traagisuutta valittu muoto ei rapista. Teatterimaisuudessaan nerokas lavastus ja kerronta kuvaavat aikakauden pompöösiä ilmapiiriä lennokkaan tarkkanäköisesti.

Musikaalimaisuuden sulauttaminen osaksi elokuvan jokaista osa-aluetta on ihastuttava, ei hämmästyttävä ratkaisu. Myös näyttelijät tekevät oman osansa, eritoten klassisen femme fatale -hahmon pastissi kreivi Vronski (Aaron Taylor-Johnson) on häpeilemättömän pöyhkeä.

Lopun tarinankuljetus on kelvollista, mutta turhauttavan tavanomaista, itkuntuhruisen meikin tuijottelua. Kirjallisuushistorian klassisimpiin kuuluvan rakkaustarinan käynnistävä polttava tanssikohtaus sytyttää kuitenkin niin riehakkaan tulimyrskyn, että palokuntamaiset harha-askeleet eivät saa paloa sammumaan.

****

Jouko Luhtala

Anna Karenina

O: Joe Wright, N: Keira Knightley, Jude Law, Aaron Taylor-Johnson