Kulttuuri
15.03.2012

Puhdasta, kaoottista, roskaviihdettä

Tannerilla oli tärkeämpääkin tekemistä kuin pysähtyä katsomaan. Hän näki silmiensä edessä vaimonsa, joka oli pari iltaa ennen kohtalokkaita juhlia sanonut hänelle, että Tanner ei ollut enää mikään mies. Hän halusi näyttää kaikille, että hänestä olisi vielä mieheksi.

Mutta miten hänestä olisi voinutkaan olla, kun hän inhosi työtään ja koko saatanan Forssaa?

KIRJA. Roskaviihde on paljon haastavampi lajityyppi kuin voisi kuvitella. Juri Nummelinin hiukan aiheensa vierestä nimetty Jumalten tuho osoittaa asian hyvin selkeästi. Siinä Jeesuksen kaksoisveli palaa maailmaan - Forssaan - vuonna 1928 ja yrittää saada maailman herruuden tappamalla vastaantulijoita. Hirviötä estämässä on niin ihmisiä kuin enkeleitäkin. Tuloksena on hetkittäin huvittava, enimmäkseen itseään toistava splatter-kirja, jossa ammutaan, ollaan ennakkoluuloisia ja hakataan kiväärinperillä.

Koko lyhyt kirja on valitettavasti selkeä yhden idean teos, joka pitkälti jauhaa paikallaan ja toistaa itseään, ja mikä pahinta, sen keskeisiä palasia ovat muut esitelleet jo paljon paremmin. Pahan Kristuksen teema, vieläpä yhdistettynä teknologiseen taivaaseen ja helvettiin, nähtiin jo huolellisemmin kehiteltynä Kari Nenosen Messiaassa (1989). Kirjoittaja myös pyrkii luomaan räävitöntä, uskonnolla leikittelevää tekstiä, mutta päätyy tekemään lähinnä ammuskeluntäyteistä machovastinetta Laura Gustafssonin Huorasadusta, samanlaisin muka-kekseliäin kärjistyksin, neologismein ja loputtomin jankkaamisin.

Seassa on silti mainioitakin palasia, jotka tekevät lukukokemuksesta hetkittäin nautittavan. Krapularyypyistä kroonisesti unelmoiva poliisi, Tanner, on sekä viihdyttävän eheä hahmo että pilkkakirves kohti fiktion lukuisia ero-ja-alkoholismi -poliiseja, ja teoksen sijoittaminen kieltolain aikaan sopii ideaan hyvin. Vastaavan loistavasti toimii myös kansalaissodan seurausten käyttö osana juonta, vaikka kirjoittajan puolueellisuus aiheessa toki näkyy.

Nummelinille olisi helppoa antaa moni tökeröys anteeksi, koska tulos on välillä hyvin viihdyttävä, ja koska kannet tarjoavat genreksi "apokalyptisen pulpin", jolta ei vain voi liikoja vaatia. Viime vuodet ovat kuitenkin tarjonneet samassa genressä jo valtavan paljon parempaa: Nummelinin muka-hauska opus on tosiasiassa vain kalpea varjo verrattuna vaikkapa pohjoismaisen splatterin mestarin, C. J. Håkanssonin, tuotantoon.

Roskaakin voi tehdä taidolla, eikä tässä niin tapahdu.

J. TUOMAS HARVIAINEN

Juri Nummelin - Jumalten tuho

Pikku-idis 2012