Kulttuuri
11.11.2010

Puhdasveristä jännitystä

  • Sampo Sarkola ja Irina Björklund seikkailevat Harjunpää ja pahan pappi -uutuustrillerissä.

Trilleri on tullut kotimaiseen elokuvaan.

"Minulla ei ole varaa väheksyä muiden teoksia, mutta kyllä tämä on hyvin erilainen kuin moni muu jännäri, mitä Suomessa on tehty. Onhan meillä Raid ja Varekset. Mutta niissä huumori tulee niin vahvasti esiin, että on vaikea sanoa, mihin genreen ne kuuluvat", Olli Saarela kertoo 29. lokakuuta ensi-iltansa saaneesta elokuvastaan Harjunpää ja pahan pappi.

Matti Yrjänä Joensuun romaaniin perustuva Harjunpää ja pahan pappi on Saarelan mukaan ensimmäinen Suomessa tehty puhdasverinen trilleri. Siinä Peter Franzénin esittämä ylikonstaapeli Harjunpää jahtaa Helsingin metrossa riehuvaa sarjamurhaajaa. Samaan aikaan hän yrittää selviytyä päässään muhivista kostoajatuksista tyttärensä tappajaa kohtaan.

"Elokuvaa tehdessä minulla oli mielessä tietyt amerikkalaiset trillerit. Minua on aina kiehtonut David Fincherin Seitsemän maailma ja Abel Ferraran Pahan poliisin tematiikka", Saarela kertoo.

Esikuviensa tavoin Harjunpää ja pahan pappi -elokuvassa Helsinki kuvataan synkkänä suurkaupunkina, jonka pinnan alla sykkii pahuus, epätoivo ja kuolema. Vahva, trillerimäinen tyylittely näkyy jokaisella elokuvan osa-alueella, niin kuvauksessa, leikkauksessa, lavastuksessa kuin näyttelijätyössä.

Hyvästi naturalismi

Harjunpää ja pahan pappi -elokuvasta onkin turha etsiä perinteisiä realistisen kerronnan piirteitä, joihin suomalainen elokuva niin vahvasti luottaa. Tämä on tarkoituskin. Saarela on nimittäin kyllästynyt kotimaista elokuvaa jatkuvasti riivaamaan naturalismiin.

"Ei elokuvan tarvitse suoraan simuloida todellisuutta. Kyllä todellisuutta näkee ihan tarpeeksi siinä, kun on jonottamassa K-kaupan kassalla", Saarela sanoo.

Saarela uskoo vahvasti, että Harjunpään ja pahan papin kaltaisille elokuville on kysyntää Suomessa. Kotimainen elokuva on liukumassa pois perinteisistä kerrontatavoistaan kohti aiempaa laajempia ulottuvuuksia. Tämä näkyy esimerkiksi eri lajityyppien, kuten juuri trillerin ja kauhun tulemisesta osaksi suomalaisen elokuvan todellisuutta.

"Suomessa on helvetin hienot edellytykset tehdä lajityyppiä kuin lajityyppiä uskottavasti ja vahvasti. Kaikki on siitä kiinni, että uskalletaan ajatella ennakkoluulottomasti", Saarela sanoo.

Tuttu tapaus indiessä

Mutta siinä missä Harjunpää ja pahan pappi edustaa poikkeusta suomalaisessa valtavirtaelokuvassa, Timo Puustisen ohjaama trilleri Sanansaattaja on puolestaan tuttu tapaus omassa lajissaan. Kyseessä on Saarelan elokuvan kanssa samana päivänä ensi-iltansa dvd-julkaisuna saanut indie-jännäri.

Puustisen mielestä indie-elokuvaa ei voi arvioida yhtä korkea-arvoisin kriteerein kuin valtavirtaelokuvaa. Tämä mahdollistaa sen, että riippumaton elokuva voi valtavirtaelokuvaa uskaliaammin tarttua poikkeuksellisiin lajityyppeihin, kuten trilleriin. Epäonnistumisen paineet eivät ole niin suuret.

"Indie-ohjaajat tekevät kuitenkin monesti virheen alkaessaan tehdä trilleriä. He kuvittelevat keksineensä jotain uutta, vaikka toistavat vain jo olemassa olevia juttuja", Puustinen sanoo.

Sanansaattajaa ei alun perin edes lähdetty kirjoittamaan trillerinä. Isänsä kuolemaan johtaneita syitä selvittelevästä miehestä kertovan elokuvan oli ensisijaisesti tarkoitus olla draama. Sitä ehdittiin suunnitella kauhuelokuvanakin ennen kuin lopulliseksi lajityypiksi tuli trilleri.

"Vaikka dvd:n takakannessa lukee draama/jännitys, niin kyllä Sanansaattajaa voi pitää puhtaana trillerinä", Puustinen huomauttaa.

Teksti: HENRI WALTTER REHNSTRÖM

Kuva: Nordisk Film