Kulttuuri
27.11.2013

Rajoja pakeneva todellisuus

Neljänteen albumiinsa ennättänyt Risto jaksaa venyttää kotimaisen rockin rajoja. Kollegoidensa joukossa yhtye sijoittuu helposti jonnekin Kari Peitsamon ja Minä ja Ville Ahosen väliin. Ensimmäisestä muistuttaa tekstien suoruus, jälkimmäisestä taas passiivis-aggressiivinen pohjavire, joka tuon tuosta uhkaa nousta pintaan. Se ei ole kuitenkaan koko totuus. Yhtyeellä on täysin omanlaisensa tapa rakentaa kaoottisia maailmoja, joissa alitajunnalla on suuri merkitys.

Rajoja pakeneva II on hahmottomuudessaan ahdistava albumi. Se on yhtä aikaa ajaton ja futuristinen levy, jossa sähköinen syke ja kirskunta yhdistyvät pelkistettyihin bassokuvioihin ja häiriintyneisiin syntetisaattoreihin. Melodioiden niukka käyttö ja popmusiikin kaavamaisuuksista irtautuminen asettavat keskiöön solisti Risto Ylihärsilän kuolemaa ja uskontoa tulvillaan olevat tekstit, jotka täydentävät skitsofreenista tunnelmaa.

Ristolle uskonto ja jumala eivät merkitse armoa ja pelastusta. Uskotko Jeesukseen Kristukseen yhdistää ne kertojaminän tasapainoiluun painajaisen ja painajaismaisen toden välillä. Moderni suojelusenkeli ei edes yritä esittää kaikkivoipaa: "Ja sinä kaikista heikoin, en saa aina suakaan revittyä pimeyden kauhuista / Jos oon suojelusenkeli, oon aika huono sellanen, eikä muut oo juuri sen parempia".

Kaiken keskellä Turvaluola tarjoaa selviytymiskeinoksi omaan itseensä katoamisen.

Albumin yllä leijuu Riston tuotannossa toistuva teema: miten jäsennellä ympäröivää maailmaa, jos ei voi hallita edes omaa todellisuuttaan.

Tuomo Yrttiaho

Risto – II

Fonal Records, 2013