Kulttuuri
14.02.2013

Rokkari kotikutoisen iskelmän äärellä

LEVY. Mistä johtuu, että kotimaisen iskelmällisen rockin saralla mielenkiintoisinta jälkeä syntyy usein enemmän marginaalissa ahertavien tekijöiden käsissä kuin nykyisessä puskutraktori-iskelmän hallitsemassa valtavirrassa? Aiemmin pienehköjen piirien suosimissa Office Building- ja Laurila- yhtyeissä englanniksi musiikkia tehnyt Janne Laurila vain vahvistaa tätä käsitystä toisella suomenkielisellä albumillaan.

Tällä kertaa laulaja-lauluntekijää komppaa Tuhlaajapojat-yhtye, jonka soinnissa iskelmä ja rock kohtaavat Ville Leinosen ja erityisesti tämän Valumo-taustayhtyeen levytysten hengessä. Ja kappas, Tuhlaajapoikien riveissä kitaroikin muun muassa Valumon viehättävästä rautalankasoundista vastannut Tuomas Luukkonen.

Juuri Luukkosen tyylitajuinen soitto liittää Laurilan ja Tuhlaajapojat selkeämmin sukuhaaraan, johon edellä mainittujen ohella kuuluvat vaikkapa Agentsin, Marko Haaviston tai Tuomari Nurmion kaltaiset nimet. Näissä porukoissa roku on aina hieman niskan päällä.

Jos albumin musiikki on kallellaan iskelmään, hyödyntää Laurila teksteissään niin ikään samaa kuvastoa.

Mukana on kuitenkin myös varovaisia ponnisteluja oman äänen löytämiseksi salaisten haaveiden ja vaikeroivien sydänten saadessa kaivattua vastapainoa arkisemmista näkökulmista. Nukkavierusta tuotannosta persoonallisuuspisteitä keräävä levy onkin parhaimmillaan kappaleissa Laura ja Salainen haave, joissa nämä kaksi maailmaa kohtaavat uskottavasti niin tekstin kuin musiikin tasolla.

Päällimmäiseksi jää silti orastava epäilys siitä, olisiko albumi lainkaan näin kiinnostava ilman Tuhlaajapoikia.

TUOMO YRTTIAHO

Janne Laurila & Tuhlaajapojat: Janne Laurila & Tuhlaajapojat

Lumpeela Julkaisut, 2013.