Kulttuuri
07.10.2013

Romaanihenkilön Turku

Reijo Mäen mittava Vares-sarja jää jo laajuutensakin puolesta tärkeäksi dokumentiksi vuosituhannen vaihteen Turusta. Jos dekkarikirjailijan nuhruinen macho-Turku ei vastaa omaa kuvaasi kaupungista, on romaaneissa onneksi tarjolla lukuisa joukko muunkinlaisia Turku-kuvauksia.

Hieman vetoisen ja narisevan kämpän näkymä oli Samppalinnanpuistoon. Kuten myöskin pilkahduksena vilahtavalle Aurajoelle. […] Jussi Vares oli mielissään laskenut myös sen seikan, että hänen uudelta asunnoltaan oli matkaa Apteekkiin ja Olkkuun ainoastaan sata metriä.(1)

Turun keskiaika ja lukuisat kaupunkipalot ovat olleet loputtomana inspiraation lähteenä suomalaisille kirjailijoille, Mika Waltarin Mikael Karvajalasta aina ensi vuonna ilmestyvään Mike Pohjolan 1827 – Inferno -teokseen.

Historiallisia romaaneita väheksymättä kirja tekee suorimman ja syvimmän vaikutuksen, kun se antaa lukijalle uusia näkökulmia kotikaupungin arkeen ja nykyhetkeen.

Näitä näkökulmia avataan 2000-luvulla julkaistuissa uuden kirjailijasukupolven Turkuun sijoittuvissa teoksissa. Niissä peilataan jännitteitä syrjäseutujen ja ruuhka-Suomen välillä, risteytetään naiskohtaloita kaupungin eri aikakausilta sekä yritetään tavoittaa hiipuvaa rakkautta ja pakenevaa nuoruutta.

 

Naiskohtaloita linnan käytävillä ja jokirannassa

 

Emma Puikkosen vuonna 2001 ilmestynyt esikoisromaani Turkulainen näytelmä kuvaa elämää Aurajoen varrella kahdella aikatasolla. Romaanissa kohtaavat keskiaikaisen yläluokkaisen turkulaisnaisen ja 2000-luvulla elävän opiskelijan elämänpiirit.

Taideakatemiassa opiskeleva Nadia samastuu Daniel Hjortin näytelmän henkilön Sigrid Stålarmintyttären koettelemuksiin keskiaikaisilla Turun linnan käytävillä. Kaupunki ja ihmiselämän perusasiat pysyvät, vaikka lähes kaikki onkin muuttunut kahden eri ajassa elävän nuoren naisen ympärillä.

Kaupunki on Turku, Etelä-Suomessa. Täällä on joki keskellä kaupunkia, vanhoja kauniita rakennuksia, uusia rumia rakennuksia ja erään koulun vierellä kaupungin vanha teloituspaikka. Täällä on opiskelijoita jotka juhlivat aamuneljään ja toisia, jotka lukevat itsensä kolmessa vuodessa tohtoreiksi.[…] Tuhatviisisataaluvulla tämä kaupunki paloi toistakymmentä kertaa. (2)

Katja Kettu on profiloitunut erityisesti pohjoisen hulluuden ja ääriolosuhteissa elävien ihmisten kuvaajaksi. Surujenkerääjä-esikoisessa Ketun nuori päähenkilö saapuu pohjoisesta Turkuun oikaisemaan vääryyttä, jonka yksi kaupungin silmäätekevistä perheistä on hänen suvulleen aiheuttanut.

Turussa Surujenkerääjän hahmo saa etäisyyttä lapsuutensa ja nuoruutensa ahtaaseen elinpiiriin, ja vapautuu lopulta menneisyyttään vähän liiankin ilmeisesti edustavasta kivikokoelmasta.

Sanon niiden olevan minun surujani. Siinä ovat minun elämäni varren kaikki kompastuskivet, kaikki kömpelöt epäonnistumiset, jokainen sielunvingahdus ja kipupiste […] Sitten seisonkin Aninkaisten sillalla ja katselen alas veteen, joka on musta ja löyhkää kesälle ja mädälle ja vanhalle menneelle rakkaudelle…(3)

 

Sukupolviromaani Itäharjulta Unikankareelle

 

Puikkosen ja Ketun romaanien Turku-kuvaus on melko konservatiivista ja historiasta ammentavaa. Sen sijaan Riku Korhosen menestysteos Lääkäriromaani on kattava kuvaus pohjoiseurooppalaisesta satamakaupungista, jossa uusi älytyöläisten sukupolvi tuhlaa kesäänsä.

Korhosen Turku on karhean kaunis, rikasta historiaansa surullisen menestyksekkäästi kätkevä ja edelleen identiteettiään etsivä kaupunki. Siellä kohtaavat erilaiset, tässä ajassa hyvin tunnistettavat hahmot.

Teoksen keskushenkilö on nautinnonhaluinen, älykäs, samaan aikaan herkkä ja tunnevammainen Niklas. Hän on joka tavalla uskottavampi ja kiinnostavampi painos samasta teemasta, jota Levottomat-elokuvan ontto Ari yritti edustaa. Siinä missä 2000-luvun alun pehmopornahtava hittielokuva meni enemmän poseeraamiseksi, Korhonen luo sukupolvestaan niin tarkkaa kuvaa, että lukiessa ajoittain hirvittää.

Turku-romaaneissa keskitytään usein yleisimpiin postikorttimaisemiin. Niitä vieläpä kuvataan niin asetelmallisesti, että keinotekoisuus alkaa kiinnittää turkulaislukijan huomiota samalla tavalla kuin kesäteatterin kömpelösti kootut pahvikulissit.

Lääkäriromaanissa kaupunki näyttäytyy, valoineen ja varjoineen, uskottavampana kuin ehkä yhdessäkään toisessa Aurajoen rannoille levittyvässä teoksessa.

Teksti: Jaakko Mikkola

Kuvitus: Konsta Hormia

Viitatut teokset:

1. Reijo Mäki: Pahan suudelma. Otava, 1998.

2. Emma Puikkonen: Turkulainen näytelmä. WSOY, 2001.

3. Katja Kettu: Surujenkerääjä. WSOY, 2001.

Riku Korhosen Lääkäriromaanin teatterisovitus Turun Kaupunginteatterin Sopukassa 30.12. saakka.