Kulttuuri
23.11.2011

Sähköisestä rakkaudesta, rakkaudella

"Monesti ketjureaktion sysää liikkeelle ulkopuolinen impulssi, niin kutsuttu hellasärö. Lähipiiri on perin juurin kyllästynyt kaikkialle tunkeutuvaan teknoroskaan ja haluaa pontevasti toteuttaa lopullisen ratkaisun. Koneiden on lähdettävä. Autotalli on tarkoitettu autolle – UUDELLE autolle – ei laiterojulle. Tilanteesta sydämistynyt nojatuolinostalginen teknorakastaja janoaa vastaiskua. Juuri siitä syystä hän hakeutuu kohtalotovereidensa pariin. Hän perustaa virallisen tai epävirallisen yhdistyksen."

Digirakkaus 2.0 on jatkoa ("päivitys") vuonna 2004 julkaistulle teokselle Digirakkaus. Sen aiheena ovat erilaiset digitaalisen romantiikan muodot, olivat ne sitten nettitreffejä, metallimuusikko-slashia, nukkefanitusta tai analyysia menneiden vuosikymmenten tietokone-erotiikasta.

Artikkelikokoelman kirjoittajien tyyli vaihtelee rajusti. Jotkut tekstit, kuten Jaakko Suomisen kuvaus kiintymyksestä vanhoihin koneisiin, ovat nautinnollista jutustelua, jossa on paljon asiasisältöä seassa. Toiset teksteistä sen sijaan vaikuttavat pikemminkin gradujen kirjallisuuskatsauksilta kuin itsenäisiltä töiltä.

Kaikkia kokoelman kirjoituksia kuitenkin leimaa teemaan sopivasti kirjoittajiensa selvä rakkaus aiheisiinsa. Linjallisesti on myös tavoiteltu ajankohtaisuutta, niin että menneitäkin ilmiöitä pohtivat tekstit on linkitetty sopivasti nykyhetkeen.

Artikkeleista ylivoimaisesti onnistunein on Ville Pitkäsen ja Mari K. Niemen analyysi digitaalisen viestinnän merkityksestä suomalaisten poliitikkojen skandaaleissa viime vuosina. Kirjoittajat sekä kuvaavat ilmiön eri puolia että prosesseja niiden takana ja luoden lukijalle niiden kautta selvän, helppolukuisen kuvan kommunikaatiokulttuurin muutoksista.

Mukana on myös kaksi hyvin kiinnostavaa vilkaisua nettitreffeihin, Anne Holapalta ja Milla Hamarilta. Muutkin tekstit ovat tasokkaita ja aihevalinnat hyvin kiehtovia. Jo pelkkä Pauliina Tuomen otsikko, Johanna Tukiaisen intermediaaliset rakkauden representaatiot, on mediakulttuurin tutkimusta hurmaavimmillaan. Teoksen mainio kuvitus tukee tekstejä hyvin.

Vaisun kannen ohella yksi asia jää kuitenkin vaivaamaan. Kirjan artikkelit ovat järjestäen pikemminkin avauksia kuin kokonaisia töitä. Niistä haluaa jatkaa. Siksi on hyvin ikävää, että kirjoittajista on annettu vain humoristiset kuvaukset, mutta ei kunnollisia yhteystietoja.

J. TUOMAS HARVIAINEN

Digirakkaus 2.0

toim. Petri Saarikoski, Ulla Heinonen ja Riikka Turtiainen

Turun yliopisto / Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen julkaisut

2011