Kulttuuri
15.02.2012

Sanasota

  • Roman Polanski sulkee elokuvansa hahmot häkkiin, ja päästää verbaaliset pedot valloilleen.

Ohjaaja Roman Polanski näyttää, mitä ihmisestä paljastuu, kun kulissit romahtavat Carnagessa.

ELOKUVA. Yksityiselämässäänkin useasti ahtaalle joutunut ohjaaja Roman Polanski on todistanut muun muassa elokuvillaan Inho (1965) ja Vuokralainen (1976) olevansa klaustrofobian mestari. Tällä kertaa tilaa on kutistettu entisestään, sillä Yasmina Rezan palkittuun Vihan jumala -näytelmään perustuva Carnage sijoittuu alku- ja loppukohtausta lukuun ottamatta yhteen kerrostaloasuntoon.

Keskiluokkaisen newyorkilaiskodin näyttämöllä kohtaavat pariskunnat Longstreet ja Cowan. Pienimuotoiseen vanhempainiltaan koettiin tarvetta, kun perheiden pojilla oli fyysinen yhteenotto. Kakkukahvittelun aikana parit pyrkivät ylläpitämään diplomatiaa, mutta viimeistään whisky-pullon korkkaaminen saa veitsenterävät solvaukset sivaltamaan ilmaa. Elokuvan tasolla kuvat kertovat kuitenkin enemmän kuin sanat.

Vaikka farssissa viljellään synkähköä huumoria, on tunnelma lähinnä piinaava. Polanskin kuvakulmat yhdistettynä karikatyyrimäisiin henkilöhahmoihin kiskaisevat katsojankin mukaan kahakkaan. Myös näyttelijäntyön rautaisista ammattilaista erityisesti kireäkasvoinen Jodie Foster ja kyyninen pukumies Christoph Waltz tukevat tunnelmaa.

Vaikka Carnage ei yllä Polanskin parhaimmistoon, onnistuu ohjaaja ironisesti heristämään keskaria kohti Yhdysvaltoja. Vihjailuista osuvin lienee sanaharkkaparin taustalla vilahteleva Brooklyn, vaikka elokuva onkin kuvattu Polanskille turvallisessa Pariisissa. ***

IDA KANKAANPÄÄ

Carnage (Ranska/Saksa/Puola/Espanja 2011)

O: Roman Polanski

N: Jodie Foster, Kate Winslet, Christoph Waltz, John C. Reilly.