Kulttuuri
24.02.2014

Skenenvanhin kertoo

Teksti:
Tuomo Yrttiaho

Chydeonen, alias Niko Toiskallion, kohdalla muistetaan aina mainita miehen pitkä ura kotimaisen räpin parissa ja erityisesti turkulaisen hiphop-kulttuurin napamiehenä. Vuosien työtä tienraivaajana ei voi olla arvostamatta. Mutta jospa aiemmat maineteot siirrettäisiinkin hetkeksi syrjään ja annettaisiin uuden, kolmannen Chydeone-nimellä tehdyn albumin seistä omilla jaloillaan. Olisikohan se edes mahdollista?

Eipä oikeastaan. Jekyll & Chyden teemoista löytyy yhtymäkohtia sitä edeltäneeseen Kuilun partaalla -albumiin, joka ilmestyi vuonna 2011 niin ikään Monsp Recordsin julkaisemana. Uusi albumi asemoi tekijänsä juuri siihen samaan paikkaan, ruohonjuuritason musiikkiaktivistin ja skenenvanhimman rooliin.

Näkökulma ei kuitenkaan ole turhan ryppyotsainen. "Ai et korni riimi hä no aivan varmasti, mut miten kornii se on et keskittyy elämään tarkasti" toteaa jo levyn avaava Mä en kasvanu isoks.

Chydeone ei ehkä ole flow'ltaan niitä kaikkein monipuolisimpia räppäreitä, mutta harvoin häntä voi syyttää ennalta-arvattavuudesta. Olipa riimipari sitten miten korni tai kulunut tahansa, kätkeytyy sanojen taakse riittävän usein kelailun kestävää ajatusta. Parhaimmillaan albumin riimittelyissä punoutuvat yhteen samaan aikaan arkiset ja ajattomammat tasot.

Aika putkahtaa muutenkin tavalla tai toisella esiin levyllä. "Ne, jotka tuntee historian on ajanlaskus edellä" kiteyttää ikuista luomisvoimaa uhkuva Lisää värii.

Aavistuksen epätasainen biittivalikoima uhkaa silti jättää albumin hieman etäiseksi. Onnistuneimmillaan taustat ovat kuitenkin liki täydellisessä synkassa tekstien ja räpin kanssa. Kappaleet kuten Pudotetaan, Irtautumiskokemus ja Ku kädet ei riitä osoittavat, että Chydeone on edelleen ajankohtainen.

Tuomo Yrttiaho

Chydeone: Jekyll & Chyde

Monsp, 2014