Kulttuuri
23.04.2010

Stadin tangomessias

  • Tuomari vaihtaa tyylilajia dokkarissa Stadilainen tangoa etsimässä.

Tuomari Nurmio löysi tangosta uuden musiikillisen kodin.

SUOMEN ENSIMMÄINEN tangohitti oli Veikko Tuomen tulkitsema "Musta Ruusu" vuonna 1962. Biisi kertoi kupasta ja toimi tehokkaana seksuaalivalistuksena. Nykyajan jarisillanpäät vähät välittävät alapäätaudeista ja keskittyvät sen sijaan sydänvikoihin.

Liekö Tuomari Nurmiokin ollut rakkautta hakemassa eksyessään "Stidilässä" keikalle tanssiravintolaan.

Ensihämmennyksen jälkeen oli keksittävä jotain tangontapaista yleisön mieliksi. Ei mennyt kauaakaan kun Nurmio tapaili tangoa reenikämpillä kavereidensa kanssa. Tapaus nimeltä Kongontien orkesteri oli saanut syntymätodistuksensa. Nurmio löysi uuden musiikillisen kodin.

Nurmion ystävä, ohjaaja Tahvo Hirvonen, tuli kameroineen huoneen nurkkaan ensitreeneistä alkaen. Näin sai alkunsa tänä keväänä ensi-iltansa saava dokumenttielokuva Stadilaista tangoa etsimässä.

"Kun kaljupäiset ukot jaarittelee kankaalla pitemmän aikaa, se saattaa kyllästyttää. Kun mukana on koko orkesteri ja 5.1. -äänenlaatu, homma saattaa jo kiinnostaa", Nurmio sanoo.

Nurmion röyhkeyteen yhdistyy ujous. Ilman toista stadilainen olisi juntti tai mielenkiinnoton. Yhdessä ne tekevät miehestä suomalaisen. Ja siitähän kansa tykkää, lähes yhtä paljon kuin tangosta.

Dokumentti alkaa tutkimusmatkana tangon alkulähteille, Argentiinaan. Siellä tanssityyli sai alkunsa köyhälistön ja työväen keskuudessa, suurissa kaupungeissa. Sata vuotta sitten argentiinalaiset merimiehet lumosivat omaperäisellä tanssillaan Marseillesin tytöt. Euroopan valloitus oli alkanut.

Sata vuotta myöhemmin monella on ikävä kännissä kiipeilevää Olavi Virtaa. Nurmio puhuu kansallisesta hätätilasta, jossa kuolleet entisaikojen tanssijat on herätettävä eloon. Tango on kriisissä, sitä kuulee vain tangomarkkinoilla ja ehkä Käenkosken lavalla. Stadilaista tangoa, retusoitua sellaista, kuulee lähinnä levyiltä.

Kongontien orkesteri pani Nurmion biisit uusiksi, ripotteli sekaan mustalaisskaaloja, lisäsi balkanilaisia sointukulkuja ja itämaisia mausteita. Syntyi Tangomanifesti-albumi, joka haastaa perinteisen käsityksen suomalaisesta tuulipukutangosta.

"Mä oon aina pitänyt orientaalisesta musiikista. Niissä on hienoja intervalleja ja tunnelmallisia seikkoja. Tangoon sopii dramaattinen ja pateettinen mustalaistemperamentti", Nurmio kertoo.

Nurmion "koti" jäi yhtä väliaikaiseksi kuin Kallio monelle hänen fanilleen. Asunnottomaksi hän ei kuitenkaan joutunut.

"Suuri orkesteri on mahdottoman kallis ylläpitää. Jatkan keikkailua soolona tai Hunajaluut-orkesterin kanssa. Uusi levy ilmestyy syksyllä. Sillä bändillä tehdään luultavasti myös keikkoja."

Pian taas peipposet paneskelevat ja suomalaiset suuntaavat Seinäjoelle. Nurmio kehottaa uudistamaan konseptia esittelemällä artistien sijasta bändejä.

"Tango esitetään usein samoissa lauseissa Sibeliuksen ja saunan kanssa. On syytä kysyä, onko tangolle oikeasti kysyntää. Jos ei ole, sitten se kuuluu museoon. Esiin sen voi kaivaa aina juhannuksena", Nurmio nauraa.

Jos se on Nurmiosta kiinni, satumaa ei kuitenkaan lopu vielä. Pitää hyvästellä ystävät. Ainakin tuhannen kapakin kautta.

Stadilaista tangoa etsimässä sai ensi-iltansa 7.4.

Teksti: Joonas Lepistö

Kuvat: Fs-Film Oy, Joonas Lepistö