Kulttuuri
28.03.2012

Suo, kuokka ja kauhu

  • Suomalaisen elokuvan festivaalilla nähdään esimerkiksi Olli Soinion Kuutamosonaatti (1988).

Kotimaisessa elokuvassa pahuus asuu maaseudulla.

Suomalaisten kauhuelokuvien määrä mahtuu aika lailla kahden käden sormiin. Niukkuudestaan huolimatta kyseessä on kuitenkin melko yhtenäinen kotimaisen elokuvan lajityyppi. Tänä keväänä kauhu onkin yksi Suomalaisen elokuvan festivaalin teemoista.

Suomi-kauhun merkittävyydestä kertoo paljon muun muassa se, että festivaalilla esitettävä Erik Blombergin ohjaama lappilainen vampyyritarina Valkoinen peura (1952) on yksi tunnetumpia elokuviamme maailmalla.

Elokuva on ainoa Golden Globe -palkinnon saanut kotimainen ja yksi harvoista Cannesissa palkituista elokuvistamme. Suomalaiseen kauhuelokuvaan ei siis tule suhtautua aivan välinpitämättömästi.

Kotimaiset kauhufilmit perustuvat hyvin samantyyppisille piirteille. Tapahtumapaikkana on yleensä maaseutu ja juoni käsittelee tilanteita, joissa pitkään piilossa ollut pahuus pääsee yhtäkkiä valloilleen. Juuri näin käy esimerkiksi festivaaleilla esitettävässä Olli Soinion Kuutamosonaatissa (1988).

Elokuva kertoo julkisuutta maalle pakenevasta missistä. Naapurissa asuva sosiaalisesti kyvytön aikamiespoika iskee kuitenkin silmänsä häneen. Pojan pitkään patoutuneina olleet seksuaaliset mielihalut alkavat purkautua. Rauhallinen maaseutu muuttuu pahuuden tyyssijaksi.

"Ei siinä sinällään ole mitään ihmeellistä, että kotimaiset kauhuelokuvat tapahtuvat maalla. Maaseutu on ylipäätään toiminut keskeisenä elementtinä suomalaisessa elokuvassa", festivaaleilla vieraana nähtävä Soinio kertoo.

Soinion mukaan Kuutamosonaatti on eräänlainen variaatio klassisesta kaunotar ja hirviö - asetelmasta. Elokuvaa voi pitää aikuisten satuna.

"Hain elokuvaan muodon Maurice Ravelin Bolerosta. Se pyörittää koko ajan samaa chorusta. Tempo kiihtyy, kunnes lopussa tapahtuu musikaalinen räjähdys. Tätä markkeeraa traktorin räjähtäminen elokuvan lopussa", Soinio sanoo.

Maaseudun mystiikka

Festivaalien toisen kotimaisen kauhuohjaajavieraan Atro Lahtelan mukaan maaseutuun liittyy joitain hyvin pelottavia elementtejä. Tämän vuoksi monet sekä suomalaiset että ulkomaalaiset ohjaajat sijoittavat kauhuelokuvansa maalle. Maaseudussa on enemmän mystiikkaa kuin kaupungissa.

"Kaupunkikauhu kertoo yleensä viatonta uhria jahtaavasta anonyymistä murhaajasta tai siitä, miten teknologia jollakin tavalla pimahtaa. Maalaiskauhussa käsitellään menneisyyden salaisuuksia ja unohdettuja pelkoja. Tehdyt teot ovat ikään kuin hautautuneet maalle. Ja kun juttuun yhdistetään seonneet hillybillyt, niin homma muuttuu rankaksi", Lahtela kertoo.

Lahtelalta nähdään festareilla niin ikään maalaiskauhua edustava Silmä silmästä (1999). Yliluonnollisia elementtejä sisältävä elokuva kertoo taiteilijasta, joka saapuu entiseen kotipitäjäänsä uusimaan kirkon taideteoksia. Hän törmää yllättäen itsemurhan tehneen isänsä kätkettyyn salaisuuteen.

Festivaalien maalaiskauhua edustavat myös ensimmäinen suomalainen kauhufilmi Noidan kirot (1927) ja Mika Waltarin näytelmään perustuva Noita palaa elämään (1952). Harmi, että Soinion Kuutamosonaatin jatko-osaa Kadunlakaisijoita (1991) ei nähdä festareilla. Elokuva olisi ollut mielenkiintoinen esimerkki sekä suomalaisesta kaupunkikauhusta että camp-huumorista.

Lisää kauhua!

Soinio ja Lahtela kannustavat nuoria elokuvantekijöitä kauhun tekoon. Kyseessä on hyvin antoisa lajityyppi, joka sisältää hienoja mahdollisuuksia. Viime vuosina kotimaisessa elokuvakentässä onkin keskitytty entistä ahkerimmin kauhuun, kuten Dark Floors (2008), Sauna (2008) ja Syvälle salattu (2011) osoittavat. Mutta lisääkin voisi tehdä.

Kauhuun ei kuitenkaan välttämättä uskalleta tarttua, koska kyseessä on vaativa lajityyppi. Soinion mukaan kauhu vaatii tekijältään vahvaa teknisen atmosfäärin osaamista ja ihmismielen tuntemusta. Tämän lisäksi kauhuelokuvan tekeminen Suomessa on kaupallisesti arveluttavaa, sillä katsojien yleisen asenteen mukaan kyse on sivistymättömästä lajityypistä.

"Onhan kauhussa oma roskahaaransa. Mutta kauhu sisältää myös mahdollisuuksia, joilla voidaan tehdä laadukasta jälkeä ja päätä huimiin filosofisiin asetelmiin", Soinio kertoo.

Teksti: Henri Waltter Rehnström

Kuva: Kava

Suomalaisen elokuvan festivaali 11.-14.4. Puutarhakadun auditoriossa. Lisätietoja www.suomalaisenelokuvanfestivaali.fi