Kulttuuri
27.03.2013

Suomentaja on aikamatkailija

  • Arto Rintala on erikoistunut Suomessa unohdetun vanhan espanjalaisen kirjallisuuden suomentamiseen.

Kirjallisuuden kääntäminen on lopulta enemmän taidetta kuin tekniikkaa, toteaa Arto Rintala.

Kun kääntäjä Arto Rintala kahlaa läpi kasan kirjoja selvittääkseen renessanssiaikaisen suurprämmipurjeen tarkan merkityksen, on kyse intohimosta – halusta välittää muinaisen romaaniveijarin elämä yksityiskohtineen suomalaisille.

Siis niin hyvin kuin kääntäminen 500 vuoden jälkeen, vieraasta kielestä ja kulttuurista, on mahdollista.

Vanhan kirjallisuuden kääntäminen on Rintalalle kutsumustyö, vaikka harvinaisella alalla saa usein olla selvittelemässä muinaisten purjeiden saloja varsin yksin.

Rintalan tuore käännös Lazarillo De Tormes on veijariromaanin pioneeri: satiirinen, rakastettu, monesti kielletty ja sensuroitu kirja uuden ajan alusta.

Mystisen tuntemattoman kirjoittajan kulkuritarina on syntynyt historian hetkellä, jolloin nykyinen aikakautemme moderneine mentaliteetteineen oli nupullaan. Siksi puoli vuosituhatta vanha tarina pystyy puhuttelemaan lukijaa vielä nykyäänkin.

Rintala on erikoistunut merkittävän mutta Suomessa unohdetun vanhan espanjalaisen kirjallisuuden suomentajaksi.

Espanja oli tuolloin sekä ensimmäinen suurvalta että johtava kirjallisuusmaa. Lazarilloa ja Rintalan aiempia Cervantes-käännöksiä Opettavaisia kertomuksia sekä Välinäytöksiä yhdistää uraauurtavuus ja yllättävän moderni tyyli.

"Nämä kirjat loivat perustaa romaanitaiteelle, ne ovat pohja ja alkusoitto niille kirjallisuustyypeille, joita nykyään luemme. Espanjankieliset kirjailijat puhuvat aina Lazarillosta vaikutteinaan, juurinaan. Näiden kirjojen on yksinkertaisesti oltava olemassa suomeksi", Rintala hehkuttaa.

Vanha espanjankielinen kirjallisuus on jäänyt Suomessa väliinputoajan asemaan. Aikanaan ei löytynyt espanjantaitoisia kääntäjiä, ja myöhemmin lattaribuumin aikaan taas keskityttiin suomentamaan nykykirjallisuutta. Edelleen alan kääntäjä tekee Suomessa työtään melko yksin.

Läpänheittoa renessanssityyliin

Espanjankielinen kirjallisuus ja uuden ajan alku ovat kiehtoneet Rintalaa nuoruudesta asti. Kirjallisuuden jatko-opiskelijana ja tutkijana Rintala uskoo tekevänsä parasta kirjallisuustiedettä nimenomaan kääntäjänä.

"Tämä jos jokin on kirjallisuuden tutkimusta kaikkein luovimmalla tavalla – tuotetaan uusia kirjoja lukijoille!"

Nykyisen uran kannalta vuosi vaihto-opiskelijana Granadassa Espanjassa oli ratkaiseva eikä vain kielen kannalta.

"Kun vanhassa kaupungissa seinänaapurina on yhdistetty kirkko ja 1400-luvun ruttosairaala – se vaikuttaa vähän eri tavalla kuin asuminen betonikuutiossa Turussa."

Ruttosairaalan katveesta ja Granadan ikivanhoilta kujilta lähti Rintalan mukaan Espanjan värikästä ja vanhakantaista katukieltä. Juuri sellaiseen hulluttelevaan kieleen Rintala on hurmaantunut myös kääntämissään kirjoissa.

"Espanjankielisen kirjallisuuden sosiaalisuus on mahtavaa. Jengi vouhottaa ja möykkää koko ajan kauheasti. Välinäytöksien kieli oli niin kirjavaa, että oli pakko suomentajana päästä yrittämään sitä läpänheittoa."

Samalla tavalla katupoika Lazarillon viittauksia ja vivahteita vilisevä slangi on hurja haaste kääntäjälle. Kun suomennettavana ei olekaan vain kieli vaan kokonainen mennyt kulttuuri ja elämäntapa, vaaditaan laaja-alaista asiantuntemusta ja kulttuurihistoriallisia tiedonetsintätaitoja.

Haasteena on luoda kieltä, joka säilyttää vanhan ajan hengen ja tietynlaisen vierauden mutta ei ole liian hankalaa lukijalle.

"Vanhan kirjallisuuden kääntäjän työ on paljon vaikeampaa kuin nykykirjallisuuden. Työstä on yksi neljäsosa kieltä, kaksi neljännestä kulttuuri- ja kirjallisuustiedettä ja loppu silkkaa luovaa työtä. Käännösprosessi etenee standardiedition lisäksi 4-5 muun edition, uusimman tutkimuksen, muiden käännösten sekä historiakirjojen avulla."

Tinkimätön asenne

Rintala ei ole opiskellut espanjan kääntämistä, mutta on saanut asiantuntijoiltakin erinomaista palautetta työstään. Hän ei koe filologian opintoja edes tarpeellisiksi.

"Sen sijaan, että toimisi kielen pohjalta liukuhihna-ammattilaisena, kirjallisuuden kääntäminen on lopulta enemmän taidetta kuin tekniikkaa."

Työtä tehdään apurahoilla. Rintalan käännösten julkaisun on toistaiseksi mahdollistanut onnekas yhteistyösuhde kulttuurihistorian professori Hannu Salmen kanssa. Salmen Faros-kustantamo julkaisee vanhaa, aiemmin suomentamatonta mutta kulttuurihistoriallisesti merkittävää kirjallisuutta.

Salmea ja Rintalaa yhdistää kiinnostus julkaista sitä, mikä on tärkeää – ei vain sitä, mikä myy.

Rintala on huomannut, kuinka vanhan kirjallisuuden suomentamisessa ovat ajat ja arvostukset muuttuneet. Kaukana on aika, jolloin Otto Manninen lennätettiin Kreikkaan saakka kielenopiskeluun Odysseuksen kääntämistä varten.

"Pelkään, että sivistysyliopisto katoaa ja haluan toimia itse vastavirtaan, siitäkin huolimatta, etteivät apurahat käytännössä työhön riitä", Rintala julistaa.

Rintala ihailee Lähi-idän kirjallisuuden käännöksiin erikoistuneen Jaakko Hämeen-Anttilan työtä ja asennetta.

"Tyyppi tekee aivan omiin nimiinsä projektia, koska haluaa olla tietyn kulttuurialan tuntija. Tyyliin 'vaikkei kukaan lukisi eikä rahoiksi löisi, niin minähän väännän tätä silti!' Tällaisia, oman kulttuurialansa asiantuntijoiksi tähtääviä kääntäjiä saisi olla paljon enemmän."

TEKSTI JA KUVA: VERA SAARIVUORI