Kulttuuri
14.03.2013

Sympaattisen laulun- tekijän vakavampi puoli

LEVY. Sanovat, että huumori on vaikea laji, ja että artistit saavat varauksettomammin hyväksyntää ymmärtäessään kurtistaa hieman kulmiaan ja vaihtaessaan kirkasotsaisuuden ryppyotsaisuuteen. Mutta voisiko olla niin, että toisille tietty vakavuus on vain luontevampaa?

Vaikka Matti Johannes Koivua ei aiempien levytystensäkään perusteella voi miksikään kupletistiksi kutusua, on laulaja-lauluntekijän viides sooloalbumi hänen tähänastisista töistään selvästi kaikkein vakavin. Samalla se on kiistaton osoitus siitä, kuinka uudella albumillaan viimein täysimittaiseksi laulunkirjoittajaksi kasvanut Koivu on parhaiten kotonaan juuri pohdiskelevien ja outoa lopullisuutta huokuvien kappaleiden keskellä. Silti Koivu erottautuu useimmista kollegoistaan pistämättömällä kyvyllään yhdistää alakuloisuutta toiveikkuuteen – taito, joka teki myös Ultramariinista parhaimmillaan niin poikkeuksellisen kotimaisessa popmusiikissa.

Suomen sympaattisin laulaja-lauluntekijä ei ryve murheissaan, vaan tyytyy toteamaan: On elämä lopulta yhden ajatuksen varassa. Edes albumin mykistävin sävellys, onnesta haaveileva Kun katsoin kauas, ei anna periksi vaan luo uskoa.

Albumin viehättävyys syntyy sen saumattomuudesta. Koivun jäällä liukastelevaa bambia muistuttava lauluääni saa tuekseen lauluntekijän tähänastisen uran parhaimpia luomuksia. Uneliaan ja hienovaraisen soiton keskelle kaivattua säröä tuo Ultramariinista muistuttava Paratiisi lasilla, joka vain vahvistaa poikkeuksellaan albumin yhtenäisyyttä. Ainoastaan Laulu pohjoisesta tuntuu olevan hieman väärässä paikassa, vaikka komea sävellys onkin.

TUOMO YRTTIAHO

Matti Johannes Koivu

Matti Johannes Koivu

M. dulor, 2013