Kulttuuri
23.01.2014

Tammikuu, ikuisesti

LEVY. Delay Trees on julkaissut kolmannen albuminsa optimaaliseen aikaan. Yhtyeen melankoliset laulut on kuin luotu pimeydessä kärvistelevien talvipäivien taustalle.

Astetta hidastempoisemman Doze-albumin jälkeen Delay Trees on lähtenyt uusille urille. Kolkosti soivasta kokonaisuudesta nousee esiin muutama kimmeltävä pop-helmi, jotka säkenöivät valoaan muun kappalemateriaalin ylle. Fireworks on pätevä aloitus: kuulaina leijuvat kitarat ja Rami Vierulan eteeriset vokaalit saattelevat kuulijansa herkistyneeseen mielentilaan. Steady syöksyy eteenpäin kuin viimeisiä henkäyksiään haukkova virta hetkeä ennen jäätymistä.

Levyn itseoikeutettu kohokohta on single Perfect Heartache, jota Vierula itse on kuvaillut oodiksi sydänsuruille. Kaikesta päätellen henkilökohtaiset kriisit saavat yhtyeeseen potkua: kappaleessa on toimiva pop-koukku, tarttuvat sanat ja orgastisesti säriseviä kitaroita. Biisi onkin kaivattu irtiotto laahaavasta dreampop-maalailusta, johon bändillä on tapana turvautua.

Paradoksaalista kyllä, Delay Trees muuttuisi persoonallisemmaksi tekemällä nykyistä enemmän kolmen minuutin pop-biisejä. Hidastempoinen jumittaminen ei kuulosta hullummalta, muttei myöskään jätä riittävästi muistijälkiä. Perfect Heartache on kuin se ihmeellinen hetki, joka toisinaan koittaa tammikuisena päivänä: auringonsäteet ilmestyvät kuin tyhjästä, valo lävistää tietoisuuden, ilmassa on lupaus keväästä. Väistämättä lämpö kuitenkin katoaa, ja jäljelle jää vain hyytävä viima.

Susanne Salmi

Delay Trees: Readymade

Soliti, 2014