Kulttuuri
12.03.2015

Tanssi yli hautojen

Teksti:
Ilkka Hemmilä
Kuvat:
Appu Jasu

Turussa elokuvateatteritoiminta on keskittynyt vuosien saatossa yksiin käsiin ja lopulta vain yhteen teatteriin. Viimeisen 16 vuoden aikana näytökset ovat loppuneet 11 salissa. Onko elokuvateattereilla enää merkitystä – ja voisiko esitystilanne Turussa vielä monipuolistua?

Kuntokeskus Motivuksen aulassa Eerikinkadulla on hiljaista.

Asiakkaiden vähäisyyden sijaan huomio kuitenkin kiinnittyy tilan ulkoasuun. Erik Bryggmanin suunnittelema funktionalistinen vaalea tila kaarevine pintoineen tarjoaa poikkeuksellisen komeat puitteet liikuntatilalle.

Elokuvayrittäjä Jari Mäkilä kuitenkin muistuttaa, että valtaosan historiastaan tilat ovat palvelleet toista käyttötarkoitusta. Niissä avattiin vuonna 1936 Suomi-Filmin omistama yksisalinen elokuvateatteri nimeltä Kino-Palatsi. Se toimi 50 vuotta, ja sen yhteyteen rakennettiin vielä 1970-luvulla kaksi pikkusalia lisää.

Mäkilä on koostanut internettiin sivuston ”Turun elokuvateattereiden historia 1905–2005”. Sivuston kattamaan sataan vuoteen mahtuu kaikkien Turussa toimineiden 35 teatterin tarina.

”Joku tituleerasi kerran historioitsijaksi, mutta ihan niin en itseäni kuvaisi. Välillä on kuitenkin kiva muistella menneitä.”

Omia muistoja Mäkilä on kerryttänyt 1970-luvulta alkaen sekä katsojan että työntekijän näkökulmasta. Hänen isänsä toimi koneenkäyttäjänä turkulaisissa elokuvateattereissa.

Olen kutsunut Mäkilän paikantamaan niistä merkittävimpiä. Tehtävä ei ole helppo. Teatterit ovat sulkeneet ovensa yksi toisensa perään, ja valtaosa niiden tiloista on remontoitu toiseen käyttöön uudessa ulkoasussa.

Entinen Kino-Palatsi on poikkeus sääntöön, koska Museovirasto valvoo tilan säilymistä alkuperäisessä ulkoasussaan. Siksi aula on lähes täysin muuttumaton. Tilassa vieraillessaan Mäkilän on helppo uppoutua nopeasti muistoihin.

Hän tunnistaa peilitetyn kuntosalin vanhaksi näytössaliksi kaarevasta takseinästään. Salin vanha parvi on eristetty toiseen kerrokseen, mutta niille johtavat portaat ovat yhä paikoillaan.

”Ulko-ovissa on muuten jopa samat messinkinupit.”

Kino-Palatsin aula on siis ennallaan. Elokuvasali on tosin purettu liikuntatilojen tieltä. Elokuvateatterin toiminnasta tilassa muistuttavat enää kehystetyt valokuvat sisäänkäynnin yhteydessä.

Hylätyt talot

Mäkilän kiertäessä konehuoneita isänsä kanssa 1970-luvun lopulla toimi Turussa vielä kymmenen elokuvateatteria. 589-paikkaisena Kino-Palatsi oli yksi kaupungin suurimmista elokuvasaleista.

Teatterit elivät tuolloin viimeistä kultakauttaan. Teknologian edistymisen myötä ne joutuivat ahtaalle. VHS-ajalta alkaen elokuvien levittäminen ja tallentaminen kotikäyttöön on kasvattanut katsojan valinnanvaraa. Ainutkaan Mäkilän lapsuusajan teattereista ei ole
enää toiminnassa.

Tänä päivänä nimi Kinopalatsi ei liity mitenkään Bryggmanin suunnittelemaan liikuntatilaan. Kyseessä on vuonna 2001 Kauppatorin kulmalla avattu, nykyisin Finnkinon omistama yhdeksänsalinen multiplex-teatteri.

Se on 180 000 asukkaan Turun ainoa toimiva elokuvateatteri.

Kinopalatsin paikalla sijaitsi aiemmin kaksi yksisalista teatteria, Casino ja Formia. Ne purettiin ja rakennettiin uudelleen uutta toimijaa varten.

Se kertoo alan toimintakulttuurin muutoksesta. Vähäsaliset teatterit sulkevat ovensa isompien toimijoiden hyväksi. Elokuvatoimittaja Kalle Kinnunen osaa tiivistää kehityssuunnan syyt kahteen taloudelliseen seikkaan.

”Yhden ja kahden salin teattereiden haaste on siinä, että samalla henkilökuntamäärällä voitaisiin pyörittää useampiakin saleja. Pienissä teattereissa henkilökuntakustannukset ovat korkeammat kuin isoissa.”

Turussakin vanhat elokuvateatterit koostuivat usein vain yhdestä salista. Kaupungin historian 35 teatterista peräti 29 on ollut yksisalisia.

”Toisen syyn muodostavat elokuvan valintaan liittyvät riskit. Jos buukataan viikoksi uutuusleffa, joka ei vedäkään katsojia, sitä näytetään viikon ajan tyhjälle salille. Jos on enemmän saleja, riskit vähenevät.”

Toimitilojen keskittyessä vähenee tosin myös kilpailu. Ruotsalaisomisteisella Finnkinolla on Suomen levitysmarkkinoista hallussaan noin 70 prosentin osuus.

Kinnunen kuitenkin kiittelee teatteriketjua elokuvaohjelmiston valinnasta. ”Finnkino on pitänyt kiinni siitä, että se ottaa ohjelmistoonsa monipuolisesti levittäjien tarjoamia elokuvia.”

Tämä ei silti hänen mukaansa riitä kattavan elokuvakulttuurin ylläpitämiseen. Suuret perhe- tai toimintaleffat kaipaavat erilaista katseluympäristöä kuin aikuisdraamat.

”Kun arthouse-teattereiden määrä vähenee, myös arthouse-elokuvien katsojamäärät pienenevät. Niitä ei mennä samalla tavalla katsomaan isoon leffateatteriin kuin pienempään, viihtyisämpään ympäristöön.”

Viime syksystä alkaen Kinnunen on puhunut voimakkaasti helsinkiläisen kaksisalisen Maximin puolesta. Finnkino on menettämässä tilan, jonka vuokranantaja haluaa toiseen käyttöön.

Esimerkiksi ruotsalainen perhedraama Turisti ja parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar-palkinnon voittanut Ida kyllä pyörivät Suomen suurimmissa kaupungeissa, mutta saavat Kinnusen mukaan puolet katsojistaan Maximista.

”Jos Maxim suljetaan, tämänkaltaisten elokuvien maahantuonti vaikeutuu merkittävästi.”

Yksinäinen ratsastaja

Maximin tilanne on tuttu Turun lähihistoriasta. Kaupungin viimeinen vaihtoehtoinen esityspaikka, Finnkinon omistama viisisalinen Julia, sulki ovensa 2009. Teatterin menetys vahingoitti katsojien lisäksi itse Finnkinoa.

”Julia oli tärkeä”, Turun Kinopalatsin teatteripäällikkö Kari Korhonen toteaa.” Kun Finnkinolla oli kaksi teatteria, ne profiloituivat selkeästi. Kinopalatsi oli nuorison ja lapsiperheiden suosiossa. Vanhempi väki ja taide-elokuvien ystävät kävivät Juliassa, ja tämän mukaan Finnkino niitä myös profiloi.”

Julian menetys vaikutti Korhosen mukaan heti yhtiön toimintaan Turussa. ”Ensi-iltoja tulee Turkuun lähes sama määrä kuin Tampereelle, jossa Finnkinolla on viisi salia enemmän. Se rikkoo ja pirstaloi ohjelmistoja.”

Mikäli elokuva ei kerää välittömästi yleisöä, sen näytökset siirtyvät pieniin saleihin ja niiden esitysajankohdat epäsäännöllistyvät. Tällöin yleisön on entistäkin hankalampaa tavoittaa elokuvaa.

Menetetyn Julian tilat laajennettiin hotellin tarpeisiin. Lipputiskin tilalla on nykyään vastaanottotiski.

Mäkilä huomaa kierroksemme aikana, että osa vanhojen monisaliteattereiden tiloista on hyvinkin hiljaisia, vaikka ne sijaitsevat ydinkeskustassa. Vierailessamme Julian sisäänkäynnillä hän pysähtyy aprikoimaan vaihtuneita liiketiloja.

”Tää on jotenkin... Ei ole sellaista elämää, jota täällä on joskus ollut.”

Saamme olla rauhassa myös Forum-korttelissa. Siellä kukaan ei kulje ohitsemme aikana, jona Mäkilä pyrki hahmottamaan entisen bio Cineman sisäänkäynnin sijaintia. Cinema toimi nykyisen Clas Ohlsonin tiloissa vuoteen 1999, sekin Finnkinon
omistuksessa. Teatterin toiminta lopetettiin korttelin peruskorjauksen myötä.

Kaksisaliselle Cinemalle ja Julialle yhteistä oli se, että molemmat suljettiin vuokranantajan tahdosta. Finnkino olisi yhä halunut jatkaa toimintaansa niissä.

    

Esirippu laskee

Vuokranantajat ja onni eivät ole olleet suopeita kaupungin muillekaan elokuvateatteriyrittäjille. Jazzklubi Monkin paikalla toimi Turun viimeinen yhden salin teatteri Diana, joka erikoistui arthouse-tarjontaan.

Vierailemme klubilla päivällä, jolloin siellä on hiljaista. Ikkunoista tarkastelemalla Mäkilä kuitenkin huomaa tilarakenteen säilyneen.

”Aulan penkit vaikuttavat olevan samoja kuin elokuvateatterin aikaan.”

Näytökset jatkuivat Dianassa vuoteen 2004 asti. Silloin toimijat muuttivat Hansakorttelin kolmisaliseen Thalia-teatteriin. Muutto vaikutti hyvältä ratkaisulta, kunnes tilan vuokrasopimusta ei enää uusittu.

Thalian toiminta loppui 2007, jonka jälkeen kaupungin elokuvateatteritoiminta on ollut Finnkinon vastuulla. Thalian saleista jäi Hansakortteliin jäljelle vain Thaliantorilla erottuva suuri ikkunaton sisäseinä.

”Suurin piirtein tuossa kohtaa, jossa Lindex pitää nyt rintaliivejä, oli konehuoneen parveke”, Mäkilä viittilöi.

Dianan ja Thalian toimintaa oli mukana pyörittämässä Varsinais-Suomen elokuvakeskusta (VSEK) johtava Pekka Nummelin. Hänen mukaansa kaupungin vaihtoehtoista elokuvatoimintaa on tyrkitty sinne tänne.

”Jos ennen joutui poistumaan yhdestä teatterista, saattoi aina mennä seuraavaan. Sitten teatterit loppuivat”, hän tokaisee.

Kaupungin vaihtoehtoiset elokuvatoimijat – muun muassa Suomalaisen elokuvan festivaali, TYY:n elokuvakerho Kinokopla sekä VSEK:n ja KAVI:n yhdessä järjestämät kausisarjat – ovat pelanneet nopeatempoista tilarulettia. 2000-luvun aikana niiden ohjelmistot ovat pyörineet Dominossa, Dianassa, Thaliassa, Juliassa ja kaupungin omistamassa auditoriossa Puutarhakadulla. Nyt ne kaikki pitävät toimintaansa yllä Logomon 126-paikkaisessa Move 2 -auditoriossa.

Nummelinin mukaan toimijoita ajaa tilanpuutteen lisäksi yhteen kaluston tarve. Humalistonkadulla sijaitseva, 1950-luvulla avattu 624-paikkainen Domino on kyllä yhä jäljellä, mutta siellä ei ole digitaalista esityslaitteistoa. Filmillä uutuuselokuvia ei enää levitetä.

Avarassa salissa näytettiin hetkellisesti klassikkoelokuvia viime vuonna. Pian kuitenkin paljastui, että elokuvia esitettiin ala-arvoisella laadulla – ja kaiken lisäksi ilman levityslupia. Dominon toiminta päättyi vuoden lopussa ilman erityistä ilmoitusta.

Haaveiden kehä

Turun surkeasta esitystilanteesta erityisen tuskallisen tekee se, että tilanne ei näytä olevan parantumassa. Pekka Nummelin ei usko tilanteen muuttuvan ainakaan julkisen tuen voimin.

”Ei kaupungilla ole rahaa. Vaikka olisikin, se painottaa sitä muihin kulttuurimuotoihin. Jos kysyisimme kaupungin kulttuuritoimesta apua, he todennäköisesti vastaisivat, että teitä tuetaan jo Logomon kautta.”

Vaikka rahoitus järjestyisi, tilan löytäminen olisi vaikeaa. Pienikin elokuvateatteri vaatisi Nummelinin mukaan vähintään kuuden metrin salikorkeuden, jollaisen löytäminen Turun keskustasta on hankalaa.

Kari Korhosen mukaan sopivan tilan puute on estänyt myös Finnkinoa perustamasta uutta teatteria Turkuun. ”Finnkinolle on itse asiassa tarjottu tilaa Myllyyn ja Skanssiin”, hän kertoo. Näihin tarjouksiin ei kuitenkaan tartuttu, sillä kauppakeskusten ympärillä ei
ole riittävästi asutusta asiakaskuntaa varten. Historiallisesti lähes kaikki Turun teatterit ovatkin sijainneet ydinkeskustassa.

Nämä ongelmat eivät poista sitä, etteikö elokuvateattereilla olisi kysyntää myös piratismin ja suoratoistopalveluiden aikakaudella. Kalle Kinnusen mukaan elokuviin lähdetään yhä kolmen asian perässä.

”Perusasia ei ole muuttunut vuosien varrella: haetaan elokuvan uutuusarvoa ja elokuvateatterin tarjoamaa teknistä tasoa eli elämyksen kokoa. Lisäksi elämyksessä on mukana kollektiivisuutta.”

Nykyään elokuvateattereita Salossa ja Paimiossa pyörittävä Jari Mäkilä on samaa mieltä teattereiden sosiaalisesta merkityksestä. Hän ei kuitenkaan uskoisi ikinä aloittavansa toimintaa Turussa. Finnkinon monopoliaseman haastaminen epäilyttää.

”Alkuinvestoinnit ovat kuitenkin mittavia ja tilavuokrat kalliita. Jos uuden paikan perustaa, yhden salin teatteria ei kannata avata. Toisaalta salimäärän kasvaessa nousevat myös investointikustannukset. Se on kova riski yrittäjälle.”

Mäkilän lapsuudessa kaupungin elokuvateatterit esittelivät yhdessä ohjelmistojaan kauppatorin laidalla sijaitsevissa mainostauluissa. Elokuvien takia vastaavanlaiset ilmoitustaulut asennettiin muun muassa myös Klubin edustalle sekä Maalaistentalon sisäänkäynnille. Mainospaikat ovat yhä jäljellä. Elokuvajulisteita niissä ei tosin ole nähty vuosikymmeniin.