Kulttuuri
07.09.2018

Teatteriarvio: Entä jos pohjalla ei olekaan mitään?

Teksti:
Lauri Miikkulainen
Kuvat:
Otto-Ville Väätänen
  • Emma (Pihla Maalismaa, oik.) kohtaa vieroitushoidossa myös heijastuksen itsestään (Alisa Salonen).

Turun kaupunginteatterin draama riippuvuudesta kantaa upean pääroolin avulla eikä tarjoile helppoja vastauksia.

On aina mukava katsoa hyvää, suoraviivaista, tekstiin ja näyttelijöihin luottavaa draamaa. Turun kaupunginteatterin syksyn ensimmäinen ensi-ilta, pienellä näyttämöllä esitettävä Ihmiset, paikat ja esineet on juuri tätä. Se on tarina päihderiippuvuudesta ja taistelusta siitä irti.

Emma (Pihla Maalismaa) on näyttelijä, joka romahtaa kesken esityksen. Kun työ ei viinan, huumeiden ja lääkkeiden huurussa suju, on aika marssia katkolle.

Esityksen nimi viittaa yhteen päihdehoitolan tarjoilemista opeista: pitäisi vältellä niitä ihmisiä, paikkoja ja esineitä, jotka saavat retkahtamaan takaisin päihteisiin.

Vieroitusoireet horjuttavat jo valmiiksi haurasta ihmistä, ja kun terapiassa pitäisi kertoa itsestään ja olla rehellinen, on Emman vaikea sanoa, mitä hän oikeastaan on teatterilavan ulkopuolella.

Vastausta ei anneta katsojallekaan. Näytelmä kuorii vieroitushoitolan kelmeässä valossa Emmasta kerroksen toisensa perään – niin pitkään, että katsoja alkaa kysyä: Entä jos kaikkien kerrosten alta ei löydykään mitään aitoa? Entä jos todellista itseä etsiessä käteen jää vain tyhjää?

Lopputulos on vangitseva.

Vakava tarina vailla piehtarointia synkkyydessä

Ihmiset, paikat ja esineet on Suomen kantaesitys Duncan Macmillanin näytelmästä. Esitys on peräti toinen Macmillanin näytelmä kaupunginteatterin ohjelmistossa juuri nyt. Samalta kynäilijältä on peräisin myös Martti Suosalon pienellä näyttämöllä esittämä monologi Parasta elämässä.

Esityksissä on myös jonkinlaista samaa lämpöä. Parasta elämässä on komedia synkästä aiheesta. Sen sijaan Ihmiset, paikat ja esineet on taas paikoin hyvinkin karua draamaa. Kumpikaan ei silti piehtaroi kurjuudessa tai synkistele synkkyyden ilosta.

Ihmiset, paikat ja esineet lepää erittäin vahvasti pääroolin varassa.

Päähenkilö Emma on kiistatta joka hetki näytelmän polttopisteessä ja muut hahmot ovat luonnosmaisia, ennemmin Emman tulkintoja heistä, kuin kokonaisia ihmisiä.

Muutkin näyttelijät suoriutuvat mallikkaasti. Erityisesti esimerkiksi Kirsi Tarvainen on vieroitushoitolan lääkärinä vakuuttava, ja Tom Petäjä hoitajana tuo kohtauksiin hyvää huumoria.

Huomion kerää kuitenkin Pihla Maalismaa, joka tekee hienoa työtä ailahtelevana Emmana. Rooli on tarkkaan harkittu jokaista pientä elettä ja kehonkieltä myöten.

Epätasaisuus kääntyy aitoudeksi

Varsinkin esityksen ensimmäinen puolisko on todella tiivistunnelmaista tykitystä. Tämän huomasi yleisöstäkin: koko sali poistui väliajalle hiljaisen mietteliäänä.

Tyyli muuttuu väliajan jälkeen. Äkkiä näytelmä toistaa itseään ja on paikka paikoin jopa junnaa paikallaan – mutta ei vahingossa, vaan hyvin tietoisesti.

Ihmiset, paikat ja esineet kysyy jatkuvasti, mihin tarinaan voi luottaa, mikä on aitoa ja milloin päähenkilö nähdään lavalla sellaisena kuin hän todella on. Kun esitys yhtenä hetkenä vakuuttaa kaiken olevan epäluotettavaa tai valetta, on vaikea uskoa päähenkilö Emman vakuutuksia siitä, että hän on nyt aidosti paranemassa.

Tämän keskellä näytelmä on kiistatta hiukan tylsä, mutta tuskaiseen rimpuiluun kätkeytyy myös esityksen paras puoli.

Ei helppoja ratkaisuja ole aina tarjolla, eikä paraskaan tahto tarkoita onnistumista. Yritykset päästä irti päihteistä ovat usein tuskaista seurattavaa.

Tämä aitous antaa esitykselle voimaa.

Turun kaupunginteatteri: Ihmiset, paikat ja esineet. Teksti Duncan Macmillan, ohjaus ja suomennos Johanna Freundlich, lavastus ja pukusuunnittelu Mark Väisänen, valosuunnittelu Jari Sipilä, äänisuunnittelu Jari Tengström, naamioinnin suunnittelu Minna Pilvinen, rooleissa muun muassa Pihla Maalismaa, Kirsi Tarvainen, Tom Petäjä, Alisa Salonen ja Jerry Wahlforss. Ensi-ilta pienellä näyttämöllä 1.9.

Lue lisää:

Nyt puhuvat Turun ylioppilasteatterin näyttelijät: ”Syrjintä ei ole aikaisemmin tullut näin vasten kasvoja”

Turun yliopiston opiskelijat Nuppu Ervasti ja Elisa Kinnunen eivät kelvanneet klassikkonäytelmän tähdiksi. (3/2018)

Vesta: ”Oon tavallinen ihminen, en mikään ylijumalallinen satuolento”

Laulaja-laulantekijä Vestan odotettu esikoisalbumi on oodi nuoren kaupunkilaisen arjelle. Soitimme Vestalle ja selvitimme, miksi Turku on artistin turvapaikka. (4/2018)

Paula Vesala: ”Ei ole mitään tekosyytä jatkaa kolonialistisia ja rasistisia representaatioita taiteessa”

Paula Vesala ruotii, mikä toimii Los Angelesin ja mikä Helsingin teatterikoulutuksissa – ja milloin suomalaisen taidekentän on syytä hävetä. (11/2017)