Kulttuuri
23.03.2016

Terävät kyydit politiikalle

Teksti:
Veikka Lahtinen
  • Uutisraportin tekijätiimi skoolaa sananvapaudelle. Kuva: Rio Gandara / Helsingin sanomat

Poliittinen televisioviihde on nykyään Suomessakin älykästä, mutta voiko se muuttaa vaalituloksia?

Helsingin Sanomien toimittajat Paavo Teittinen ja Tuomas Peltomäki olivat katsoneet amerikkalaista poliittista satiiria The Daily Show´ta pitkään. Molemmilla oli sama havainto: he olivat politiikkaa ja pop-kulttuuria sekoittavan ohjelman ansiosta oppineet ymmärtämään maan sisäpolitiikasta yllättävän paljon. Päähän tarttui suurten kuvioiden lisäksi kummallisia yksityiskohtia. Teittinen esimerkiksi alkoi muistaa itärannikon senaattoreiden nimiä ulkoa.

Aluksi idean keksi Peltomäki: Suomeen pitäisi saada oma Daily Show. Kuivat asiat olisi mahdollista esittää kiinnostavasti, kunhan kirjoittaisi tarpeeksi toimivaa satiiria. Peltomäki lähetti esimiehelleen sähköpostin yöllä ja ilmoitti, että ohjelma tehdään. Esimies vastasi, että tehdään vaan. Peltomäki teki ensimmäisen demon kotonaan. Tiimiin hyppäsi melko pian myös Teittinen.

Joukkoa kasvatettiin, ja syntyi Helsingin Sanomien Uutisraportti, verkkoon tehty uutiskatsaus. Peltomäki häärii ohjelman valovoimaisena ankkurina periamerikkalaiseen tyyliin. Aivan samoihin aikoihin sen kanssa käynnistyi myös Ylen Noin viikon uutiset, uutiskatsaus sekin. Molemmat ohjelmat ovat nyt pyörineet reilun vuoden.

Ensi näkemältä näyttäisi, että suomalainen poliittinen viihde siirtyi ohjelmien myötä kertaheitolla uudelle aikakaudelle. Yhdysvalloista lainattu konsepti oli katsojien näkökulmasta aiempaa kohdennetumpi. Nyt puhuteltiin oikeasti politiikasta kiinnostuneita ihmisiä eikä väännetty vitsiä kansanedustajien ulkonäöstä tai tupakoinnista, kuten suomalaisissa Itse valtiaissa ja Iltalypsyssä aikoinaan. Ote oli kriittisempi.

”Me ajattelimme Tuomaksen kanssa aukkoa ohjelmatarjonnassa. Sellaista, mikä meillä oli mielessä, ei yksinkertaisesti ollut. Mitään varsinaisia maailman muuttamista koskevia tavoitteita emme kuitenkaan itsellemme asettaneet. Ohjelman punainen lanka tuli suoraan Daily Show’sta”, Paavo Teittinen kertoo.

Uutisraportti on käsitellyt muun muassa Suomen yksipuolista talouspuhetta ja ydinvoimapäätöksiin liittyviä epäselvyyksiä. Ohjelma ottaa voimakkaasti kantaa, mutta ei asemoidu puoluepoliittisesti.

”Haluamme kritisoida valtaapitäviä ja toisaalta paljastaa älyllistä epärehellisyyttä. Esimiehet eivät käytännössä ohjaile tekemisiämme. Ainoa neuvo oli, että joka jaksossa ei voi haukkua EK:ta”, Teittinen nauraa.

Teittisen on vaikea kuvitella tilannetta, jossa he esimerkiksi ottaisivat presidentinvaaleissa selkeän kannan jotain ehdokasta vastaan. Värin tunnustamisen sijaan ohjelman ideana on olla kriittinen joka suuntaan.

Vaalitulosta muuttamassa

Yhdysvalloissa presidentinvaalit ovat viime kuukausina nostaneet huomattavasti poliittisen tv-viihteen näkyvyyttä maan sisällä. Vaalien kansainvälisen kiinnostavuuden takia monet Youtube-klipit ohjelmista ovat levinneet laajalti myös muualla maailmassa. 

Poliittisen viihteen genrellä on maassa pitkät perinteet ja oma nimikin, politicotainment, joka on yhdistelmä sanoista politics ja entertainment. Sen klassisena edustajana pidetään yli 40-vuotiasta Saturday Night Livea. Veteraanisarja on 2000-luvulla tullut tunnetuksi muun muassa teekutsuliikettä edustavan Sarah Palinin oivaltavasta pilkkaamisesta.

Politiikkaa kommentoivat vitsiniekat Yhdysvalloissa ovat ottaneet erityiseksi kohteekseen republikaaniehdokas Donald Trumpin. Maan ulkopuolelta katsottuna näyttää siltä, että Trumpiin kohdistuu tavallista voimallisempi liberaalien hyökkäys.

Yhden internetin suosituimmista poliittisista viihdeohjelmista, Last Week Tonight with John Oliver -ohjelman Donald Trumpiin keskittyvää jaksoa on katsottu Youtubessa yli 20 miljoonaa kertaa. John Oliver tekee Trump-jaksossaan räyhärepublikaanista pilaa kokonaisten 21 minuutin ajan. Sen koko ajan hän puhuu lähes pelkkää asiaa: siinä missä tv-juontaja Conan O´Brien aikoinaan naureskeli Trumpin hiuksille ja eleille, Oliverin huomio keskittyy siihen, että Trump puhuu epäselvästi ja valehtelee. Komedia ja vakavuus ovat läsnä yhtäaikaisesti.

The Late Show´ta juontavan Stephen Colbertin tammikuussa 2016 tekemä Trump vastaan Trump -sketsi perustuu samalle analyyttisyydelle. Kun Trump laitetaan puhumaan itse itseään vastaan, osoitetaan ristiriita. Näissä sketseissä ei tunnu olevan oleellista pelkkä viihdyttäminen. Ne pyrkivät aidosti vaikuttamaan siihen, mitä ihmiset ajattelevat.

Mutta voivatko ohjelmat ratkaista vaalit?

Marjo Kolehmainen on tutkinut väitöskirjassaan suomalaista poliittista huumoria, erityisesti Itse valtiaat -sarjan käsittelyä mediassa ja suhteuttanut havaintojaan amerikkalaisiin ohjelmiin. Kolehmaisen mukaan kysymys tv-viihteen vaikutuksesta äänestystulokseen on monimutkainen.

”Tässä on kaksi näkökulmaa. Toisaalta on mahdotonta jäljittää syy- ja seuraussuhteita ihmisten käytöksen ja viihteen välillä. Sarjoja ei katsota vain yhdellä tavalla. Yhdysvalloista on näyttöä, että jotkut tulkitsevat monimerkityksisen ohjelman ironisesti ja jotkut kirjaimellisesti, riippuen omasta taustasta ja näkemyksistä.” 

Monet myös uskovat television vaikutukseen, vaikka sen osoittaminen olisikin vaikeaa.

”Toinen näkökulma ovat sellaiset spekulaatiot, että esimerkiksi John F. Kennedyn tullessa valituksi juuri televisio olisi ratkaissut vaalit. Samaa sanottiin Suomessa parisuhdevisailu Tuttu jutun vaikutuksesta Martti Ahtisaaren etulyöntiasemaan suhteessa Elisabeth Rehniin, kun molemmat vierailivat ohjelmassa puolisoineen presidentinvaalien alla.”

Myös nykysilmälle kesyltä vaikuttavaa Itse valtiaita syytettiin muun muassa liiasta vasemmistolaisuudesta ja kokoomuksen Ville Itälän imagon tärvelemisestä.

Älykkyys kokeilee siipiään

Yhdysvalloissa televisioyleisön koko mitataan sadoissa miljoonissa, joten ohjelmia voidaan suunnata esimerkiksi vain demokraattiäänestäjille tai tietyn ikäisille. Suomessa katsojia on paljon vähemmän ja poliittista viihdettä pyörii yleensä televisiossa vain muutama ohjelma kerrallaan. Ohjelmat ovat yleensä pyrkineet jonkinlaiseen tasapuolisuuteen. 

Mielenkiintoisena esimerkkinä maiden eroista voi pitää Saturday Night Live -ohjelmaa, jonka versio alkoi pyöriä Suomen televisiossa keväällä muun muassa Putouksesta tuttujen näyttelijöiden voimin. Suomalainen ohjelma sisältää politiikkaa paljon amerikkalaista alkuperäistuotantoa vähemmän.

Kolehmaisen mukaan yksi iso maiden välinen ero on Yhdysvaltojen koon lisäksi kaksipuoluejärjestelmä.

”Yhdysvalloissa vaalien alla kampanjoinnissa esiintyy paljon loanheittoa ja poliittiset vastakkainasettelut näkyvät viihteessä laajemmin. Suomessa on enemmän puolueita, ja pilkka suuntautuu siksi useisiin eri suuntiin. Ylellä näytetyt ohjelmat eivät tietysti muutenkaan ole halunneet tai voineet valita puolta.”

Suomalaista poliittista viihdettä ei ole viime vuosikymmeninä luonnehtinut vain pyrkimys tasapuolisuuteen, vaan myös tietty keveys. 1980-luvulta lähtien politiikan mediakäsittelyssä on keskitytty henkilöihin ennemmin kuin valtasuhteisiin. Itse valtiaissa nähtiin vuosituhannen vaihteessa Sauli Niinistö vetämässä röökiä rullaluistimet jalassa ja Mauri Pekkarinen aloitti melkein kaikki lauseensa tutulla fraasilla: ”On perin selvää, että..”.

Siinä suhteessa Uutisraportti tekee pesäeroa perinteeseen. Se ei yritä vain naurattaa, vaan se myös valistaa.

”Me haluamme puhutella ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita asioista, mutta eivät välttämättä seuraa niitä kovin tarkkaan. Katsojissamme on paljon nuoria, joilla on netti jatkuvasti kädessä. Tuomas haluaa aina yksinkertaistaa monimutkaisia pointtejani, jotta ne olisivat iskeviä ja helppo ottaa vastaan”, Teittinen kertoo.

Suomalaisen poliittisen tv-viihteen historialla on monia vaiheita. Esimerkiksi uutisparodioita esitettiin jo 1960-luvun Jatkoaika-ohjelmassa. Marjo Kolehmainen on tästä syystä varovainen perinteen uudistumisesta puhuessaan:

”Kun on näin vähän ohjelmia ruudussa, jokainen uusi ohjelma melkein tarkoittaa murrosta suhteessa entiseen. Yhdysvalloissa yksi ohjelma ei vaikuta samalla tavalla.”

Uutisraportti ja Noin viikon uutiset eivät siis välttämättä ole tehneet vallankumousta stand up -tyylisen poliittisen viihteen saralla Suomessa. Yksi puoli asiassa Kolehmaisen mukaan on myös se, että poliittista viihdettä ei ole mielekästä rajata pelkkiin tv-ohjelmiin. Suomessa on ollut kärkkäitä ja älyllisiä poliittisen viihteen muotoja jo aiemmin, vaikka niitä ehkä on näkynyt televisiossa vähänlaisesti.

”Ylellä on ollut oma asemansa, ja kaupalliset kanavat ovat tavoitelleet monenlaisia yleisöjä. Samaan aikaan kuitenkin on nähty vastamainoskampanjoita ja viime vuosina myös nettimeemejä, jotka tähtäävät yhteiskunnalliseen muutokseen tasapuolisuuden sijaan.”

Joka tapauksessa kärkäs ja älykäs poliittinen viihde tuntuu juuri nyt raikkaalta vaihtelulta televisioruudussa. Hassuilla imitaatioäänillä tehtyä politiikkapölhöilyä ei moni ikävoi. Ja sitä löytää Youtubesta, mikäli nostalgianälkä iskee.